Translate

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Vanha farkkutakki uuteen uskoon - Täyttömäki vol.2

Mikään ei ole niin hauskaa kuin lähteä kiipeämään Vuosaaren huipulle uudestaan, lasten kanssa, päivänä, jolloin saa jännätä tuleeko vettä, paistaako aurinko, tuleeko rakeita vai sataako käärmeitä. Päähän pisto, jota ei saanut pois ennen kuin aloitimme kiipeämisen. Merikarvian reissu oli sen verran raskas, että meillä ollaan vaan makoiltu, eikä keksitty mitään uutta tekemistä. Tavallaan se ei edes haittaa, aina voi muutaman kerran tehdä jotakin samaa ja sitten aivot taas kirkastuu.
Täyttömäestä on kyllä tullut meidän lemppari paikkoja ja täällä viihtyy hyvin. Kunnon seikkailua alusta loppuun. Tästä paikasta ei tarvitse kyllä tämän enempää tähän postaukseen kirjoittaa vaan klikkaa lukemaan tänne, niin siellä on enemmän juttua.

Hypätään ihan toiseen asiaan, nimittäin vaatteisiini. Vantaan Lanttila on muuttamassa Varistoon ja se on alue, jossa käymme ehkä kerran vuodessa. Näin ollen päätimme kiertää Lanttilan kunnolla ja sen jälkeen sanoa paikalle heikunkei. Lapsille ei löytynyt mitään kivaa vaatetta mutta itselleni löysin joitain pikku juttuja. Kiva aloittaa työt kun kaapissa on söpöjä, uusia vaatteita.

Löydöt:

Farkut
neuletakki
paita
tunika
paljettileggarit
nilkkurit

Kun noin söpöjä vaatteita löytyi, oli farkut pakko vetaista jalkaan kun lähdettiin kiipeämään täyttömäelle. Kaveriksi puin vanhan raitapaitani (10 vuotta vanhan) ja ilmaisosastolta löytyneen farkkutakin. Farkkutakki on kokenut jo aikaisemman tuunauksen, mutta takki jäi käyttämättä, joten tuunasin takin uudelleen. Tuunauksessa käytin läjä projektin farkkujämiä. Lopputulos on minulle sopiva. Erillainen mutta miellekäs. Mikään kovin vaikea työ tämä ei ole, leikkaa haluttu alue pois takista ja ompele tilalle toinen kangas. Farkkujen osat antoi takkiin hauskan efektin, joten nekin toimii tässä hommassa hyvin. Paksut kukkakankaat, pitsit tai mikä tahansa mikä itseään miellyttää voi laittaa. Kokeile ja testaile.




































Mukavaa päivää!

-Nelli-

torstai 20. heinäkuuta 2017

Vielä hiukan Merikarviaa

Minun on ihan pakko laittaa muutama kuva lisää meidän mökkielämästä. Merikarvia on todella kaunis paikka ja siellä viihtyy vähän pidemmänkin aikaa tai oikeastaan mieluummin viettää pidempään kuin tuon viikonlopun, sillä matka on mahdottoman pitkä. Ja tietenkin on pakko mainostaa ihanaa savustuspaikkaa, josta saa niin hyvää palvelua ja lämmintä kunnollista savukalaa, eli kannattaa käydä satamassa piipahtamassa ja napata savukalaa mukaansa jos Merikarvialla käy.
Näiden kuvien jälkeen on mahtavaa aloitella taas meidän omaa kaupunkielämää, kuvata kirppislöytöjä ja tuunauksia. Nauttia lopusta kesälomassta täysillä.



Paita on oikeasti mekko, jonka olen helmasta solminut,
niin sain siitä näin paidan.
Shortsit on esitelty ekan kerran täällä.
Tuunatut ja paljon pidetyt.
Niin mekko kuin shortsitkin on ilmaisosastolta.











Ihanaa, aurinkoista päivää!

-Nelli-

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ilta laskeutuu Merikarvialle

Mikään ei ole niin ihanaa kuin mökillä nauttia saunasta ja sen jälkeen syödä iltapalaa ulkona auringonlaskun aikaan. Vanhasta lakanasta tehty yöpuku päällä, lämmin ilmaisosaston neule lämmittää mukavasti iltahämärässä. Kuulee vain linnun laulun ja joen kovan virran. Tässä olen ja nautin, muuta ei tarvita. Nuppu juoksee iloisena ympäri pihaa koittaen saada kiinni auringon viimeisiä säteitä.
Vaikka nautin Helsingin monista kerroksista, niin siltikään näin lähelle täydellisyyttä ei Helsinki pääse. Täydellinen hiljaisuus, täydellinen luonnon luomat äänet. Ne rauhaittaa sielun kokonaan ja on mukava lähteä seuraavana päivänä ajamaan kotiin.








Ihanaa päivää!

-Nelli-