Translate

lauantai 13. elokuuta 2016

Haltiala Hayride Coutrybileet



Olen pitkään suunnitellut osallistuvani Haltialan hayrideen ja tänä vuonna sitten vihdoin sain itseni paikalle. Kokemus oli hieman lässähtänyt. Kaverini on ollut mukana ennenkin ja hänen kokemus edellisvuodelta oli aivan toinen. Eilen oli paikalla aika vähän ihmisiä, myyntikojuja ei ollut montaa ja porukka ei oikein saanut laitettua jalalla koreaksi. Seisoskelivat vain. Johtui ehkä myös erittäin kylmästä ilmasta, joka meidät yllätti aivan täysin. Kaikkein kamalin asia mikä huomattiin oli se, että festari alue oli eläinten laidunalueella ja vaikka juontaja kävi useasti sanomassa asiasta niin silti alue oli täynnä laseja ja rikottuja muovimukeja. Näköjään kun saadaan vähän alkoholia niin menee pää niin sekaisin, ettei tajuta missä ollaan. Roskiksia ja kierrätyspisteitä kun oli hyvin.

Vaikka napisen tässä niin hauskaa meillä kyllä kuitenkin oli vaikka muut olivatkin vähän lässähtäneitä. Parasta oli ehdottomasti rivitanssiopetus. Itse en ole ennen rivitanssia edes testannut mutta nyt pääsin kokeilemaan ja sehän oli hauskaa vaikka jalat menivätkin solmuun. Samba on paljon helpompaa. Ja ihan parasta oli se, että sinne voi pukeutua aiheeseen liittyvästi. Tämän sortin pukubileet on ihan mun juttu. Kuvat on napsittu kännykällä kun kamera ei mahtunut laukkuun, mutta ei haittaa...minua ainakaan.


Asuni oli helppo rakentaa vanhoista tuunailuistani. Farkut on hankittu jokin aika sitten Kierrätyskeskuksesta (3€), myös pikkuinen laukkuni on Kiertiksestä. Hattu on ostettu Fidasta (Maunulan myymälästä), ja hatun olen tuunannut, paita on Kierrätyskeskuksen ilmaisoastolta, joka muutti hiukan muotoaan aikanaan ja tietenkin jalkaan minun iki-ihanat boho bootsini.
Vasta nyt kun kuvia tässä laittelen tajusin, että minun ihan mahtavat korvikset olisivat sopineet hyvin asuun. Vai mitä tuumaatte?
Tässä on vain yksi syy siihen miksi minulla on paljon vaatteita ja eri tyylejä löytyy...Voi pukeutua asianmukaisesti tilanteeseen kuin tilanteeseen. Toki minullakin on välillä vaikeuksia löytää jotain päälle mutta se onkin sitten toinen juttu.







Mukavaa lauantaita kaikille

-Nelli-

2 kommenttia:

  1. Tuo sinun paitasi on erittäin kiva! Juuri se, että se on "tyttömäinen" sen tavallisen sijaan. Kävin kurkkaamassa sen tekovaiheet ja tuollainen kiinnostaisi minuakin. Tulisi ehkä pidettyä farkkujakin välillä, kun olisi joku kiva yläosa siinä. "Länkkärityyli" on minua kyllä aina kiehtonut. Varmaankin, kun länkkärikuvia on tullut paljonkin katseltua. Tuollaisessakin tapahtumassa olisi ollut kiva olla paikalla katselemassa. Osallistuin joskus haasteeseen, jossa minun länkkäriasuni oli tälläinen: http://vaatekomerolla.blogspot.fi/2015/03/naiset-lannen-tyyliin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen jotenkin todella ihastunut tyon tyyppisiin paitoihin. Helpompi jotenkin yhdistää erilaisiin asuihin mitä normaali ruutupaita. Tai sitten se on vain mun mielessä vika, että en osaa yhdistellä. Täytyy tulla katsomaan tuota sinun työtä.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!