Translate

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ihan tyhmä viikko


Huomenta!

Ihan aina ei mennä kuin tanssien läpi murheen ja kryynin, vaan joskus takkuaa niin täydellisesti, että mielessä käy toive, että omistaisi kelausnappulan, jolla voisi kelata vaikka koko viikon alkuun ja eläisi viikon uudelleen ja eri tavoin. Huonosti nukutut yöt, töissä ei tunnu homma luistavan, kotona ei jaksa tehdä mitään ja kaikki vaan potuttaa. Kaiken tämän lisäksi toinen koira päätti vetää kilarit ja tänään koira pääseekin sitten leikkauspöydälle kun hännässä oleva patti aiheuttaa niin kovaa kiukkukipua. No joo, ehkä kuitenkin toivoisin, että tämä viikko olisi jo ohi ja voisin nukkua oman kiukkuni pois.

Mitä vielä. Täällä on myöskin kipeää porukkaa, mieheni sekä jälleen nuorimmaiseni makaavat nuhassa täällä, eli mitähän tästäkin viikonlopusta taas tulee...Kysynpähän vaan! Ja tiedän kyllä, että on perheitä, joissa elämä on vielä huonommin kuin meillä mutta joka tapauksessa kannan tässä vain oman perheeni ongelmia harteillani ja painin omien asioideni kanssa. Mä valitan kun musta tuntuu sille. Haittaaks se? Noh, joka tapauksessa kannattaa harmaasta viikosta nousta edes jotenkin. Pientä valoa antaa herkkukaakao, jota muuten tein tytölleni joululahjaksi myöskin, sekä isommat kylpypommit.

Lämmin herkkukaakao kyllä parantaa oloa nopeasti ja sen päälle vielä lämmin kylpy, jossa on itse tehty kylpypommi aiheuttaa kyllä ihanan nautinnon, sitä vain lilluu lämpimässä vedessä silmät kiinni ajattelematta yhtään mitään. Sitä vain katoaa lämpimään syleilyyn. Jos tämä lääke ei auta niin sitten ei auta mikään ja sitä suistuu kovaa vauhtia alas päin.

Minun fiiliksen nostattajat tällä viikolla ovat:

                                 - Herkkukaakao
                                 - Kylpy ja kylpypommit
                                 - Pojan ostamat ihanat lenkkarit

Nämä fiiliksen tostattajat kyllä vaihtuu aina tilanteen mukaan mutta tämä lääke toivottavasti auttaa luomaan ensi viikosta paremman kuin tästä viikosta. Joskus sitä vaan kaipaa jotakin pientä omaan arkeensa. Vähän pinkkiä ja valkoista, vai mitä? Ne vaaleanpunaiset lasit ovat oikeasti välillä oikein hyvä keksintö.

Kylpypommit


Tytär sai herkkukaakaota joululahjaksi, tämä on niin hyvää



Poikani yllätti minut taannoin ja osti minulle aivan ihanan suloiset tossut. Hänestä nämä sopii niin minun tyyliini.

Hyvää viikonloppua

-Nelli-

4 kommenttia:

  1. Hauska, vaikka valitusta sisältääkin. Kyllä sitä vaan saa valittaa kun tuntee siihen aihetta. Ei pidä pitää sisällään. Voimia sinne viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tismalleen samaa mieltä, että täytyy voida saada kiukutella silloin kun siltä tuntuu.

      Poista
  2. Jotkut päivät, tai viikot, on tuota, että kaikki ottaa päähän eikä se paljon silloin lohduta, jos muilla onkin vielä pahemmin... Toivottavasti viikonloppu kuitenkin toisi piristystä jollain tavoin ja on sulla vain aika poika, kun muisti äitiänsä tuollaisilla lenkkareilla. Tietää poika sitten mistä äiti pitää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin, se ei lohduta, ärsyttää ennemminkin. Meinaan ihan levätä ja hoitaa tuota mussukkaani täällä ja tietenkin itseäni myös :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!