Translate

maanantai 26. joulukuuta 2016

Suklaa-tryffelikakku on joulupöydän kiistaton kuningas



Olen aika tyytyväinen siihen miten onnistuin luomaan paljon kaunista ja ihanaa kierrättämällä, sama teema jatkui meillä joulukattauksessa. Ihanat eripari lasit on löydetty Kierrätyskeskuksesta ja osa pienistä kipoista ja kapoista, joissa tarjoiltiin hilloja ja marmeladeja on myös löydetty Kierrätyskeskuksesta. Muut pöydän ihanuudet ovat vanhusten jäämistöistä löydettyjä, ainoastaan korkeat juomalasit sekä lasilautaset ovat hankittu vuosia sitten uutena. Mutta Kierrätyskeskuksessa on lasisia ja hyvin kauniita lasilautasia myynnissä, kannattaa etsiskellä, ovat meinaan todella kauniit kattauksissa.
Mielestäni ei pidä edes kauhistella ajatusta eriparikattauksesta, sillä se on todella kaunista katsottavaa, antaa luonnetta ja piristää kattausta. Ja tämä on vain oma mielipiteeni tästä asiasta. Kattauksessakin saa rönsyillä, hullutella ja hassutella ja silti voi saada kaunista aikaiseksi.

Kuva: Yaron


Servettien materiaalina on käytetty vanhaa verhoa. kahviservetit taas on hyvä tehdä vaikka vanhoista kauluspaidoista, sellaisesta vähän paksummasta puuvillasta, ei ihan niistä kaikkein lötköimmistä kankaista. Jos siis haluaa jatkaa kierrätyskasttaus-ajatusta myös kahvipöytään niin servettien koko olisi silloin noin 25x25cm. Tulee sopivan kokoiset juuri kahvipöytää tai glögipöytään.
Servetit on myös erittäin helppo tehdä ja niitä tekee samalla kertaa enemmänkin. Servettien koko on 40x40 ja pitsisomisteiden pituus on noin 17cm. Servettien reunan vain rullapäärmäsin, voi toki myös tehdä erittäin kapean päärmäyksen jos tahtoo.



Ja tietenkin sitten annetaan resepti meidän herkkukakulle. Tänäkin vuonna tarjoiltiin jälkiruuaksi suklaa-tryffelikakkua. Resepti on suklaata herkkusuille-kirjasta ja aivan mielettömän hyvää. Reseptiä on sen verran muutettu, että brandyn tilalle on laitettu puristettua appelssiinin mehua. Kakku on tuhtia mutta erittäin hyvää. Ei paljon muut namit kelpaa tämän jälkeen, vie kyllä tehokkaasti naminälän. Toisena vaihtoehtona tarjoiltiin toscakakkua. Tyttäreni toive joka vuonna. 
Myös jälkiruokakattauksessa on huomioitu kierrätysaihe. Tarjoiluastiat ovat Kierrätyskeskuksesta ja mustat lautaset olen itse joskus teinivuosinani kerännyt. Sarjaa olemme saaneet suurennettua Kierrätyskeskuksesta löydetyillä laseilla. Eli näitäkin kannattaa hakea kirppareilta.









Rentoa tapaninpäivää kaikille

-Nelli-

4 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja ka kauniita ompeluksia. Tuo kakku on superihanuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja tuo kakku on niin hyvää. Hyvin saatiin kolmessa päivässä se tuhottua.

      Poista
  2. Nam,ihanan näköinen kakku,ja muutenkin ihania juttuja.Kaunista vuoden viimeisintä viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!