Translate

torstai 22. kesäkuuta 2017

Joskus töpeksii ihan kunnolla

Tuossa talvella löysin Pinterestistä kivan idean, jonka halusin ehdottomasti kokoeilla mutta lopputulos olikin jotakin ihan muuta. Näissä hommissa on oikeasti ihan parasta se, että voit tuunata asian monta kertaa jos ensimmäinen kerta menee harakoille. Niin tässäkin kävi. Ensimmäinen tekele ei ihan vastannut ajatusta, joten purin koko vaatteen ja tein muuta. Ei siis kannata heittää työtä pois jos menee piloille, kannattaa aina pyrkiä tekemään siitä muuta. Sama on kyllä myös kangastöiden kanssa. Ei muuta kuin sakset käteen ja niks naks leikkelemään.
Kauluspaidan osan olen saanut valmiiksi, syksyllä otan neuleosan työ nalle ja katsotaan mitä saan aikaiseksi. Nyt neuleosa saa odotella neuleläjäprojektin uumenissa. Tämä siis ensimmäisen muokkauksen jälkeen päätyi lumppulaatikkoon ja näin ollen tuo kauluspaidan osa kuuluu läjä projektin satoon. Toppiin olisi toki voinut koittaa saada tehtyä myös helmafrillan mutta toimii se näinkin ihan hyvin.








Tästä tulee niin vihaiseksi. Jos jaksaa raahata tölkit metsään, niin
varmasti jaksaa kiikuttaa tölkit lähiroskikseenkin. 













Mukavaa torstaita

-Nelli-

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja kaunis tuli topista.

    Minuakin suututtaa tuo roskaaminen. Parkkipaikalla luki "viihtyisää pysähtymistä" ja ympäristö oli kuin kaatopaikka. Pitäisi lailla kieltää nuo mukaan otettavat kahvimukit, joissa on muivikansi ja hampurilaislaatikot, jotka on muovitettu sisältä. Ja maatuukohan lasten vaipat koskaan, tai jugurttipurkit?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne maantuu mutta siihen menee paljon, paljon aikaa...

      Poista
  2. Totta on, että samaa vaatetta kannattaa tuunata joskus useammankin kerran, että tulos tyydyttää "esteettistä silmää". Todella kiva ja söpönen toppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Ei kannata heti heittää pois vaan koittaa uudelleen, jotakin ihan muuta.

      Poista
  3. Ihanaa vihreyttä,ja ihana hauveli:) Tosiaankin ärsyttää kun löytää tuollaisia roskia luontoa likaamassa:(
    Mukavaa juhannuksen aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika käsittämätöntä miten ei viitsitä laittaa roskia roskiin.

      Poista
  4. Hih, äiti neuloi siskolle pari tuollaista neuleosaa ja sain lopulta ne molemmat ja olivat hyvät tissinlämmittimet takin alla puistossa. Mutta niin ihana tuo paita ja niin söpöt hihat! <3

    VastaaPoista
  5. Söpö tuo paitasi:) Ja sitä on hauvelikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hiukan erilainen mitä yleensä teen.

      Poista
  6. Kivaa tuunailua! :) Mäkin liityn roskaamisesta ärsyyntyvien joukkoon, miksi oi miksi ne tölkit ja muut roskat on pakko heittää luontoon?! En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan käsittämätöntä, ettei voida laittaa roskiin. Roskiksia on kiitettävästi, toki joitain roskiksia tyhjennetään ihan liian harvoin ja roskat pyörii pitkin maata...

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!