Translate

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kyynerpäitä myöden vaatekaapissa



Useasti minulta kysytään, että ehdinkö käyttämään kaikkia vaatteitani, kyllä ehdin useimmiten. Välillä käy niin, etten tykkää lopulta tekeleestäni vaan se joko laitetaan eteen päin tai sitten puran sen ja teen muuta. Mutta myönnän, että päivät ei riitä kesällä siihen, että saisin jokaisen vaatteen kerran päälleni kesän aikana. Siihen valitettavasti menee enemmän aikaa, jos haluaa kaikkia käyttää sen yhden kerran. Eli kyllä tätä vaatetta on enemmän mitä pitäisi. Ompelut ovat meikäläisellä vähentyneet paljon ja vaikka välillä saankin kaikkea kivaa tehtyä niin paljon jää tekemättä. Arjen muut puuhat vie aikaa ja niiden jälkeen ei jaksa.

Paljon puhutaan myös siitä, miten vanhoja postauksia voi tuoda uudelleen kiertoon blogiin. Itse en ole rajanut niitä mitenkään ja on kivakin välillä tuoda vanhoja ideoita esiin. Itselläni on monia keinoja niiden uudelleen postailuihin, on tuunaus kokoelmat ja löydöt vaatekaappien uumenista. Tuo eilinen postaus oli yksi sellainen. Mekon olen nimittäin tehnyt oikeasti muutama vuosi sitten, se on myös tasokuvana tänne esitelty ja nyt esiteltiin uudelleen ja se oli päälläni.

Myös tämän postauksen mekko kaiveltiin syvältä kaapin uumenista ja puettiin ihanan lämpimän kesäpäivän kunniaksi pääle ja tietenkin uusin kuvin ja uusin maisemin. Mekko on tehty alunperin kaavalla mutta se ei oikein minulla toiminut, joten muokkasin mekon helman ja nyt tykkään käyttää sitä paljon enemmän ja mekkoa tosiaan on käytetty paljon enemmän nyt tuunauksen jälkeen kuin ennen tuunausta. Tuunauksen ei tarvitse olla iso vaan ihan pienetkin jutut muuttavat vaatteen ulkonäköä paljon. On siis monen monta helppoa tapaa ja voi vaikka tehdä pelkästään näitä helppoja muokkauksia vaatteisiin ja luoda silti upeita kokonaisuuksia. Mekon aikaisempaan postaukseen pääset klikkailemalla jälleen tästä.

Olen aina puhunut siitä, että omassa kaupungissa on valtavasti nähtävää ja koettavaa ja monet sanovat, että ei sitä aina jaksa katsella omaa kaupunkiaan. Itse olen eri mieltä tuosta asiasta. Ollaan kierretty Helsinkiä ristiin rastiin, ollaan paljon nähty erilaisia paikkoja mutta silti Helsinki jaksaa yllättää uudelleen ja uudelleen. Meillä on miehen kanssa tapana kierrellä myös eri asuinalueilla ja katsella rakennuksia ja sen ympäristöä, yksi sellainen paikka on Viikinmäki, hyvin erikoinen ja persoonallinen alue. Talot rakennettu ympäristö huomioon ottaen, kallioita myötäillen. Hyvin monimuotoinen ja kiinnostava kaupunginosa. Siellä kävimme eilen pyörimässä ja kuvaamassa. Itse pidän alueesta niin paljon, että se on yksi vaihtoehto, jos muutamme täältä nykyiseltä alueeltamme jonnekkin muualle.

Ennen retkeilyä on syötävä jotakin ja mies teki
lohi-jokirapusalaatin jämästä leivät.


Ihana hattuni on kauan sitten hankittu Kazimierzista.
Viime reissulla piti käydä samassa liikkeessä
mutta se unohtui kokonaan kun oli niin paljon muuta
nähtävää ja koettavaa. 





Mekko: itse tehty ja tuunattu
Kengät: Kierrätyskeskus
Laukku: Kierrätyskeskus
Hattu: Kazimierz













Kun päästiin kotiin, ei oikein jaksanut miettiä ruokaa,
joten helppo ja nopea sipulinen tomaattikeitto
laitettiin tarjolle.
Blogissa on monta ohjetta tomaattikeittoon.
Hakuun vain hakusana ja valitsemaan
mieleinen ohje.




Tänään on kiva sadepäivä, joten tänään voikin toivotella ihanaa ompelupäivää teille kaikille!

-Nelli-

2 kommenttia:

  1. Oi miten herkullisen näköinen leipä <3 ihania vaatteita ja kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli todella herkullinen :) Kiitos paljon <3

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!