Translate

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Retkipeli farkun jämistä



Tästä on valtavasti aikaa kun pyörin Pinterestissä ja silmiini osui aivan mieletön idea, joka minun oli pakko toteuttaa. Meni vain pitkään ennen kuin tuli sellainen väli, että pääsin toteuttamaan tämän ikuisuusprojektini. Pelin voi tehdä vaikka mökkiviemisiksi tai itselleen kotiin tai vaikka asuntovaunulle. Hyvä lahjaidea kaikin puolin. Kannattaa napata siis tämä idea omaankin projektipankkiin. Valitettavasti en missään vaiheessa tullut laittaneeksi muistiin tätä alkuperäistä ideaa, joten en voi siis laittaa linkkiä. Mutta laitan oman versioni nyt kuitenkin teille.
Pakko sanoa, että meidän Härdelli on niin hyvä pelaamaan tätä, että hävisin joka kerta...Ja kyllä muuten yritin monet kerrat voittaa mutta joka kerta kompastuin omaan nokkeluuteeni. Tästä tulee kyllä tämän kesän paras juttu.


Tarvikkeet

- Farkku jämiä
- ompelujätettä
- tukevaa puuvillaa, esimerkiksi lakana

Pohja: Leikkaa yhdeksän 12x12 cm kokoiset palat (sis.saumanvarat). Ompele kappaleet yhteen niin, että 3x3 osaa yhdessä. Leikkaa sen jälkeen lakanasta yksi pohjan kokoinen pala ja ompele farkkukappale sekä lakanakappale yhteen. Päällitikkaa jokainen ruutu erikseen.

Nappulat: Leikkaa farkusta kaksi 12x12 kokoiset palat, kaikkiaan kymmenen nappulaa. Tee viisi nollaa ja viisi ristiä. Ompele ristit sekä nollat viiteen neliöön. Ompele vastakappeiden kanssa yhteen ja täytä ompelujätteellä. Näin saat tukevat nappulat, jotka eivät lähde tuulen mukana.











Mukavaa sunnuntai iltapäivää kaikille

-Nelli-

6 kommenttia:

  1. Hih, sehän pistää aivot raksuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta mun aivojen piuhat ovat niin sotkussa, että ei peli luista :D

      Poista
  2. Kiva idea! Lisä vinkit farkkujen jämiin tuleekin tarpeeseen, tämähän olisi hauska vieminen kyläreissuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella hyvä vieminen lahjaksi tai sitten omaan kotiin.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!