tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kenkien uusi ilme



Eilen lähdettiin Nihtisiltaan katselemaan lappua ruokapöydän yläpuolelle ja löytyihän sieltä sellainen, joka toimii meille. Tietenkin ilmaisosatolla piti myös käydä ja sieltä löytyi pari asiaa, jotka nappasin mukaani. Näistä parista löydöstä postaan nyt lähiaikoina teille pakkailun lomassa. Työpiste alkaa näyttää tyhjälle kun osa materiaalista on pakattu ja lehdet on laitettu myös laatikoihin. Lumppis-projekti on nyt hetkisen jäissä, vaikka senkin tiimoilta koitan saada muutamia töitä valmiiksi ennen muuttoa.

Eilen käytiin siis metsästämässä lamppua, joka tietenkin löytyi Nihtisillasta, kuvia pääsette ihailemaan sitten kun laitetaan uutta asuntoa pystyyn. Kiertelin aika pitkään myymälää, jotain pientä lähti mukaan mutta ihan hirmuisesti ei viitsi hankkia tänne muuton keskelle. Hankitaan sitten kun tuo muutto on tapahtunut. Meillä kun on muutamia juttuja, joita pitää vielä hankkia tuonne uuteen asuntoon.
Ilmaisosastolta löytyi pari laukkua ja kengät, kaikki kolme asiaa on enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa ja joutuivat heti korjattavaksi. Ensimmäisenä sain valmiiksi itselleni kesäkengät. Kengät olivat valtavan pölyiset ja rispaantuneet, joten aloitin tuunauksen huollolla. Putsasin ensin pölyt pois jonka jälkeen varovasti harjailin mokkaharjalla kenkiä. Lopuksi leikkelin rispaantuneet osat pois. Mitään suuren suuria muokkauksia en näihin halunnut, en myöskään kovin runsasta, vaan jotakin pientä ja suloista. Lopputuloksena on romanttiset popottimet kesäksi.










Popottimia voi käyttää mekkojen, hameiden, farkkujen, shortsien...ihan minkä kanssa vaan. Itse voin laittaa mekon ja pitsiset polvisukat noiden kanssa. Voisin kuvitella, että päälläni olisi joko turkoosi tai rosa kukkamekko. Nämä ihanuudet minulta löytyy ja tietenkin itse tehtynä. Tämä kaava on yksi lempparikaavojani ja näitä mekkoja on monta eri väriä ja varmasti tulee lisääkin kun tästä vauhtiin pääsee. Helppo ja yksinkertainen kaava ja fiilis muuttuu niin värin vaihdolla kuin myös asusteilla. Itse tosin tykkään paljon tästä polvisukka -lookista. Vaikkakin monet sanoo, että sukka-sandaaliyhdistelmä on kamala mutta minusta ei ole.



10 kommenttia:

  1. Ooh,johan kengät saivat uuden ilmeen!Hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tehdä vähän eri näköiseksi näitä :)

      Poista
  2. Vautsi! Mullakin on tänään suunnitelmissa kierrätyskeskusreissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löysit kivoja juttuja :)

      Poista
  3. Melkoinen muutos ihan pienellä tuunauksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aina ei tarvita isoja muutoksia siihen, että vaate näyttää ihan toiselle.

      Poista
  4. Aika kiva kontrasti! Mustaa ja valkoista, pitsiä ja niittejä 😊 Hienot kengät olet tuunannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse juuri tuosta kontrastista.

      Poista
  5. Vähän eri asia se kauhea sukka-sandaali-yhdistelmä. Tuommoinen oikein kiva :)

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!