sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mitä kaapista löytyy kalkkunalaatikko


Enpä sitten osannut olla pois täältä blogista kovin pitkään. Syy on se, että haluan kertoa teille yhden asian, jonka teen aina kun on jokin juhlapäivä tulossa. Juuri aatonaattona alan tyhjentää kaappeja niin, että uudet elintarvikkeet mahtuvat kaappeihin. Tai oikeammin ne viimeiset jämät kaivetaan esiin ja tehdään jotakin herkullista. Nyt ennen pääsiäistä kaivelin ensin pakastinta, siellä on jos jonkinmoista ruokaa aina ja niistä saa aika näppärästi kaikenlaista herkkua tehtyä. Minulle on kulkeutunut isot määrät kalkkunaleikkeleitä, joita en syö sellaisenaan ollenkaan mutta niistä saa kyllä kaikkea kivaa tehtyä, kuten pitsaa tai vaikka laatikon, kuten itse nyt tein.
Tämä on kyllä ihan paras tapa ottaa juhlat vastaan, on kokkailla vanhat pois. Muuten ei meillä juuri mitään tiettyjä tapoja juhlapyhiin ole. Vain tämä ruokahävikin vähentäminen. Monesti se jatkuu myös juhlien jälkeen, varsinkin jouluisin kun välipäivinä ei kiinnosta mennä kauppaan ja kaappi notkuu elintarvikkeista.

Kalkkunalaatikko

1 pkt kalkkunaleike
nippu kevätsipulia
valkosipulia
8 kpl isohkoa perunaa
pala paprikaa
timjamia, merisuolaa, metsämaustetta
2dl kermaa

Kuori ja huuhtele perunat. Leikkaa perunat kapeiksi tikuiksi. Silppua sipuli sekä valkosipuli. Paloittele paprika sekä kalkkunaleike. Lado kaikki vuorotellen laakeaan uunivuokaan, mausta ja kaada kerma joukkoon. 
Paista laatikkoa 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Sekoittele välillä.

Voisiko sanoa, että helppoa ja aika nopeaa kun ei tarvitse seistä liedellä vaan antaa uunin hoitaa kypsennys. Toki jonkin aikaa menee noissa paloitteluissa mutta se menee myös nopeasti kun ottaa lapset mukaan puuhaan. Ruoanlaitto lasten kanssa on kivaa yhteistä tekemistä.






Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

10 kommenttia:

  1. Kaunista pääsiäisen aikaa Melissa:)

    VastaaPoista
  2. Hei onpa kiva resepti. Pitää laittaa testiin seuraavan kerran, kun lähikaupan alelaarissa on kalkkunaleikkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaat reseptit on ne, jotka kyhätään sellaisista raaka-aineista mitä sattuu olemaan kaapissa.

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta reseptiltä! Harmi, että meillä ei oikein edes kinkkukiusauksesta välitetä, niin ei meillä varmaan kukaan tätäkään söisi. :(

    VastaaPoista
  4. Laatikkoruoat on ihan parhaita kun niihin voi tunkea lähes mitä tahansa ja saa kaappeja tyhjäksi! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, laatikkoon voi laittaa lähes mitä tahansa ja ovat todella hyviä sapuskoita.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!