Translate

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Vaatevallankumous 18.-24.4.2016

Vaatevallankumous sai alkunsa kolme vuotta sitten kun Rana Plaza vaatetehdas romahti. Tällä tavoin haluamme vaateteollisuudelta lisää vastuullisuutta sekä läpinäkyvyyttä. Kampanja on koko viikon ja kampanjaan voi osallistua käänätmällä vaate nurin päin päälle ja ottamalle kuva itsestäsi ja jakamalla se Twitterissä, Facebookissa, Instagramissa yms. käytä hastag #whomademyclothes. Tarkemmat ohjeet löytyvät Suomen vaatevallankumouksen sivuilta.
Tämän lisäksi on tämän hastagin rinnalle noussut toinen hastag #imademyclothes.Jos siis teet itse vaatteesi niin voit ottaa kuvan vaate päälläsi ja ladata kuva jälleen eri yhteisöihin käyttämällä kyseistä hastagia.
Haastan kaikki lukijani hetkeksi miettimään omaa kulutustaan ja mitä vaatteen takana on ja mitä vaatteelta oikeasti haluaa muuta kuin todella halpaa hintaa.

Samaan aikaan kun mietimme ihmisoikeuksia niin voidaan miettiä myös sitä valtavaa tekstiilijäte määrää mikä nykyisin syntyy kertakäyttömuodin vuoksi. Meillä on liikatuotantoa vaatteissa ja me hukumme jätteeseen. Siksi on olemassa myös "Vuosi ilman uusia vaatteita"- haaste, jonka tarkoituksena on miettiä vuoden aikana sitä, että tarvitsemmeko sitä määrä vaatetta mitä kotiin kuljetamme ja varsinkin, että tarvitsemmeko kertakäyttö vaatteita? Asiasta enemmän Facebookissa ja jokainen voi ottaa haasteen vastaan omalla tavallaan. Itse olen niin kuin olen sanonutkin jo toista vuotta mukana kun opittavaa on paljon.

Minä sanon tänään:


Ja esittelen tasokuvana mekon, jonka olen tehnyt mieheni yöhousuista sekä Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja oli siis puuvillainen alushame. Ja koska tätä ei ole kuvattu päällä niin laitan pari kuvaa parista muusta vaatteesta, jotka ovat tehty samalla kaavalla. Kuvassa olevat kengät ovat myös Kierrätyskeskuksesta. Jos haluaa lukea minun tieni tähän tuunaaja-eukoksi niin klikkaa eiliseen postaukseen.
Pyrin tämän viikon aikana pukeutumaan niin, että yksi vaate tai asuste on kierrätettynä tehty.




Tulevan kesän vaatteet ovatkin saaneet hiukan romattisemman sävyn kuin viime vuonna. Joten katsotaan miten tämä kukkaistyttö puhkeaa kukkaan. Mekkoissa on käytetty Burda 5/2013 kaavaa. 

Mekko on ommeltu maksihameesta
Toppi on toteutettu vanhoista farkuista sekä tilkusta.

Hyvää alkanutta viikkoa

6 kommenttia:

  1. Hieno projekti,ja sinä kyllä olet hyvä esimerkki anti-kertakäyttövaateihmisestä.Hienosti osaat aina duunata vanhasta uutta:) Ihanaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä valtavan kivaa puuhaa vaikka haastetta on enemmän kuin tarpeeksi....

      Poista
  2. Moi! Tulin tähän kommentoimaan,kuinka uskaltauduin pesemään mokkatakin pesukoneessa, olitkohan se sinä joka postas tämmöisen jutun aiemmin? No jos et ollu niin ei haittaa,mut jos olit niin kiitos vinkistä 😂 tili puhtaaksi eikä älyttömän pahan näköiseksikään mennyt,pikkusen joutuu ehkä höyryttään... 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njaa, nyt en muista. Nahkaa pesen koneessa kyllä ihan uskaliaasti. Mokkatakin olen kyllä pessyt mutta se oli menossa muutoinkin tuunauskasaan.

      Poista
  3. Onpas kauniin näköinen mekko, sininen ja valkoinen ovat niin raikkaat yhdessä. Upeita nuo kuvat valkeasta mekosta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mulla on todella täksi kesäksi tulossa paljon frillaa ja suloisuutta. Mulla on alkanut romanttinen boho vaihe :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!