Translate

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Oma naama lehdessä

Asia mikä tuntuu todella oudolle ja vieraalle. Nähdä oma naama lehden sivulla. Instagramin puolella olenkin tämän julkaissut jo kesällä mutta mietin näin pitkään haluanko tämän suuntaisista asioista edes blogissani julkaista mutta ehkä nyt kuitenkin sitten kerron kun niin paljon muutakin kerron.
Olin ensimmäisen kerran lehden sivuilla siis heinäkuussa. Suuri Käsityö kerhon sivulla komeili VillaNannan Nelli. En kertonut kenellekkään asiasta, mutta tarkkasilmäiset ryhmäläiset feissarissa huomasivat asian kyllä. Pikkuruinen juttu mutta erilainen.
On ihanaa saada oma työ esiin ja on ihanaa, että se huomataan mutta haluaako sitä kuitenkaan omaa naamaansa sivuille? Se on jotenkin hyvin vaikeaa, ainakin minulle. Alunperin kun olen ajatellut kirjoittaa blogia anonyymisti, lempinimillä ja tietyin rajoin ja vain töiden esittämistä ja muu on vain sivuseikkaa. Ja kaiken tämän pähkäilyn jälkeen se naama tulee taas toisen lehden sivuille, josta kerron myöhemmin. Koitan nyt unohtaa koko asian toistaiseksi. Mutta studiokuvien ottaminen oli hauskaa ja erilainen kokemus. Tavallaan siis todella hauskaa ja tavallaan taas omituista.

Jostakin syystä minulta on kadonnut yksi vuosi (minun moka) Nimittäin täytän 44 vuotta tässä kuussa. Jostain syystä olen vahingossa tuplannut yhden vuoden.

Ihanaa päivää

-Nelli-

18 kommenttia:

  1. Hei, tuohan on hauskaa! Pitääkin seuraavan kerran kirjastossa käydessä ottaa heinäkuinen lehti esiin:)

    VastaaPoista
  2. Totta,minä olen tehnyt ohjeita erääseen lehteen ja aina on tosi outoa nähdä oma naama ohjeen alla:S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella outoa, siinä se naama killuu. Ihan eri asia jos on työt siinä vain kuin, että naamakin näkyy.

      Poista
  3. Mainio juttu. Taitava tekijä esiin. Hyvinkin usea inspiroituu sun töistä. Onnea matkaan Nelli! <3

    VastaaPoista
  4. Ai kuinka kiva juttu:) Ja sun omakuvathan täällä blogissakin ovat aina niin kivoja:)

    VastaaPoista
  5. Hienoa, pitääkin käydä kirjastossa lukemassa. Ja ainahan nainen voi ikäänsä nuorentaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo nyt hiukan noloa, että kadottaa elämästään yhden vuoden :D Näin voi kyllä tapahtua ainoastaan mulle...

      Poista
  6. Hienoa, että olet päässyt lehteen kera kekseliäiden tekemistesi. :)
    Mie en valtakunnalliseen lehteen ole vielä päätynyt, sanomalehtiin senkin edestä, isompiin ja pienempiin. Olikokohan se ekaa vai tokaa näyttelyä pitäessä, kun toimittajia kävi niin, että tuntui etten keksi enää millään mitään uutta sanottavaa. No onneksi jokainen toimittajakin on persoona ja tekee oman kaltaisensa jutun, eivät lukijat kyllästy. En tykkää vieläkään omista kuvista lehdessä, ihan kaikkia ole edes katsonut, vaikka kai ne tallessa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, että kun muutaman kerran on lehteen päässyt niin sitten voi tulla olo, että on sanonut jo kaiken. Olisi kyllä hienoa nähdä kaikki upeat käsityöläiset lehtien sivuilla. On niin laaja osaaminen, mikä näkyy upeasti tuolla Käsityöblogit ryhmässäkin.

      Poista
  7. Oman naaman näkeminen tuntuu aina oudolta. En tiedä, tottuuko siihen koskaan :) Mutta joka tapauksessa kiva juttu sinusta ja kiva myös nähdä kasvot blogin takana. Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  8. Minäkin bongasin sinut lehtihyllyllä tuosta lehdestä ja samoin olen bongannut muita bloggaajia, joiden blogia olen seurannut :). Oma naamanikin on kerran ollut lehdessä ohjeen kera, outoahan se oli :D. Mutta tosi kiva, että taitavia tekijöitä tuodaan esille, kyllä he sen ovat ansainneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, että lehdet ovat pikku hiljaa ymmärtäneet, mikä osa käsityöbloggareilla on kädentaitajille. Varsinkin taitava tekijä- palstalla on paljon erilaisia kädentaitajia. Se on hienoa.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!