tiistai 6. maaliskuuta 2018

Vanhasta miesten paidasta off the shoulder paita


Hei kaikille!

*    *    *    *    *

Viime viikko on ollut minulle todella raskas. Jouduin tekemään erittäin raskaan päätöksen työkuvioihin liittyen. Olen mennyt viikon kuin sumussa hiihtäen, joskus niin hyvältä alkanut työ voikin olla ihan jotain muuta mitä on kuvitellut. Ja siis työssä ei ollut vikaa vaan siinä, ettei se ollutkaan minua varten. Kovasti kuitenkin yritin mutta homma ei vain ottanut luonnistuakseen. Silloin tuli olo, että olenko luovuttaja, jos luovutan paikan jollekkin sellaiselle, jolle homma on parempi. Lopulta päätin jättää tämän paikan ja suunnata sinne mistä tulinkin. Lopulta irtisanoutuminen ei tuntunutkaan pahalle mutta jouduin kuitenkin miettimään sitä luovuttamista. Nyt kuitenkin olen tyytyväinen päätökseeni, sillä stressaamisen sijaan voin keskittyä nuorisotyöhön ihan kokonaan.

Koko viikonloppu meni siis siihen, että painiskelin vielä päätökseni kanssa ja sen vuoksi oli hyvä keskittyä vain perheen asioihin ja ottaa ihan iisisti. Niin iisisti, että sunnuntaina ei haluttu tehdä itse ruokaa vaan suunnattiin lounaalle Tikkurilaan.
Meidän porukka tykkää syödä aasialaista ruokaa paljon ja siksi valitsimme Long Huan ravintolan. Siellä on kivasti lounas esillä, on hyvä valikoima erilaisia ruokia. Meillä on monta lempipaikkaa ja välillä on hyvä vaihdella. Hauskaa oli se, että moni muukin oli laiska kokkailemaan itse ja ravintolassa oli aika paljon ihmisiä syömässä.

*    *    *    *    *

Tämä oli myös hyvä reissu siinä mielessä, että sain hyvin kuvattua myös paitani, jonka olen tehnyt vanhasta miesten paidasta. Off the shoulder on se juttu, joten siihen lähdin minäkin. Tällä kertaa en muokannut paitaa muuten, vaan annoin hihojen jäädä leveiksi, jos se alkaa häiritä minua niin sitten muokkaan hihat toisenlaisiksi. Paidasta tuli kivan rento vaikka sen kanssa on hankala pukea mitään lämmintä mutta tuokaan ei haittaa kun lähinnä sitä käytetään kesäisin. Paitaan on ohjeet täällä. Paita on oikeasti todella helppo tehdä. Jos on jo hiukan ommellut niin tämä ei ole iso juttu.

PS. Tämän kirjoittelun aikana menin sitten muokkaamaan paidan hihoja. Eli näette tulevaisuudessa lisää muokatun paidan.








10 kommenttia:

  1. Onpas hieno! Upea toteutus ja lopputulos. Ehkä voisin itsekin yrittää..

    VastaaPoista
  2. Tein itse vähän aikaa sitten saman päätöksen ja kannatti. Rohkea sinä ♥ Kiva tuo paita!

    VastaaPoista
  3. Voihan harmi ettei uusi työ tuntunutkaan omalta, mutta hyvä lähteä pois jos tuntuu siltä että on liian vaikeaa, olen itsekin tehnyt joskus samaa. Mutta on takuulla ollut vaikea ratkaisu, joten onnea tulevaan.
    Kivan paidan taas duunasit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sille mitään mahda. Joskus on näinkin. Tästä on hyvä oppia ja mennä yhtä kokemusta rikkaampana eteenpäin

      Poista
  4. Itsekin olen tässä murehtinut, että eräs työkuvio ei ollutkaan mitä siitä toivoin, ja se aiheutti paljon stressiä ja aiheuttaa vieläkin vähän, mutta pitää vaan hyväksyä tilanteet ja jatkaa eteenpäin. Kaikkeen ei vaan voi vaikuttaa, ja välillä on parempi luovuttaa. Pystyy antamaan enemmän niihin juttuihin, mihin voi vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, että parempi kävellä niitä hommia kohti, jossa voi vaikuttaa :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!