Translate

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tuunataan lapselle

Nyt kun olen tehnyt neljä vuotta vanhoista vaatteista uusia, on pakko todeta, että aikuiselle on haastavinta tehdä tällä tavoin vaatteita. Pitää keksiä kaikenlaisia jujuja ja systeemejä, että saa juuri sellaisen vaatteen kuin haluaa. Jos materiaali ei riitä, pitää sitä jatkaa jollakin muulla. Tämän vuoksi lapselle on erittäin helppo tehdä vanhoista vaatteista uusia ja mitä pienempi lapsi sen helpommin saa materiaalin riittämään. 
Vaikka lapselle on helppo tehdä niin tuunaan silti aika vähän mitään mutta kun tuunaan niin niistä tulee lähes aina niitä parhaita juttuja ikinä ja niitä käytetään jatkuvasti. Tästä syystä päätinkin tehdä tällä kertaa koosteen ideoista, joita voi lapsille tehdä. Härdellin suosikit. Näissä töissä voi käyttää lähes mitä tahansa kaavojakin kun materiaali useimmin riittää hyvin. Aina kannattaa rohkeasti kokeilla kaikkea ja etsiä itselle hyvä tapa toteuttaa asioita.


Kaikenlaiset pipot, hanskat, sukat ja säärystimet ovat helppo toteuttaa ja tehdä. Varmasti on tykättyjä kun valmiiksi tulee, meillä ainakin on ollut näin.



Myös tuubihuivit eri materiaaleista on pop pojilla. Helppo pukea päälle ja ottaa pois. Pojat varsinkin pitävät helposti päälle laitettavista vaatteista, heillä kun on aina kova kiire ja monien nippeleiden ja nappeleiden kanssa taistelu saa pojat hermostumaan aika nopeasti.



Nämä farkut ovat kyllä sellainen suosikki ollut jo pitkään. Härdelli tykkää todella paljon ja nyt vihdoinkin ovat hänelle sen kokoisen, että voi laittaa päälle. Tein vahingossa hiukan liian suuret niistä mutta nyt on onni täydellinen.



Tämä pipo on todella paljon käytetty. Nikita- hattujen tyyliin tehty myssy on helppo toteuttaa ja ohjeetkin olen tehnyt kaavojen muokkaukseen.



Palapaita, kyllä vain. Tämä on parasta mahdollista ja arvatkaa vain miten paljon tätäkin paitaa käytetään. Tähän sopii mikä tahansa kaava ja millaiset tahansa neuleet. 



Lapsen voi ottaa mukaan tuunaukseen, niistä vaatteista tulee hyvin rakkaita silloin. En saanut yhtä paitaa millään puhtaaksi, joten annoin Härdellin käteen tekstiilitussit ja poika sai piirtää paitaan ihan mitä ikinä halusi ja siitähän tuli todella hieno. Samaan aikaan tein vanhasta t-paidasta shortsit. Tästä tulikin sitten mieluisa yöpuku vaikka aluksi olikin tarkoitus, että on helleasu.



Nämä ovat kyllä niin hauskat pöksyt ja tarkoitus olisi tehdä toiset samanmoiset jossakin kohtaa, kunhan löytyy taas tarpeeksi iso paita jostakin. Härdelli alkaa olla jo niin iso mies, että tarvitaan jo isompia kokoja tähän hommaan. Nämä ovat myös minun suosikkini.



Tämä yöpuku oli jo alunperinkin yöasu ja on ihan ykkönen. Kaksi samanlaista t-paitaa, joista saa ylä ja alaosan tehtyä hyvin. 


Mukavaa lauantaita

-Nelli-

8 kommenttia:

  1. Ihan paras postaus! Tuo neuletuubihuivi kävisi itsellekin. :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuubihuivin voi tehdä itselleenkin :)

      Poista
  2. Kuuluu myös mun suosikkeihin tämä aikuisten vaatteista lapsille uutta. Itselle tehdessä ärsyttää just tuo, että materiaali melkein aina ns. loppuu kesken. Nää on kaikki hyviä ideoita kyllä. Kiva koontipostaus 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin kun itselle tekee ja yhdistelee kaikenlaista toisiinsa niin tulee hyvin erikoisia lopputuloksia. Ja se, että se on hyvin haasteellista. Tavallaan ärsyttävää ja tavallaan taas todella mielenkiintoista :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!