Translate

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Leipä pitää naisen tiellä

Huomenta kaikille teille ihanille!

Nyt pidän ihan vapaapäivän tuunaushommista ja laitankin teille kokeiltavaksi aivan ihanan herkullisen espanjalaisen coca- leivän. Tämäkin on sellainen leipä mihin voi laittaa mitä kaapista löytyy mutta ekaa kertaa kun tein niin pakko oli hankkia tarvikkeet ihan tätä varten. Hullaannuin aivan täysin, en osannut odottaa tällaista makuelämystä. Herkku leivonta- lehti kyseessä, josta löytyy resepti jos haluaa itselleen koko lehden. Siellä kun on kaikenlaisia herkkuja kokeiltavana. Nyt kuitenkin jaan tämän leivän kanssanne. Toivottavasti maistuu.


Ruusukaali-kalkkunapekonicoca

Taikina

3dl vettä
15g hiivaa
1,5 tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
1tl hunajaa
8,5 dl vehnäjauhoja


Ruusukaali-pekonitäyte

8kpl ruusukaalia pieneksi paloiteltuna
4 siivua kalkkunapekonia (tai tavallista)
3 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
2 banaanisalottisipulia viipaleina
2rkl oliiviöljyä
2rkl balsamiviinietikkaa
ripaus chilihiutalieta
suolaa, mustapippuria
200g vuohenjuustoa (minä laitoin mozzarellaa)
4rkl hunajaa

viimeistelyyn

loraus oliiviöljyä


1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja, suola ja oliiviöljy.
2. Lisää vehnäjauhot vähitellen ja alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla.
3. Tee täyte pilkkomalla ruusukaalit pinenmmiksi palasiksi. Kaaleja ei ryöpätä, joten palasten on oltava pieniä, jotta ehtivät kypsyä uunissa.
4. Pilko kalkkunapekoni (pekoni) ja paista pannulla kypsäksi.
5. Kaada kypsä pekoni rasvoineen kulhoon ja lisää vuohenjuusto (mozzarella) ja hunaja vaille muut ainekset. Mausta suolalla, ripauksella chilihiutaleita ja mustapippurilla.
6. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
7. Kaada taikina jauhoitetulle alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa 4 osaan ja kauli taikinapaloista ovaalin tai ruorakulmionmuotoisia leipäsiä.
8. Levitä pinnalle jokaiselle levylle ruokalusikallinen hunajaa pohjalle ja jaa tasaisesti täyte jokaiselle levylle.
9. Murenna leipien pinnalle vielä vuohenjuusto (mozzarella).
10. Paista pizzaleipiä uunissa noin 15 minuuttia, kunnes reunat näyttävät kullankeltaisilta ja pohja hieman ruskealta.
11. Viimeistele cocat lirauksella oliiviöljyä ja tarjoa lämpimänä.


Nautinnollista päivää

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hyvää, itse en ole kovin hunajan ystävä mutta maistui tuo minullekkin oikein hyvin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä todellakin. Ja minulla ainakin jokainen leipä maistuu aina erilaiselle vaikka samalla ohjeella tekisin...Tiedä sitten mistä sekin johtuu...

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!