tiistai 17. huhtikuuta 2018

Vaatteen uusi elämä -kirja ja hassu tuunaus shaaliin


Yhteistyössä Maahenki oy                  

Pääsiäisen jälkeen postipoika toi minulle uuden uutukaisen kirjan käsityökirjakokoelmaani. Tätä kirjaa jo odottelinkin ja se päivä meni aika pitkälti kirjaa tutkiessa. Ja kirjaa on tullut selattua vielä paljon sen jälkeenkin. Palaan kirjaan lähes päivittäin. Olen muutama vuosi sitten osallistunut käsityökirja- haasteeseen, jota voi käydä vilkaisemassa täällä. Tarkoituksena olisi tehdä uusi postaus aiheesta, sillä kirja määrä on kasvanut valtavasti. Varsinkin kirpparilta on löytynyt mielettömän ihania kirjoja ja mies on ostanut lahjaksi muutamia. Mutta palataampa takaisin tämän uuden kirjan pariin.
Kustantamo lähetti minulle kirjan, että voin tutustua siihen ja tehdä halutessani postauksen.Kun ensimmäisen kerran selasin kirjaa tiesin, että tästä on kerrottava teille kaikille. Sen verran ihana kirja tämä on.

Kyseessä on Taito- lehden entisen päätoimittaja Tiina Aallon toimittama Vaatteen uusi elämä- kirja Maahenki 2018. Kirja on koottu 12 käsityötaitajan ideoista mitä kaikkea voi tehdä vaatteille, joita ei jostain syystä käytä ja vaatteet on jääneet sinne vaatekaapin perukoille.
Kirja on minulle aika ajankohtainen, sillä olen pitkään suunnitellut opettelevani yhden uuden käsityöalueen, kirjan inspiroimana siis hankin tarvikkeita ja otin lankajämäni kainaloon. Vaikka kirjassa on paljon ihania ideoita ja muutama neuvokin, niin tähän hommaan olisin kyllä tarvinnut jotakin isompaa opastusta mutta ymmärsin, että kirja on ideakirja ja siinä se toimittaa kyllä hyvin virkaansa.
Istuin siis yhden päivän koneella, selasin kirjaa ja selasin malleja netistä. Mikä olisi tarpeeksi helppo eikä niin vakava malli, josta voisin aloittaa ja testata. Sitten löytyi "Satumetsä" aiheisia asusteita ja uskalsin alkaa tekemään omaa satumetsää. Jälki ei ole kaunista, se ei ole ammattilaisen tekemää, se ei ole vielä kokonaan valmis ja työ on täynnä koirankarvaa mutta ei se haittaa tahtia, minä tein sen! Vihdoinkin selätin pelkoni ja tein ja teen lisää ja opettelen lisää ja opin lisää. Vielä joskus osaan kirjoa vanhan kauluspaitani suloisin kirjailuin. Se on tarkoitus.

Kirjalle on siis paikkansa minun hyllyssäni tai oikeammin sen paikka on sängyn vieressä, sillä lähes joka päivä sitä selailen ja suunnittelen uusia juttuja kirjan ja mielikuvitukseni kanssa.



Muutama kuukausi sitten kävimme pienellä reissulla Fidan outletissa. Tarkoituksena oli kerätä hieman meteriaalia tuunauksia varten, mutta aina löytyy myös asioita, jotka jää käyttöön kuten nyt tämä shaali, jonka otin tähän kirjonta harjoitteluun. Tarkoituksena olisi koristella myös takakakappaleen helma samalla satumetsä idealla kuin tuo etukappale. Homma ei ole minulle mitenkään helppo, sillä olen täysin mukavuusalueeni ulkopuolella ja käsinompelu on minulla ollut aina harakanvarvasta (sama juttu kirjoittaessa). Mutta en luovuta vaan keskityn tähän tänä kesänä. Joka päivä ompelen muutaman kuvion ja uskoisin, että pikku hiljaa kädenjälki alkaa muuttua. Samalla etsin oikeaa kirjontalankaa kirppiksiltä niin pääsen opettelemaan ohuempiin materiaaleihin myöskin.
Minulle aina motkotetaan siitä, että en tee ohjeita ja vastaan siihen joka kerta, että kokeilemalla löytää itselleen parhaan tavan tehdä ja näin teen itsekkin. Kokeilen, mokaan, kokeilen uudelleen. Kyllä se hyvä tapa sieltä jossakin vaiheessa löytyy. Eli ei muuta kuin tekemään ja kokeilemaan!

Valitettavasti koirankarvat rakastuivat niin paljon tuohon shaaliini, että en saanut niitä millään harjoilla tai rullilla pois. Seuraaviin kuviin lupaan putsata shaalin niin, ettei noin paljon karvaa näy (ja tuostakin on jo poistettu paljon).







Mukavaa tiistaita!

-Melissa-

19 kommenttia:

  1. Siitähän tuli hieno! Hyvä kun uskaltauduit pistelemään. Se on nyt tommonen kerran elämässä -kirjonta, jota ei voi kopioida. :) Pohjaväri on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itseäni kyllä naurattaa tuo kädenjälki mutta uskoisin sen paranevan vähitellen kun viitsii tehdä vain.

      Poista
  2. Kivat kirjailut! Noista kirjapostauksen kirjoista minulla on tuo Olipa kerran housunpuntti. Laitoin makuuhuoneen (= ompeluhuone) seinälle telineen, johon sain ompelukirjani, juuri pari päivää sitten...ja ajattelin, että voisi tehdä niistä postauksen...

    VastaaPoista
  3. Täyty vähän kehua sinuakin blogissani kun teet niin mahtavia tuunauksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos kovasti! Ihana kuulla, että olet tykännyt näistä hupsutuksistani.

      Poista
  4. Mahtavan näköinen lopputulos :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, täytyy yrittää löytää tuo, että pääsee inspiroitumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä mielenkiintoinen kirja. Kannattaa lukaista :)

      Poista
  5. Vautsi, tulipa hieno! Ja kirjakin vaikuttaa tosi kiinnostavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kannattaa ehdottomasti lukea tuo kirja :)

      Poista
  6. Hienoja kyllä ovat nuo sinun käsityöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tämä on osa hyvinvointia kun näpertelee kaikkea kivaa...

      Poista
  7. Sinä olet kyllä niin luova ja taitava - todella kauniit kirjailut ja inspiroiva kirja!

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!