Translate

torstai 21. huhtikuuta 2016

Parveke-elämää, lautasliinat vanhoista kauluspaidoista

Minulle ei mikään ole niin ihanaa kuin viettää aikaa parvekkeella. Varsinkin kun parveke alkaa pikku hiljaa näyttämään juuri sellaiselta mitä olemme suunnitelleet ja rakentaneet. Vielä on siis odotettavissa parvekeprojekti postauksia ja pieniä askarteluja projektin tiimoilta. Voisin viettää kaikki vapaa-aikani parvekkeella nautiskellen jos vain kelit suostuisivat tekemään yhteistyötä minun kanssani.

Jossakin FB:n ryhmässä pyydeltiin kovasti kuvia serveteistä, jotka olen tehnyt kauluspaidoista. Postaus, jossa serveteistä on mainittu löytyypi täältä. Olen useasti maininnut myös siitä, että meillä tykätään laittaa ruoka kivasti esille, mutta ei sävy sävyyn tai edes välttämättä samaa sarjaa olevia astioita. Mutta on kiva leikitellä myös ruokapöydän kanssa. Tosin joskus on taas mukava laittaa samaa sarjaa olevaa esille, kuten tässä.
Meillä oli yksi aamupäivä yhteistä aikaa mieheni kanssa ja oli aika itsestään selvää, että lounas syödään yhdessä saman pöydän ääressä. Yksi parhaimmista lounaista on itse tehdyt salaatit ja tällä kertaa se oli makrillisalaatti. Pöytään koottiin kaikkea mistä salaatin saa koottua. Meillä kun salaatti pitää jokaisen itse rakentaa omalle lautaselle, sekin on hauskaa puuhaa. Mutta lähinnä allergioiden vuoksi. Toki on se salaattipohja, jota kaikki voivat syödä ja siihen voi lisätä vaikka ja mitä.

Postauksen tärkein osa on kuitenkin servetit. Nämä servetit ovat pienemmät mitä tein aikaisemmin verhosta. Ovat kahviservettien kokoiset. Ihan lasten pyynnöstä kun heistä sen kokoisia on helpompi käsitellä. Paidasta tehdyt servetit ovat paljon ohuemmat kuin verhoista tehdyt mutta arkena sellainen ei haittaa ollenkaan. Nämäkin olen tehnyt niin, että ompelin reunat rullapäärmeellä. Ovat siis noin 25x25 cm. Olen nyt todella innoissani näistä pestävistä serveteistä, että varmasti niitä on tulossa kattauksiin lisää. Näistä kahdesta paidasta ainakin on tulossa vielä kun en ihan niin nopeasti kaikkia saanut ommeltua. Suosittelen kuitenkin, että servetit tekee hiukan paksummasta kankaasta kun ohuempi ei sitten ihan pysy kuosissaan. Kuvissa näkee molemmat, ohuen materiaalin sekä paksumman. Ohuemmassa ei mitään vikaa ole mutta soveltuu paremmin ehkä kuitenkin vaikka nenäliinaksi mitä lautasliinaksi. Ei siis hukkaan kannata ohuttakaan heittää.







Mistä kattauksen astiat ovat?

Viinilasit, puinen tarjoiluastia, kannellinen pikku astia ja pienet posliiniset kipot ovat Kierrätyskeskuksesta.



p.s. Ihan pienenä vinkkinä tässä heitän, että olisi mahtava arvonta käynnissä Enkulin käsityöt- blogissa. Voittona on Linda Peltolan: Puolivilli puutarha-kirja. Kannattaa siis osallistua, jos puutarhanhoito on juttusi.

Joskus ei tarvitse kiirehtiä minnekkään vaan varastaa itselleen aikaa ja nauttia olostaan.

Ihanaa päivää kaikille

-Nelli-

6 kommenttia:

  1. Kauniita ja parasta, että ne voi pestä

    Vinkkaus: minulla olisi ihana arvonta menossa

    VastaaPoista
  2. Paidoissa on sellaista ohutta mutta kuitenkin vahvan oloista kangasta. Hyvää kierrätyshommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tykkään tehdä kaikkea kauluspaitojen kankaista.

      Poista
  3. Minäkin jään tykkäyksen kauluspaitojen käytöstä kierrätysompeluissa :). Kauniita liinoja, näitä mulla on suunnitelmissa piakkoin ommella. Innostuin, kiitoksia sinun, toden teolla näistä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauluspaidoista saa niin erilaisia lautasliinoja ja myös nenäliinoja, riippuen millaista tuo kangas sitten aina on.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!