Translate

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Olipa kerran housunpuntti- kirja

Tuossa jokin aika sitten osallistuin käsityökirja- haasteeseen ja kirjoja kaivaessani esiin, muistin luvanneeni pojalle tehdä yhdet tietyt pöksyt kyseisen kirjan ohjeella. Monta vuotta on kulunut lupauksesta ja nyt vihdoin tein kesäiset shortsit miesten paidasta. Ohjeet löytyivät kirjasta: Olipa kerran housunpuntti. Kyseisessä kirjassa on paljon muutakin kivaa ja kokeilemisen arvoista tuunausta. Ohje oli mielestäni helppo toteuttaa, itse tein pienin muutoksin mutta kivat pöksyt tuli kuitenkin ja mikä parasta, Härdelli tykkää.

Olen loputtomasti kertonut meidän perheen pukeutumisista ja edelleen, poika on koonnut itse shortsien ympärille asunsa. Kaikki itse valitsemia jo kaupassa. Tosin viikonloppuna kun käytiin vaateostoilla niin tuli sen verran kirkasta tavaraa, että meinasi ihan silmiin ottaa mutta tämä on hyvää harjoittelua. Härdelli on sitä mieltä, että tämä kesä hän on vielä pikkuinen ja syksyllä hänestä tulee iso koululainen ja nuo pikkuisten poikien jutut kuulemma jää sitten pois (tarkoittaa reppuaan).
Useasti kuulen puhuttavan, että tulee ongelmia kun lapsi kasvaa, jos saa itse päättää näistä asioista. Vielä ei ole kuitenkaan ongelmia tullut tai älyttömiä toiveita. Vaan oppivat harkitsemaan tarkkaan ostoksiaan ja vertailemaan hintoja. Olen tyytyväinen siitä, että enemissä määrin myös pojat ovat alkaneet tutkimaan kirppisten antimia ja nuo uusien vaatteiden ostamiset ovat jääneet pienemmälle.
Tokihan meilläkin haluja on monenlaista aina Ferrarista omaan saareen mutta haluja saa olla ja toiveita ja unelmia, niitäkin jotka eivät ede aina toteudu.


Härdelli halusi ehdottomasti, että laitan kuvan hänen ostamistaan vaatteista.






Mukavaa tiistaita kaikille

-Nelli-

10 kommenttia:

  1. Kivat housut tuli. Kirja on ihan uusi tuttavuus mulle. Kävin heti kirjaston sivuilla tarkistamassaa oisko siellä ja olihan se. Jos sais pojan pojalle tehtyä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa on kivoja ja helppoja ideoita. Olen tyytyväinen, että sain edes yhden idean toteutettua.

      Poista
  2. Hyvännäköiset on pojan valinnat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kaverilla on niin vahva oma näkemys omasta tyylistään. Turhaa siihen koittaa mennä väliin mäkättämään.

      Poista
  3. Onpa kivan näköiset housut kesämiehellä =) Ja hienot vaatteet hän on valinnut! Ihanan värikästä ♡

    Kirjasta en kyl ole ennen kuullut, mut pitääkin katsoa, jos se vaikka löytyisi kirppikseltä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastosta ainakin löytyy jos ei muualta.

      Poista
  4. Hienot housut ja ostokset! Varmaan pikkuisten poikien reppukin pääsee äidin käyttöön! On nimittäin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan ihana reppu. Itsekkin olen tykännyt siitä.

      Poista
  5. Kivat housut tuli ja voi miten kivat vaatteett hän valitsi.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo on kyllä ihan super kivat ja poika tykkää.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!