Translate

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Hameen muutos liiviksi

Viimeinen syyslomapäivä lähtee liikkeelle nyt. Tällä hetkellä pitäisi olla aika rentoutunut ja levännyt olo mutta minä odottelen jo seuraavaa lomaa. Jäi vähän kesken tämä syysloma. Vaikka suunnitelmissa oli ommella paljon niin en sitten kuitenkaan paljoakaan mitään ole saanut aikaan. Ompelutilaa olen kyllä saanut siivottua, mikä on ollut erittäin hyvä asia ja toivottavasti pian saan siivottua lisää.
Tänään esittelen yhden hupsun tuunauksen, joka on aika helppo toteuttaa vanhoista ja rikkinäisistä hameista. Tähän on yhdistetty paljon kaikkea sellaista mikä muutoin saattaa mennä roskiin. Esimerkiksi turkis oli niin pientä palaa, että ompelin paloja yhteen, että sain leikattua kauluksen siitä. Turkista jäi tosin vielä hiukan ja niitä voi hyödyntää sitten koristeiksi tai maskoteiksi.


Hameen purin lähes kokonaan. Taskut, vyötärökaitale ja vetoketju kokonaan pois. Sen jälkeen on helppo lähteä kasaamaan hameesta liiviä. Liiviin hyödynsin tätä kelsiliivin ideaa. Tuo on hyvä runko, johon on helppo muokata ajatustaan eteenpäin. Tee kaulus ja kiinnitä se liiviin, vyötärökaitaletta voi hyvin käyttää sisävaraksi. Taskut uuteen kohtaan jos haluaa ja nappikiinnitykset tai vanha vyö. Mitä sattuu kaapin perukoilla olemaan.
Kun liivin tekee villakangashameesta niin se on lämmin ja oikein kylmällä voi liivin alle vetää myös lämpimän neuleen. Hame on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta muut tarvikkeet ovat omasta takaa ja äidiltäni joskus saatu. Mutta kaikki tarvikkeet saattaa löytyä ilmaisosastoilta.








Maskotteja voi tehdä vaikka joululahjaksi ja jos tekee pienempiä maskotteja niin kannattaa laittaa niihin rinkulat ja saa avamenperään ne killumaan tai reppuun kerättyä monta erilaista.


Nautinnollista sunnuntaita

-Nelli-

6 kommenttia:

Kommenttia ihan estottomasti vain!