Translate

torstai 16. helmikuuta 2017

Kesän viimeinen lomapäivä



Bloggaaminen on hauska harrastus ja monet ovat tottuneet siihen, että postailen joka päivä jotakin mutta ihan kaikkea en aina saa ajallaan blogiini. Joko en oikein heti saa kyseisestä aiheesta mitään tänne, en keksi, en jaksa, en innostu. Tämä aihe viime kesän viimeisestä lomapäivästä on yksi sellainen. En vain saanut aikaiseksi tätä koskaan oikeaan aikaan ulos blogissa. Ehkä nyt kun kesä on täysin ohi ja kevät kolkuttaa ovelle ja haluaa näyttää kauniit kasvonsa meille niin on oikea aika kertoa miten vietin viimeisen lomapäivän kaksin mieheni kanssa.

Kesällä minä nautin parveke elämän lisäksi pyöräilystä, hauskoista seikkailuista. Ei hiki päässä kovaa vauhtia menosta vaan nautinnollisesta menosta, pysähdellen ja nauttien. Naama irvessä polkien ei ole mitään mukavaa. Eikä haittaa vaikka sade ryöpsähtää päälle, se on vain kivaa kun viileä vesi vilvoittaa. Tällä reissulla onnistuin törmäämään puuhunkin, en kovaa vauhtia vaan todella hitaasti muksahtaen. Vaikka oli todella kiva reissu niin jotenkin myös todella haikea. Ihan kuin luopuisi jälleen jostakin tärkeästä. Tavallaan se onkin tärkeää, vapaus, vapaus tehdä joka päivä mitä ikinä haluaa, mikään ei estä, aikatauluja ei ole ja kellon saa unohtaa.

Nautin pyöräillä Vantaanjokea pitkin kääntyen Keravanjoelle ja siitä niin pitkälle kuin päästään. Tosin sade sai meidät kääntymään takaisin Helsinkiin päin vaikka tarkoitus oli mennä pidemmälle. Ei haittaa, tämä oli hauska reissu kaikin puolin siitä huolimatta vaikka minua uusi työ jännittikin valtavasti. Myös sekin jännitti, että miten paljon saan ommeltua ja nythän sen tiedän, että ompelut on vähentyneet. Ihana kesä tulee pian taas ja saa ajella vaikka ajaisi maailman ääriin asti.

Pyöräily on yksi mahtava tapa viettää vapaa-aikaa perheen kanssa ja puolison kanssa kaksin. Varsinkin jos ei edes suunnittele reittiä vaan lähdetään johonkin suuntaan ja katsotaan mihin päädytään. Näin me mennään ja aina löytyy jotakin uutta vaikka täälläkin ollaan kertaalleen jo oltu. Ensimmäinen kesä Helsingissä ja tämä reitti pyöräiltiin silloin ekan kerran. Haluttiin tehdä sama reissu uudelleen mutta rannan toisella puolen. Polkupyörään kannattaa siis satsata niin voi lähteä halutessaan seikkailulle. Meillä on useasti myös eväät mukana niin ei mene ravintoloihin tai kahviloihinkaan rahaa ja voi istahtaa syömään milloin ikinä siltä tuntuu. Eväätkin voi tehdä eilisistä jämistä, tulee aika hauskoja mielikuvituksellisia eväitä tehtyä näin. Pyöräillessä näkee paljon ja tuntuu kuin olisi lomamatkalla kun ympäristö on ihan toinen kuin se oma asuinalue.
Voi kun jo pääsisi reissuun....Ensimmäisestä retkestä voi lukaista täältä.




Minun tunikani, jonka olen tuunannut kauan aikaa sitten. Nyt enemmän käytössä kuin aikaisemmin. Tuunattuna hauskaksi tunikaksi. Verhoa vain helmaan, se riittää. Olen tosin muokannut paitaa uudelleen koristenauhoilla, jotta olisi vielä enemmän tyyliäni. Tunikasta enemmän täällä.



Minulle kaikki tällainen on tärkeää ihan oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Eikä tähän tarvita rahaakaan kovin paljoa. Itse ostin viime keväänä sopivamman pyörän pidemmille matkoille kuin Poni pyöräni, joka ei ihan tykännyt näistä reissuista. Pyörä löytyi Kierrätyskeskuksesta ja hintakaan ei päätä huimannut ja olen tykännyt todella paljon. 
Välillä on ihana mennä myös ihan yksin pyöräilemään ja mennä sinne missä tykkää olla. Siitä saa voimaa ja jaksaa taas arkea paremmin. Treffit itsensä kanssa kannattaa, oppii itsestään aina uusia asioita. Nollaa itsensä kokonaan. Se on aivan ihanaa. Muistathan, että blogista löytyy juttuja ja vinkkejä erilaisista retkistä sekä myös ilmaisista retkivinkeistä
Hyvinvointi lähtee itsestään ja tekemällä asioita, joista nauttii. Nautintoon taas ei aina rahaa tarvita vaan riittää mielikuvitus siihenkin. Ja kyllä vain se omassa ympäristössä ja maakauntamatkailu polkupyörällä avartaa myös tulee niin ihana mieli. Kiva päästä väsyneenä kotiin, laittaa ruoka uuniin ja käpertyä peittojen alle parvekkeen nurkkaan lehti tai kirja kädessä odottamaan ruuan valmistumista. Olla lokoisasti, tulisi jo kesä.








Ihanaa päivää

-Nelli-

8 kommenttia:

  1. Osut kyllä niin ytimeen tuolla lauseella "Hyvinvointi lähtee itsestään ja tekemällä asioita, joista nauttii" Itsellä kun tuppaa tuo tosiasia aina välillä unohtumaan. Mukava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se välillä minullakin tuntuu unohtuvan.

      Poista
  2. Voi kun tulikin kesää niin ikävä <3 Ihana postaus ja viikonlopun aloitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää on kyllä niin ikävä. Tulisi jo pian <3

      Poista
  3. Samaten minulla tuli ikävä kesää. Tykkään kyllä pyöräilystäkin, mutta moottoripyöräily on vielä kivempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa, että ollaan niin erilaisia, jokainen nauttii eri asioista ja siitä tulee hyvä mieli. Toivotaan, että pian tulisi kesä ja saadaan napata pyörät tallista :)

      Poista
  4. Ihana kesäinen tuulahdus näin talven keskelle. Voi mä niin kaipaan kesää <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kesän kaipuu saikin minut postaamaan tämän keskellä talvea...

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!