Translate

torstai 9. kesäkuuta 2016

Roskasta on helppo saada kotiin jotakin kivaa ja käyttökelpoista

Minulla oli aika hirvittävä paniikki eilen kun uutisissa puhuttiin tuosta myrskystä ja oli kova kiire saada laitettua valmiiksi ajatukset ja suunnitelmat, että on sitten tänään tekemistä kun pyrsky vinkuu ikkunoiden takana. Ja höh, vielä ei myrskyä ole vaikka tuuleekin kovasti. Aurinkokin naureskelee taivaalla niin kovasti, että pelkään, että sen suu repeää. Noh, joka tapauksessa tein meille jälleen kattaukseen jotakin hauskaa. Me kun ollaan nyt todella innostuttu kattauksista kun on uusi pöytä ja ihania Kierrätyskeskuksesta löydettyjä astioita. Kyllä kelpaa laitella kuulkaa esille.

Mulla on ollut jonkin aikaa kova halu ja tarve saada ompelutila siistiksi mikä on aika mahdoton tehtävä, tai siltä se vähän tuntuu. Kaivelin siis eilen isompia leikkuujätteen paloja ja löysin myös pahvia ja vessapaperinhylsyjä. Kaikki on säästetty ties mitä asiaa varten, en muista enää. Mutta näistäpä sainkin ideani toteutettua. 
Huom! Naruja löytyy kirpputoreilta ja esimerkiksi Kierrätyskeskuksen Näprän osastolla on kaikenlaisia naruja ja nyörejä joita voi helposti hyödyntää tässä askartelussa. Ei siis kannata heti juosta kauppaan ostamaan uutta.


Tarvikkeet:

Farkkujen leikkuujäte
verhon leikkuujäte
narua
pahvia
vesaparinhylsyjä noin kaksi kappaletta
liimaa
kuumaliimaa
sivellin
liimapuikkoja


1. Leikkaa niin monta ympyrää pahvista kuin haluat tehdä alusia. Minulla oli sabloonana jälkiruokakulho, jonka suuaukko oli isompi kuin meidän lasit ja mukit. Näin sain helposti ja nopeasti piirrettyä ja leikattua aluset oikeaan malliin. Farkusta leikkelin saman kokoiset palat pahviympyrää apuna käyttäen.

Vessapaperihylsystä leikkasin 3 cm leveydeltä servetinpidikkeet.


2. Levitä erikeepperiä pahvin toiselle puolen ja levitä tasaiseksi siveltimen avulla. Muista pestä sivellin käytön jälkeen hyvin kuumalla vedellä niin liima lähtee pois.

Anna kuivua alustojen hyvin.


3. Liimaa kuumaliimalla narua spiraalina koko alustan matkalle.


4. Liimaa kuumaliimalla narua vessaparihylsyn ympäri mahdollisimman tiiviisti. Voit halutessasi liimata narua kaksi kerrosta.


Servetit ovat 35cm x 35cm ja reunat ompelin saumurin rullapäärmeellä.






Mukavaa päivää kaikille

-Nelli-

4 kommenttia:

  1. Naru on kiva materiaali. Minun on pitänyt ommella sitä yhteen, mutta ei näytä aikaa löytyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mielenkiintoiselle...Tuo ompelu.

      Poista
  2. Hienoja juttuja olet tehnyt!
    Tein jouluna samalla idealla servettirenkaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Joo, nämä on vanhoja juttuja ja niin kiva kaivaa niitä uudelleen esiin.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!