Translate

maanantai 30. tammikuuta 2017

Mori girl inspiroi


Olenkin aikaisemmin maininnut, että minua inspiroi tällä hetkellä voimakkaasti japanilainen Mori girl- tyyli. Se on sopivan runsasta, tyttömäistä ja suloista. Joukossa on kyllä muutakin kuin hörhelöä mutta kaikki tyyliin sopivat asut ovat runsasta. Juuri sellaista mistä tykkään. Sitä on myös helppo yhdistää minun boheemiin tyyliini antamaan hiukan lisämaustetta tuttuun ja turvalliseen. Yksi tyylivarkaus löytyy tästä postauksesta. 
Viime viikolla löysin kuvan, jossa oli laatikkopaita, joka oli toteutettu palasista. Nyt en valitettavasti kuvaa enää löytänyt mutta oma versio paidasta on aika lähellä mitä löysin. Tämän suuntaiset paidat tuntuvat olevan nousussa muutenkin, sillä ainakin Pinterestistä löytyy paljon tämän tyylisiä paitoja.

Laatikkopaita on helppo tehdä. Apuna voi käyttää mitä tahansa omaa paitaa jonka mukaan leikkaa väljän topin. Laatikkopaitoihin on kyllä myös paljon kaavojakin eri lehdissä, joten jos ei onnistu summamutikka niin kaavoja kyllä on joita voi käyttää.
Oma paitani koostuu kasasta erilaisia paitoja ja tilkkuja, näin sain jälleen pois sellaista millä en tee enää mitään. Pienemmistäkin tilkuista saa vielä jotakin kivaa, kunhan tuo kevät kunnolla tulee. Idea siis on jo olemassa.


Niin kuin eilisessä postauksessa kerroin, meillä oli ihana shoppailureissu Kierrätyskeskukseen ja löytöjä tuli niin ruokapöytään kuin minun jalkaani. Näiden kuvien aikana kuitenkin sattui jotakin kamalaa, joka melkein pudotti minut jään läpi veteen.
Monet vanhat lukijat tietävät, että minun ja Nupun päälle kävi muutamia vuosia sitten kaksi rotikkaa ja siitä on jäänyt valtavat traumat ja pelkään kaikkia isoja koiria, varsinkin mustia. Kun olimme aloittamassa kuvaamaan niin ilmestyi vapaana oleva koira paikalle, pyydettiin ystävällisesti, että omistaja kytkee koiran siksi aikaa kiinni kun menevät meidän ohi. Vastaus oli vain, että ei kiinnosta. 
Itse en vain ymmärrä miksi niitä koiria pitää pitää vapaana taajamissa, Arabiarannan alueella juoksutetaan koko ajan koiria vapaana, myös pesintä aikana. Useasti nämä omistajat ovat ylimielisiä ja väliinpitämättömiä ja on surullista nähdä miten koirien arvostus on alkanut laskea voimakkaasti.
Ei välitetä edes oman koiran turvallisuudesta taajamissa. Olen alkanut myös ymmärtämään koirien myrkyttäjiä, mikä on valitettavaa, olenhan itsekkin koiran omistaja, mutten uskaltaisi ikinä pitää koiriani vapaana taajamassa.
Koira on eläin, eikä siihen voi luottaa niin täydellisesti, että missä tahansa tilanteessa se tottelisi ja nyt puhun lähinnä koiran omasta turvallisuudesta, en ympäristön turvallisuudesta. Suomi saataisiin nousuun sillä, että näistä alettaisiin sakottamaan aina, myös kakkojen keräämisistä. En vain kykene arvostamaan tällaisia ihmisiä.

Mutta mennäämpä mukavampiin asioihin nimittäin meidän eilisiin löytöihin. Minun jalkaan löytyi kolmet söpöt kengät. Kahdet niistä sopii hyvin Mori girl- tyyliin ja varmasti tulee kuvia lisää niistä hyvinkin pian. Ja koska rakastan karvaa niin sitähän löytyy kaksista kengistä. Kolmannet ovat sitten kunnon klopsottimet, joita tulee varmasti käytettyä farkkujen kanssa paljonkin. Vaatteeni herätti isosti huomiota Kierrätyskeskuksessa ja myös kenkä ostojani ihailtiin. Piponi saikin ihastelevaa kommenttia. Kyllä tuli niin hyvä mieli siitä, niin pienestä sitä tuleekin iloiseksi. Ystävällisyys ja hyvän mielen jakaminen ympärille muuttaa maailmaa. Kiitos valtavasti näille kahdelle ihanalle rouvalle. Vieläkin hymyilyttää kun ajattelen asiaa.

Takki: Kierrätyskeskus ilmaisosasto
Kengät: Kierrätyskeskus ilmaisosasto
Pipo: Jämä langoista neulottu

Neuletakki: Tuunattu






Hyvää alkanutta viikkoa

-Nelli-

4 kommenttia:

  1. Voi hitsi noita koiranomistajia! Meillä on iso musta koira, mutta ei tulisi mieleenikään päästää sitä vapaaksi vaikka se on kiltti. En päästä edes mökillä, metsässä, missään! Uhkarohkeaa ja välinpitämätöntä tuollainen toiminta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun se on rike. Ja olen todella samaa mieltä siitä, että uhkarohkeaa ja välinpitämätöntä.

      Poista
  2. Mulla on valtava koirapelko joka peräisin lapsuudesta. Silloin koira puri mua käteen ja edelleen se pelko nousee kun näen koiria vapaana. Inhottava tunne ja olen yrittänyt siedättää itseäni, mutta huonoin tuloksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pärjään jotenkin kun koirat on kytketty mutta kun ne jolkottaa miten sattuu vapaana niin mulla menee systeemit ihan sekaisin. En luota yhtään vapaana riekkuviin koiriin.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!