Translate

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pikkuinen farkkupussukka

Teistä en tiedä mutta itse tarvitsen paljon tällaisia pieniä pussukoita laukkuuni. Niihin laitan yleensä kaikki pikkuiset tilpehöörit, esimerkiksi huulirasvat, avaimet, hygienia tarvikkeet, kaikkea pientä siis. Kadotan ne muutoin aina laukun pohjalle vaikka laukussa olisi miten monta lokeroa. Tämä pussukka on tehty farkkutilkusta ja kierrätysmateriaaleista. Kuvaan mahtuu myös minun mekko, jonka ompelin viime kesänä sekä ilmaispisteen neulelöytö.
Vaikka yleensä säästän hyväkuntoiset vaatteet käyttöön niin tämä neuletakki vain on niin ihana vaikka onkin täysin kulahtanut. Sopii juurikin minulle. Tulee fiilis, että olen unohtunut kirjaston uumeniin, keskelle kirjoja. Tuohon neuleeseen on ihana kääriytyä juuri tällaisena kalseana talvipäivänä, sukeltaa lämpimän glögikupin kanssa sohvan nurkkaan kuuntelemaan sateen ropinaa.








Mukavaa päivää

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kesäinen kimono

Voiko kimonoja olla liikaa? Mielestäni ei. Varsinkin kun näitä voi käyttää ihan minkä kanssa vain ja missä vain. Kimono on myös helppo tehdä vaikka omaa lötköpaitaa apuna käyttäen. Kimonon voi tehdä myös suoraan jostakin super suuresta paidasta muokkaamalla. Vaihtoehtoja on. Jonkin sortin ohjekkin tähän minun kimonoon on ja sitä voi vilkasta täältä.
Komonon rimpusnauhaan tein ohjeen. Tein rimpsun itse sillä minulla on tämä "vuosi ilman uusia vaatteita"-haaste päällä. Rimpsun langoiksi sopii lähes mikä tahansa, puuvillalangasta kirjontalankoihin. Kaapistani löysin ohutta Viking Heklegarn-lankaa.



Mittaa ja leikkaa sopivan mittaisia pakkoja. Älä tee liian paksuja.

Ompele pakat kiinni kapeaan nauhaan


Ompele rimpsunauha vaatteeseen ja ompele päälle koristenauhaa


Harmaa tunika on ilmaispisteen löytö


Mukavaa alkanutta viikkoa

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Sateinen päivä

Eilen oli kyllä niin harmaa ja päivä, että se hiukan häiritsi omaa fiilistä. Tarvitsin todella piristäviä ruiskeita päivän mittaan enemmänkin. Laitoinkin feissariin kuvan päivän asustani. Koska eilen oli kamala keli niin halusin piristää itseäni niin, että lähdin Espoon Kierrätyskeskukseen penkojaisiin. Siellä oli laatikko kaupalla tekstiilejä ilmaiseksi jaossa ja todellakin nyt on pitkäksi aikaa tekemistä. Tämä kesä tulee olemaan jumpsuittien ja mekkojen aikaa. Ihania löytöjä todella paljon. Mutta koska tila alkaa loppua niin näillä on pärjättävä nyt seuraavat kuukaudet. Varmasti joitain töitäni tulee jakoon tänne myöskin. Näin olen ainakin suunnitellut.

Päivän asussani korostuu minulle niin omintakeinen juttu, värit sekaisin miten sattuu. Tosin koska aamulla oli keli hiukan toinen kuin silloin kun päästiin ovesta ulos niin jouduin hiukan muuttamaan asuani. Asu koostui ilmaispisteen vaatteista, ostetuista vaatteista sekä itse tehdyistä vaatteista.
Sateisella säällä oli todella ihana tehdä sisällä asioita, lukea esseetä varten, leikkiä koirien kanssa, katsoa leffaa, käydä läpi löytönsä, syödä tavallista kotiruokaa yhdessä... Olla vain ja nauttia.

Minulta on paljon pyydetty kunnollisia asukuvia tuunatuista vaatteista ja niitä on kyllä tulossa ihan varmasti kun kelit lämpenee, nyt on asuntokin jotenkin niin pimeä, että tasokuvienkin ottaminen on haasteellista. Mutta kyllä kuvia tulee vielä.

Ostetut: Farkut, neule
Ilmaispisteeltä: Kengät, musta paita
Itse tehty: Huivi (ohje tulossa vielä)


Ilmaispisteeltä löytynyt takki ja huivi vaihtui itse neulottuun pipoon







Nautinnollista sunnuntaita

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Haasteista, keskeneräisiin töihin

Minulle on tullut muutamia haasteita mutta olen niin tyhjäpää, että unohdan kaikki. On ollut väri-haastetta sun muuta ja nyt siis teen postauksen missä on vähän kaikenlaista ja vähän niistä haasteistakin. Jos nyt kaikki muistan. Olen niin huono ottamaan osaa mihinkään haasteisiin kun unohdan ne ihan kokonaan. Valittelen siis kovasti tätä.
Miten minulla on mennyt tämä "vuosi ilman vaatteita"-haaste? Aika hyvin, ilmaispisteeltä olen löytänyt isot määrät kaikenlaista materiaalia joista osa on tullut ihan normaaliin käyttöön. Olen jopa keksinyt tavan miten tuon esiin näitä löytöjäni täällä. Lisään ne tuunauksiini. Hahaa, olempa ovela. Välillä kyllä tekee vaikeaa kun tekisi mieli jotain uutta ihanaa kesäkangasta mutta hylly on jo valmiiksi täynnä ja haaste ei anna siihen myöden. Eli jotenkin mennyt ihmeellisen kivuttomasti tämä vaikka luulin haasteen olevan vaikea.
Minulta on paljon pyydetty asukuvia jotka ovat päällä ja niitä kyllä tulee kunhan kelit paranee. Kun pääsee ulos kuvaamaan niin vaatteet näyttää ihan toiselle.
Kuva spämmi alkaa sekametelisoppa kodin olohuoneesta.





Yksi ilmaispisteen löytö. Tälle ei tehdä mitään, on hyväkuntoinen ja toimii
hyvin käytössä. Joten ei muuta kuin päälle ja menoksi.


Vanhat käytöstä poistetut liivit pääsevät vielä mukaan kekkereihin.
Jää nähtäväksi miten tämä tuunaus onnistuu.




Vanhat kuluneet teepparit leikellään ja punotaan uudeksi topiksi


Nautinnollista lauantaita

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kauluspaita ja farkut

Kyllä vain nyt teen kesävaatteita minkä ehdin. On meinaan sitten kun helteet tulee niin kaikki valmiina. Tämä haasteeni hiukan rajaa mitä kaikkea ihanaa hepenettä tulee tehtyä mutta tänä kesänä tulee hyvinkin erikoista ja kummallista vaatetta. Annan siitä nyt esimerkin.
Kauan sitten tehdyt farkut saivat pitsi koristeen ja miesten kauluspaita muuttui topiksi. Ihan siis tavalliset jutut, jotka on helppo toteuttaa kenen vain. Pienemmällin taidolla saa jo nämä aikaiseksi.









Mukavaa viikonloppua

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Rikkinäiset vaatteet

No nih, takatalvi iski vasten kasvoja. Olihan tähän jo varauduttu henkisesti mutta kyllä harmittaa. Valkoinen tavara leijailee hiljaa alas maahan ja nauraa minulle hörönaurua. Ei kivaa ollenkaan. Mutta en meinaa luovuttaa siltikään vaan kesähepeneitä meinaan tehdä minkä ehdin. Tuleva kesä on TheKesä. Näin olen sen päättänyt, oli tuo luontoäiti mitä mieltä tahansa. Minä taistelen ja avaan kohta parveke kauden!


Eilen työstin kahta rikkanäistä vaatetta. T-paita ja lasten mekko. Paidassa oli reikä etumuksessa ja lapsen mekko taas repeytynyt yläosastaan. Sellaisillekkin minulla on käyttöä. En ainakin suostu heti luovuttamaan ja leikkelemään niitä kuteiksi. Tähän tarvitaan vain t-paita ja mekko.


*Leikkaa ensin t-paidasta osa helmaa pois ja myös mekosta helma. Leikkaa mekosta yli jääneestä materiaalista iso sydän. 
* Ompele sydän t-paidan etukappaleen nurjalle puolelle, leikkaa kapeita suiroja jotka ompelet kiinni alla olevaan kappaleeseen. Näin suirot eivät venahda rumaksi.
* Ompele mekon helma t-paidan helmaan.
* Leikkaa t-paidan hihoihin kapeat suirot jotka punot nätiksi.
* Leikkaa kaula-aukko isommaksi







Vaikka olenkin jo aikuinen nainen niin olen sydämeltäni pieni tyttönen ja siksi tämä asu sopii minulle hyvin. Saparot päähän, aurinkolasit, polkupyörä ja Vantaanjoki. Näillä mennään.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille