Translate

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Paita rakastui mekkoon ja siitä rakkaudesta syntyi liehuvahelmainen toppi

Jämä projekti on alkanut elää omaa elämää ja sen sopukoista löytyy vaikka mitä kivaa roipetta. Miesten vanha paita ja lasten rikkinäisen hameen helma on tällä kertaa vuorossa. Tosin hameen helmaa on käytetty jo muuhunkin mutta isoin osa oli vielä käyttämättä. Mutta ei enää, näistä vaatteista sain hassun hauskan ja rennon topin boheemilla tuulahduksella. Jos olisi ollut enemmän sopivaa koristenauhaa, niin olisi paljon kirjavampi, mutta olen ollut tehokas ja koristenauha kasatkin ovat alkaneet reilusti ehtyä.
Boheemiin pukeutumiseen kuuluu myös löysät yläosat tai alaosat. Yhdessä niitä ei kannata pukea päälleen, sillä silloin lyhenee paljon ja leveyttä tulee aika monta kerrosta. Mieluiten löysä osa ja vartaloa myötäilevä osa yhdistettynä. Itse haluan korostaa muotoja lisää korkokengillä. Nyt kun vielä tulisi lämpimämpiä kelejä, niin voisi kirmailla topeissa enemmänkin. Käytin kaavaa apunani, että sain sopivan mallin. Kaava löytyi Burda 3/14 lehdestä.

Ja mikä parasta, nämä kauniit kengät löytyivät Kierrätyskeskuksesta, toimii erittäin hyvin minun jalassani. Täydelliset söpöstelykengät. Minun yksi iso suosikki on korkkipohja ja sellaisia kenkiä minulla on ollut paljon, ei enää niin monet kuin ennen mutta edelleen silti suosikkini. Korkkipohja on todella kaunis kengissä. Ja vinkki teille, jotka haluatte oppia kävelemään koroilla, niin paras valinta on kiilakorko, se on paljon tukevampi kulkea. Kiilakorko on myös kaunis. Siitä on helppo lähteä toisenlaisiin korkoihin pikku hiljaa.














Mukavaa päivää

-Nelli-

10 kommenttia:

  1. Kylläpä onkin söpöt kengät. Paidasta tuli hieno uusi vaate.

    VastaaPoista
  2. On kiva paita ja varmasti ihanan vilpoinen kesällä :) Ja noi kengät!! Aivan ihanat... Tätä läjäprojektia on hauska seurata, minulla on oma läjäni ja saan tästä ispiraatiota uskoa, että vielä siitä jotain syntyy ;)

    Aurinkoisia kevätpäiviä!

    Virpi

    http://kaunismaessa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti syntyy. Ei muuta kuin kesytä läjäsi :D
      Nuo kengät on kyllä ihanat, kirppiksiltä löytyy kyllä vaikka mitä kivaa ja ihanaa...Kiitos oikein paljon.

      Poista
  3. Voi että tuo paidan selkä on kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ihan super suosikkeja on selässä olevat napit sekä myös vinot helmat.

      Poista
  4. Onpa iloinen juttu. Oma läjäprojektini on työn alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läjä projektit ovat kyllä ihan mieletöntä mielikuvituksen kutittelua :D

      Poista
  5. Toisiko tuo ihana toppi kesän tullessaan? Näyttää niin ihanan kesäiseltä! Makeet kengät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin odotan jo lämpimää. Olisi vino pino ihania uusia kesävaatteita, jotka pitäisi kuvata tänne blogiin...mutta niin kylmä vielä.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!