Translate

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulun jämistä herkullinen lounas


Jeeee, hävikkipäivät ovat saapuneet!

Joulu on ohi ja jämiä on sitä sun tätä jääkaapissa, pää raksuttaa ja ideoita etsitään netistä. Muutamasta herkusta saa koirat aika ihanat annokset mutta kaikkea ei voi koirillekkaan antaa vaan on keksittävä niistä muuta ihanaa. Meillä syötiin tänä vuonna esikoisen pyynnöstä jouluruokaa koko kolme päivää. Jostain syystä sitä tosiaan riitti sen kolme päivää. Varsinkin kalat katosivat nopeasti pöydiltä mutta laatikoita jäi, perunalaatikko sekä lanttulaatikko ei oikein maistunut kenellekkään, minä puputan perunalaatikkoa kyllä mielelläni mutta en jaksa sitä yksin kokonaan syödä. Kalkkunaa, juustoja sekä leikkeleitä jäi, myös ne joulusuklaat, jotka eivät käyneet kaupaksi saavat uuden muodon. 
Kaikki hävikkiruoka vinkit löytyvät nyt bannerin alla olevasta laatikosta. Kaikkia blogin hävikki vinkkejä en ole tosin kaivanut sinne mutta ehkä pikku hiljaa tässä sekin tapahtuu.



Tänään siis etsitään jääkaapista tarvikkeet kasvispihveihin ja kalkkunasalaattiin. Ja ei kun pää kaappiin ja penkomaan. 

Lanttupihvit

- lanttulaatikon jämät

- pieni sipuli pilkottuna
- pala paprikaa pilkottuna
- kolme kananmunaa
- kaksi ruokalusikkaa vehnäjauhoja ( ei pakko )
- juuston jämä (meillä Kappeli juustoa) raasteena
- basilika ( pizzamauste tai oreganokin käy )
- merisuolaa ja maustepippuria

Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Paista pihvejä miedolla lämmöllä voissa. Näiden paistossa maltti on valttia, eli paistamiseen menee aikaa. Hitaasti mutta varmasti.


Kalkkunasalaatti


- salaatin jämät

- kalkkunan paloja (paista öljyssä kullan keltaisiksi)
- sekoita salaatin joukkoon

Krutongit


- joululimpun jämä


Pilko pieniksi kuutioiksi ja levitä ne tasaisesti uunipelille, laita 200 asteeseen niin pitkäksi aikaa, että leipä saa kauniin pinnan ja rapsakan reunan. Tarjoillaan salaatissa.


Näin tehdyt krutongit säilyvät pidempään kuin öljyssä paistetut ja joululimpun palasia ei tarvitse edes maustaa kun leipä on jo valmiiksi mausteista.


Lasi: Kierrätyskeskus


Nautinnollista päivää

-Nelli-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia ihan estottomasti vain!