Translate

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden parhaat



Huomenta!

Aah, mikä vuosi. Pelkkä ajatus siitä, että muistelee ja miettii tätä vuotta saa hien otsaan ja hengästymään. Kun valmistuin Nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajaksi en uskonut mitä kaikkea tulen kevään ja syksyn aikana kokemaan. Niin paljon uutta, niin paljon kaikenlaista, että välillä tuntui sille, että henki salpautuu. Kaikkein eniten olen tyytyväinen siitä, että töitä riittää ja niitä olen todella saanut tehdä. Työelämässä on koko vuonna ollut nousua ja laskua sekä oivalluksia ja uuden oppimista. Aivan mahtavaa. Blogin ympärillä on tapahtunut yhtä jos toista. Naama ilmestyi kahteen lehteen, no joo, toinen lehti ilmestyy vasta vuoden vaihteen jälkeen mutta syksyllä tämäkin asia tapahtui. Minulla on ollut myös todellinen kyllästyminen myös blogia kohtaan, joka toivottavasti on alkanut pikkuisen muuttua taas. Tosin työkin on verottanut sen verran, että en ole jaksanut ommella.

Yksityiselämässä taas on ollut jänniä aikoja, minä aloitin ihan uuden työn ja kaikki kolme lastani aloitti koulun, esikoinen opiskelee nyt toista ammattiaan, kakkonen taas päätti aloittaa kaksoistutkinnon opinnot ja kolmonen lähti ensimmäiselle luokalle. Myös mieheni elämä on mullistunut. Eli tässä mennään kyllä sellaisilla vesillä, että ihan huimaa, mutta olen myös nauttinut vauhdin huumasta.

Mitkä ovat sitten olleet blogin vuoden kohokohdat? Värihaaste, en saanut suoritettua loppuun ja yhteistyö Kierrätyskeskuksen kanssa on ollut mielenkiintoinen, myös käynti Kierrätyskeskuksen kulisiien takana on ollut silmiä avaavaa. Vaatevallankumous ja kirjoitukseni himoshopparista himo tuunaajaksi. Tietenkin perhereissu Visbyyn ja päiväreissu Tallinnaan syömään mieheni kanssa kaksin. Onhan näitä hauskoja juttuja ollut vuoden aikana vaikka millä mitalla.

Tammikuu

Tammikuussa ikävöin Kazimierziin todella ja suunnittelin työrintamalla uusia tuulia, halusin jotain muuta kuin mitä sillä hetkellä tein. Joten hyppäsin tuntemattomaan ja löysin itseni koulumaailmasta. Mahtavat työkaverit ja ihanat lapset, joiden kanssa tein töitä. Tein myös toisen työsopimuksen, joka alkoi vasta syksyllä. Ja tämäkin ihan erilaista työtä, koulumaailmassa kuitenkin.
Tuunauksen puolella aloin kokeilla ihan uusia juttuja, testata itseäni ja mielikuvitustani. Ja mitä ihania töitä sain aikaan. Lähdin mukaan myös HommaHuoneen- värihaasteeseen, joka jäi tosin osaltani lopulta kesken. Olen todella huono näissä pitkän ajan projekteissa. Farkku nousi sisustuksen kuninkaaksi ja lopulta mieheni sanoi, ettei halua koko asuntoa vuorata farkuilla.

Miniviitta

Pehmolelut hyötykäyttöön


Helmikuu

Helmikuu alkoi monenkirjavan tuunauksen merkeissä. Tein ehkä ihanimman mekon ikinä. Ollut kovassa käytössä ja minun ehdoton suosikkini. Taistelin myös paksun turkiksen ja villakangastakin kanssa ja yhdistin ne lyhyeksi duffelitakiksi. Kirppistelinkin tässä kuussa aika reilulla kädellä. Kaikkea ihanaa tuli mukaan kotiinkin.

Mekko paidoista

Takki kahdesta takista

Maaliskuu

Tässä kuussa blogini täytti 5v, ja bileet oli sen mukaiset. Aloin jo kaivata kesää ja meno oli kyllä sen mukaistakin. Ihania kesäjuttuja alkoi tulla blogiin vyörymällä ja parveke-projekti aloitettiin jo näin aikaisin. Myös lukijatoive postaus tuli uunista ulos. Hyppäsin Kierrätyskeskuksen mukaan ja sillä tiellä jatketaan. Yhteistyöstä olen saanut paljon, oppinut uutta ja näkemykseni kierrätykseen on saanut paljon uusia piirteitä. Enemmänkin tekisin jos vain töiltäni kykenisin. 

Rag bag

Nupun pesä

Huhtikuu

Huhtikuu alkoi kiireisissä merkeissä, niin yksityiselämässä kuin myös blogin osalta. Tein ihan uuden tyyllisiä postauksia, oli vaatevallankumous, värihaaste, parvekeprojekti, huh, vaikka ja mitä. Ja tietenkin ikävä johdatti minut jälleen Kazimierzin sykkeeseen ja matkasin makujen paratiisiin ja nautin Cafe Mlynekin parsakaalipastaa omalla pikku twistillä. Tein myös ehkä kirppiselämäni parhaimmat löydöt.

Lököilynurkka parvekkeelle

Ilmaislehdistä kori

Toukokuu

Ihana lämpö ja kaikenlaiset mahdollisuudet. Suunnittelimme perheellemme ilmaistapahtuma kesää, joka valitettavasti kyllä meni lopulta sivu suun kun oli niin paljon muuta koko kesä. Postauksiin alkoi tulla enemmissä määrin mukaan ilmaisosaston löydöt sekä muutenkin kirppislöydöt. Retkeiltiin paljon ja ostin uuden pyörän, jolla on helpompi ajaa maastossa. Oli ihana nähdä miten luonto muuttuu ihan yhdessä päivässä. Tästä oli tulossa kenkä kesä. Mutta vielä en sitä tiennyt. Hävikkiruokaa ja nuorimmainen täytti 7 vuotta ja Pööppä täytti 22 vuotta. Ja osallistuin Kierrätyskeskuksen askartelu haasteeseen.

Tuunaa sandaalit

Pöytätabletit

Kesäkuu

Kesäkuussa tulikin tehtyä enemmänkin kaikkea ihanaa niin tuunaten kuin retkeillen. Että on ikävä kesää. Tuunaus rintamalla lähdin visioimaan oikein kunnolla ja annoin mielikuvituksen lentää estottomasti, sainkin aikaan hyvän määrän vaatteita, joita ei ihan heti tule samanlaisia vastaan. Kesä on kyllä omituinen juttu kun se saa todella mielikuvituksen lentämään. Alkoi myös hiukan jännittää tuleva uusi työkuvio. Vaikka minulla oli draivi päällä niin aloin kyllästyä blogiin ja bloggaamiseen ja ompelujumi alkoi työntyä esiin aikamoisella voimalla.

Retkipeli farkuista

Mekko kauluspaidoista



Minulle heinäkuu on parasta aikaa, lapsuuteni kesät olivat aina heinäkuussa kaikkein lämpimämpiä ja tietenkin silloin mieli halajaa sinne kedolle makoilemaan ja katselemaan pilvien leikkiä taivaalla. Toki myös matkakuume nousee sietämättömäksi ja on pakko lähteä, lähteä edes jonnekkin, vaikka vain nurkan taa. Kunhan pääsee pois kaikesta tutusta ja turvallisesta. Ja mehän retkeiltiin, matkusteltiin niin, että hurina kuului. Härdelli sai vinon pinon uusia vaatteita ja pääsi itse mukaan tuunailun makuun. Sitä oli hauska seurata. Meidän perhe lähti pitkän pohdinnan jälkeen laivamatkalle Visbyyn ja tuonne palataan joskus tulevaisuudessa uudelleen. Oli sen verran mielenkiintoinen paikka.

Boho bootsit

Farkkupaloista farkut

Elokuu

Elokuussa oli se hetki kun astuin uuteen työhöni, tarvitsin siis paljon aikaa itselleni. Työ oli näin äskettäin valmistuneelle iso koitos kaikin puolin. Heräsi paljon kysymyksiä, osaanko, kykenenkö. Jännitys oli käsin kosketeltavaa. Jotenkin toivoin, että aika pysähtyisi. Samalla iski täydellinen ompelujumi päälle, inhosin ompelukonetta ja ajatusta ompelusta. Plääh. Halusin vain hautautua syvälle vuoteeseen, talviunille.

Lasten neuleesta laukku

Puputossut lankakerien jämistä
Syyskuu

Alkusyksy oli todella raskas, olin työpäivän jälkeen aina aivan loppu. Meillä ei ottanut yksiin työparin kanssa, eikä hän oikein tullut toimeen kenenkään kanssa koko työpaikassa. Alettiin etsiä uutta työparia, joka sitten vihdoin löytyikin ja meillä homma toimi hyvin ja helpotti työtaakkakin. Rankka kokemus kaikkiaan ja jouduin todella miettimään myös itseäni tässä asiassa paljon. Onko siis vika minussa, omassa kokemattomuudessa. Mutta nyt homma toimii ja se on tärkeintä. 
En juuri jaksanut panostaa blogiin mutta iloinen olen siitä, että otin hävikkiruoka vinkkini mukaan blogin kummalliseen maailmaan. Kamppailin muutenkin blogin kanssa ja suunnittelin lopettamista ainakin niin pitkäksi aikaa kun tuntuu pahalle jatkaa. 

Pikee paidoista mekko

Neuletakin tuunaus

Lokakuu

Työ vei keskittymiseni sen verran tehokkaasti, että bloggaukselle ei oikein aikaa jäänyt. Ompelujumia yritin aika tehokkaasti saada avattua mutta aika laihoin tuloksin. Ompelun ilo oli poissa ja mielikuvitus loisti poissaolollaan. Siitä huolimatta sain aika paljon kaikenlaisia kivoja juttuja ommeltua ja tännekkin kuvattua. Keskimmäinen lapsi täytti 16 vuotta ja takataskua koristi mopokortti. Kaikki ylimääräinen tarmo meni lasten koulunkäyntiin. Kirjojen hankintoihin, asujen hankintoihin, harrastukset... Ja kavereiden kanssa vietin enemmän aikaa kuin ennen. Ihana olla välillä sosiaalinen, minä kun en tosiaankaan välitä sosiaalisesta elämästä vaan viihdyn yksin.

Farkuista mekko

Roska koristeeksi



Niin hullalta kuin se kuulostaakin niin marraskuu on minun kuuni ja saan voimaa aina tässä kohtaa aimo annoksen. Vuosia tuli minulle yksi lisää ja tuntuu aika oudolle olla 44 vuotias kun tuntee olevansa ihan kakara vielä. Edelleen keskityin ihan muihin asioihin kuin blogiin, töissä meni hyvin, lapsilla koulu luisti vaikka kompastumisia olikin ja uuden oppimista. Uskon kuitenkin tenaviini ja tiedän, että onnistuvat. Hain energiaa myös väreistä ja sehän auttoi hyvin. Koko marraskuu meni värikkäissä vaatteissa kulkiessa ja pikku hiljaa aloin tuntea oloni taas omaksi hulluksi minuksi. Keskityin nyt joululahjojen tekoon. 

Mekko

Joulukoristeet

Joulukuu

Nyt alkaa jo vatsassa kutkuttaa, eikä sen vuoksi, että joulu on tulossa ja loma vaan aloin huomata, että mielikuvitus kolkuttaa taas varovasti päätäni. Aikaa tosin ei oikein löytynyt, sillä töissä oli kiireisin aika vuodesta ja minua tarvittiin töissä mahdollisimman paljon, myös toinen työmaani tarvitsi minua, joten voitte uskoa kun juoksee kahden työn välissä voi olla vähän väsy. Mutta joulukuu on kuitenkin jotenkin niin ihanaa aikaa vaikkei täällä lunta ollutkaa yhtään ja oli harmaata ja kolkkoa, jotenkin vain ne jouluelokuvat ja sukkapuikkojen kilinä sai aikaan onnellisia huokailuja. Ja tietenkin kaikki joulun tuoksut piristää mukavasti vähän nuutunutta ja väsynyttä fiilistä. Leivontaa ja herkullisia suklaita. Ja jo mietteitä maailman parhaasta joulusta ja hävikkiruoka päivistä.

Pestävät pesulaput

Tilkut mekoksi

Valittamisesta huolimatta vuoteni on ollut todella tapahtumarikas ja uskon, että ensi vuosi tuo taas paljon uutta tullessaan. Tämä vuosi on ollut todella mielenkiintoinen ja opettavainen matka niin hyvine kuin huonoine puolineen. Muutaman vuoden aikana on tapahtunut niin valtavasti, että on vaikea hiljentyä ja keskittyä hiukan rauhallisempaan ajanjaksoon. 
Kiitos todella paljon teille kaikille, että olette jaksaneet minun touhujani ja aivoituksiani. Toivottavasti olette saaneet blogista iloa ja hyötyä. Aina saa tulla ehdottamaan ja kommentoimaan, se piristää aina kummasti, ei tarvitse yksin puhella. Oikein ihanaa Uutta Vuotta teille kaikille ja nähdään ensi vuonna uusin kujein ja uusin jutuin.

Tuitui, 

      -Nelli-



8 kommenttia:

  1. Hei, onhan sulla kiirettä pitänyt. Toivottavasti saat levätä välillä. Olipa ihania käsityöjuttujakin, omat suosikkini olivat pitsiliinakoristeinen tabletti ja tuunatut sandaalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt olen kyllä levännyt ja oikein kunnolla. Ihana keskittyä vain omaan perheeseen :) Kohta alan odottaa kesää ja sen ihanan lämmintä viettelyä, Vantaanjoen hurmosta ja pyörän anteeksiantamatonta sihinää :)

      Poista
  2. Ihania juttuja. Kiva tällainen yhteenveto, pitäisiköhän minunkin tehdä...Tuo viimeinen tilkkumekko on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, on kiva hiukan katsoa mitä vuoden aikana on saanut aikaan ja muiden vuotta on kiva myös käydä lukemassa :)

      Poista
  3. Sulla on ollut kyllä kiireinen vuosi ja ompelukone on saanut kyytiä! Mun suosikki oli ne pupusandaalit ja farkkujutut. Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheelle! ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silti ompelu on vähentynyt paljon. Yleensä kun ompelin yhden jutun päivässä niin nyt on ollut pitkiäkin välejä ompelussa.
      Ihanaa uutta vuotta teillekkin :)

      Poista
  4. Kiva, että jatkat tätä blogia tulevanankin vuonna. Olisi varmasti ollut aika tälli jos olisi ilmoittanut lopettavasi... Hyvää tulevaa vuotta teille kaikille ja sulle paljon iloista inspiraatiota:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih...joo, taitaa olla niin että tää blogi on osa mua enkä osaa tätä kokonaan lopettaa :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!