Translate

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kattaus on puoliruokaa

Tuitui,

En ole sellainen, joka kattaa pöydän viimeisen päälle oikeisiin lautassarjoihin, mutta pidän siitä, että ruoka tarjoillaan tarjoiluastioista. Tulee paljon mukavampi ruokailuhetki. Jos on oikein tulipalokiire, jota kuitenkin on harvoin, niin laitan valmiit annokset, mutta muuten katson, että on kiva syödä silmilläänkin.

Meillä on myös pitkään ollut innostuksen kohteena hankkia eripari lautasta ja lasia, vähän boheemiin kattaukseen. Kaikille se ei sovi, mutta meistä se näyttää hyvälle. Kukat eivät kuulu meidän pöytään, mutta kauniina koristeena toimivat yrtit tai salaatti... mikä tahansa vihreä.

Minulla oli mahtava tilaisuus tutustua ihan kunnolla Kierrätyskeskuksen astiaosastoon. Vaikka kyseinen osasto on aina mieheni tutkailun kohde, niin tällä kertaa tutustuin kunnolla minäkin. Kohteina olivat Koivukylän tavaratalo sekä Kyläsaaren myymälä. Kierrätyskeskuksesta tekee niin valtavasti löytöjä, että tällä kertaa oli todella suuria ongelmia pitää itsensä aisoissa. Etsimme kuitenkin vain tiettyjä juttuja, joita olimme hiukan jo aikaisemmin miettineet.

Ja hei.. Kiertiksessä käynti kahdestaan miehen kanssa on meille sitä laatuaikaa...oikeasti. Nämä reissut ovat aina hauskoja: lauletaan autossa täysillä nuotin vierestä, tanssahdellaan ilmaisosastolla ja kiusataan henkilökuntaa. Siksi meidän kattaus tänään onkin minulle ja hänelle. Nautimme kahden löydöistämme. Pääsette mukaan kurkkimaan ja kuokkimaan. On ihania astioita, hyvää ruokaa, ja mahtavaa seuraa... Tervetuloa!


Kierrätyskeskus on kuin karkkikauppa tällaisille hamstereille kuin me. Onneksi osaamme kuitenkin pitää itsemme kurissa ja hankkia vain tarpeellinen. Tosin olemme vain ihmisiä ja meilläkin on omat heikkoutemme, kuten minun on kengät. Mutta ei siitä sen enempää..
Hyllyt notkuvat ihania juttuja, jotka odottavat uuteen kotiin pääsyä.


Liitutaulu







Jos ei halua mennä ravintolaan, niin ravintolan voi aina tuoda kotiin. Pienellä vaivalla: Sinisimpukat valkoviinikastikkeessa ilman sipulia. Helppo tehdä, vaikka kuulostaisi vaikealle. Niin hyvää. 
Meren elävät ovat minun suurinta herkkuani, joten oli aika itsestään selvää, että lounas koostui äyriäisistä.




Koska blogini on tuunauspainotteinen, niin pakkohan tähän on mahduttaa yksi pikkuinen ja nopea tuunauskin. En minä raidoistani pääse...
Aterimet ovat lähes ilmaisia. Me emme tarvinneet aterimia, mutta emme löytäneet pieniä servettipidikkeitä, joten etsimme sitten taipuisat lusikat, jotka väänsimme tarkoitukseen sopiviksi. Niistä tuli oikein hauskat.



Tietenkin herkkulounas pitää päättää jollakin superhyvällä, ja sellaisen hyvän laitoin pakkaseen jo edellisenä päivänä. Marianne-jäätelön resepti on todella helppo, ja sen voi tehdä ilman jäätelökonetta ja kondensoitua maitoa. Resepti tähän herkkuun löytyy täältä. Suosittelen lämpimästi tätä jäätelöä.


Lusikan päälle voi myös laittaa luonnonkasveja kimpuksi, näyttäisi aika ihanalle. Sitä kokeilen kesällä, kun alkaa maailma vihertää enemmän.


Kaikki astiat ja keittiötekstiilit: Kierrätyskeskus, paitsi Hackmannin aterimet ovat lapsuuden maisemista perittyjä.

Oikein ihanaa päivää ja pääsiäisen odotusta!

16 kommenttia:

  1. Oh mikä ihana ateria,ja tuttuv viinikin:) Ja tuolla kierrätyskeskuksen astiapuolella viihtyisin;minullahan on monta eriparista lautasta,kun niitä tulee välillä ruokabloggauksen vuoksi hankittua .Hyvää pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoita viinejä joita voin juoda. En voi edes vegaaniviiniä juoda. En tiedä mistä johtuu. Tosin kosher viineissä on myös puhtaampi maku kuin muissa. Tosin sekin on makuasia :)
      Sinä tulisit hyvin juttuun mieheni kanssa :) Minä kun huinin kenkäosastolla :)

      Poista
  2. Onpas huippuhienot nuo servettipidikkeet ja helpot tehdä. Pitääkin käydä kierrätyskeskuksessa katsomassa, löytyisikö sieltä meillekin kivoja aterimia tuohon tarkoitukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti löytyy, jokaisessa Kiertiksessä on isot määrät aterimia ja niistä voi tehdä vaikka naulakonkin jos tahtoo, siis niistä jytyimmistä aterimista.

      Poista
  3. Onpa herkullinen postaus ja kauniit astiat.
    Ihanaa Pääsiäisen Aikaa Sinulle Ja Perheellesi

    VastaaPoista
  4. Mulla herahti vesi kielelle! Näyttää niiiiiin hyvälle ja kaunis kattaus. Ihanat nuo viimeisten kuvien ruusukupit ♥

    Iloista pääsiäistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän arvasin, että bongaat ne kupit postauksesta :) Mutta ne tosiaan oli niin ihanat, että oli pakko napata mukaan.

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia, ruokia ja kattaus <3
    Nälkähän tässä tulee :D Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäisen iakaa teille myös :)

      Poista
  6. Mahtava kattaus! Itse löysin samanlaisen ruskean kannun viime kesänä kirppikseltä parilla eurolla. Tykkään siitä hirmuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole ihana kannu? Meillä on tuo kannu ja lasit lähes jokapäiväisessä käytössä. Tykätään todella paljon.

      Poista
  7. Minä tykkään näistä kattauksista, missä on yhdistelty erilaisia astioita! Paljon mielenkiintoisempia, mitä viimeistellyt ja tyylitellyt. Toki nekin ovat kauniita, jokaisella on se oma makunsa :). Nam, mitkä herkut teillä :). Simpukat on vaan niin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat todella kauniita nekin kattaukset. Ja niitä on kiva ihastella ja ottaa ideaa omaan pöytään. Simpukat ovat kyllä niin hyviä :)

      Poista
  8. Hauskat servettipidikkeet! :) hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli oikein kivat minustakin. Samaa sinulle :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!