Translate

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Viikin opetus- ja tutkimustilan kesälaitumet

Jatkamme ilmaistapahtuma vinkein ja tällä kertaa hypätään maailmaismaisemiin. Helsinki on siitä upea kaupunki, että täällä tosiaan on ihan kaikkea mahdollista, on merenrantaa, jykevää ja kiireistä keskustaa, maatilaa ja upeaa metsää. Täällä on ihan kaikki kivenheiton päässä keskustasta. Siksi viihdyn täällä niin hyvin. Niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Joka vuosi Viikissä on iso perhetapahtuma, jota kuvataan myös televisioon. Nimittäin lehmien kesälaitumile kirmailu. Kyllä siinä tanner tömisi kun tyttöset juoksi iloissaan pihalle. Tuli ihan oma lapsuus mieliin kun olin näkemässä kun lehmät pääsivät ulos pitkän talven jälkeen. Oli kiva antaa tämä kaikki pojillekkin, miehenikään ei ole koskaan moista touhua nähnyt. Tapahtumassa oli noin 4000 henkilöä, lapsille oli vaikka mitä kivaa puuhaa kuten lypsyä, traktorilla ajoa ja heinässä hyppimistä, ihan samoja juttuja mitä itsekkin olen tehnyt lapsena. Muutama ruokakojukin löytyi alueelta, tosin taaskaan ei ollut meille kojuissa mitään, joten singahdettiin kotiin tekemään "mitä kaapista löytyy"- kiusausta.
Meillä ei lopultaan ollut kovin pitkä visiitti tuolla, sillä mieheni oli edelleen hieman kipeänä (meillä on jyllännyt norovirus täällä) ja vanhempi poikani sai pahan allergisen reaktion nähtävästi heinästä. Muutama tunti vain oltiin ja sitten kotiin. Poika ainakin oppi sen, että aina kannattaa ottaa allergialääke ennen kuin lähtee maatilalle touhuamaan.





















Minun farkkutakki on hiukan muuttunut siitä kun sen tänne ekaa kertaa postailin. Valitettavasti tätä ei nyt tämän enempää ehditty kuvailla mutta otetaan se takaisin jossakin kohtaa. 



Banskulla oli hiukan huono olla



Broilerpekonin jämät, kevätsipulia, paprikaa, herkkusieniä, kesäkurpitsaa ja persiljaa.
Näitä löytyi jääkaapista sekä pakkasesta. Paistoin ensin kaikki pannulla oliiviöljyssä. Pakkasesta löytyi myös perunapussi, jota tällä kertaa käytin tässä hommassa. Ladoin ensin perunaa uunivuoan pohjalle, sen jälkeen paistetut kasvikset ja pekonin, perunaa vielä päälle. Mausteeksi riittää suola ja mustapippuri. Kermaa lopuksi ja 200 asteiseen uunniin niin pitkäksi aikaa, että kiusaus on valmis.



Oikein aurinkoista sunnuntaita kaikille

-Nelli-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia ihan estottomasti vain!