Translate

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Villasukat miehelle

Nyt kun olen ollut sairaslomalla puolitoista viikkoa, niin se mitä on tullut sängyssä tehtyä on neuleet. Vino pino pipoja, lapasia, sukkia on tullut tasaiseen tahtiin puikoilta mutta nyt äsken huomasin, että eipä niistä kuvia ole otettu, vaan olen suoraan laittanut pakettiin. Muutama kuva on julkistettu kyllä instassa mutta ei mitään kunnon kuvia. Ehkä kuvia saadaan sitten joulun jälkeen, ainakin osasta tuotoksista. Tai sitten pitää tehdä kokoelma kaikista jotka on päässeet instaan. Kuvaaminen ei ole nyt ollut ihan ensimmäinen asia, jota olen halunnut tehdä tämän sairasloman aikana.

En ole tänä vuonna kauheasti tehnyt lahjoja kun ei muutenkaan hankita mitään. Niin vähän tarvetta millekkään. Meillä kun hankitaan aina tarpeeseen asioita, ei tarpeetonta sälää. Miehelleni ei pitänyt tehdä yhtään mitään mutta huomasin tuossa missä kunnossa hänen kaikki villasukat on. Olen viimeksi neulonut hänelle sukkia kahdeksan vuotta sitten. Ehkä olisi aika päivittää hänenkin sukkakokoelmaansa edes näiden yksien sukkien verran. Neulon lisää myöhemmin.

Neuleet ovat ihan parhaita joululahjoja mitä voi saada, sopivat jouluun ja tuovat myös hyvän mielen kaikille. Ne eivät vain lämmitä jalkoja, käsiä ja päätä vaan myös mieltä. Tämän vuoden hitti taitaa olla mökkisukat. Itse kun en noista hiteistä perusta niin neuloin miehelleni porosukat. Sopii paremmin meille tänne ja paremmin miehelleni kuin mökkisukat.
Lämpimän joululahja tarvitsee myös sopivan paketin, joka on helppo tehdä itse taittelemalla paperista laatikko tai paperin tilalla voi käyttää myös tapetin paloja. Tapetti sopii hyvin sillä, se on paksua ja pysyy hyvin kuosissaan.











Mukavaa päivää!

-Melissa-

14 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Ja niin kauniit talviset kuvat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyy olla aina niin nopea kun lunta alkaa tulla. Eilen satoi lunta ja nyt sataa vettä ja lumi katoaa...

      Poista
  2. Söpöt sukat. Hienot kuvat. Toivotan pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen aika tyytyväinen siitä, että jotain paketteja sentään on saatu aikaan :D

      Poista
  3. Ompas komeat villasukat! Näissä kelpaa miehen jo ollakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kerrankin tehdä oikeasti kauniit sukat. Aikaisemmat on jotain jämiä ja raitoja.

      Poista
  4. Ihanan talviset kuvat,nyt kun täällä on ollut käsittämättömän lämmintä niin näyttää niin houkuttelevalta. Hienot sukat. Ja parempia vointeja toivottaen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olisin kyllä mieluummin siellä kuin täällä, vaikka tilanne siellä onkin hiukan hankala tällä hetkellä.

      Poista
  5. Komiat sukat! Ihania kuvia, tänne Etelä-Pohjammaallekin saatiin vähän lunta, heti on maisema niin paljon kauniimpi ja mielikin alkaa virittyä joulun viettoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se lumi tekee paljon hyvää fiilikselle :)

      Poista
  6. Kauniit on, voisin itsekin tuollaiset mielelläni jalkaan vetäistä lämmittämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tarkoitus olisi tehdä itsellenikin jotkin kivat kirjoneulesukat tämän talven aikana.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!