Translate

torstai 30. tammikuuta 2014

Turkista siellä ja turkista täällä

Kyllä vain. Turkista on laitettu ihan joka paikkaan. Turkis on yksi lemppari matsku ja muutaman vuoden tauon jälkeen (jos hupun turkiksia ei lasketa) niin nyt pitää olla kaapissa turkistakkia ja kaikenlaista muuta turkiksesta. Olettekin täällä nähneet muutamia turkis hupsutuksia esimerkiksi vaikka turkisliivi ja hattu ja lempparini turkishuivi. EK:ssa on valtavasti aivan ihania erillaisia turkiksi myynnissä, enkä ole voinut olla ostamatta niitä. Vaikka puhun turkiksesta niin kysehän on tekoturkista.
Olen jälleen levittänyt tilkkuni esille ja alkanut tekemään niistä kaikenlaista kivaa. Tällä kertaa yhdistin turkiksen neuleeseen. Olen aikanani tehnyt tuosta kankaasta pelleriinin, jonka kuva on näytettävä täällä uudelleen :) Tilkusta sain hyvin rukkaset ja turkiksesta vuoren ja turkispannan. Pojat alkoi kiusata minua ja näätte nyt siitäkin kuvat :) Hassuja poikia.






8 kommenttia:

  1. Miten sinä keksitkin näin ihania juttuja ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tarvii vaan aina kokeilla kaikkia hulluja päähänpistoja.

      Poista
  2. Tosi kivat! Mallin elkeitä Sammakolla ihan viimeisen päälle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, heh. Pojat aina tekee tuota jos teen heidän mielstään jotain hassua :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!