Translate

lauantai 7. marraskuuta 2015

Lahjaidea - Meikinpoistoilaput kierrättäen

Alkaa olla se aika vuodesta kun monet alkaa miettiä mitä lahjaa läheisilleen tekisi. Tästä voisi olla hyväksi lahjaksi. Olen aikasemminkin popittanut kierrätyslahjoja ja lisää on tulossa. Näissä lahjoissa todella on ajatus ja joutuu tarkkaan miettimään mitä kenellekkin voi tehdä ja mistä. Monet lahjat joita ostaisi uutena voi toteuttaa myös kierrätys ajatuksella. Esimerkiksi pipot, sukat, tumput. Ja lukematon määrä kaikenlaista muuta koruista lähtien. Toki pitää olla tarkkana, että saaja on sellainen joka arvostaa kierrätystä ja myös itse saattaa kierrättää paljon. Vaikka välttämättä ei itse harrasta tuunausta.
Koska olen nyt innostunut kokeilemaan vanhoja ideoita ja tuomaan niitä uudelleen omaan kotiini niin tämökin tuunaus on juuri sellainen. Vanha juttu mutta monilta unohtunut. Lahja ei ole vaikea tehdä eikä mene kauaa aikaa sen tekemiseenkään. Tarvitset vain vanhan suklaarasian (tai peltirasian), pyyheliina, flanellia tai askartelupuuvillaa, pitsiverho ja vetoketju. Näillä saamme tehtyä ihanan lahjan.

Itse en voi sietää meikinpoistossa pumpulia jonka haituvia jää kiinni ympäri naamaa ja niitä saa repiä pois eivätkä meinaa millään lähteä. Pesulaput taas hajoavat käsiin tai meikinpoistoaine leviää pitkin käsiä kun tulee läpi pesulapusta. Siksi mahtava keksintö on pestävät pesulaput ja niille ikioma pesupussi, ettei laput tunkeudu pesukoneen uumeniin. Nämä suloiset laput voidaan viikata kauniisti vaikka suklaarasiaan ja näin on suloinen pikku paketti valmis ja varmasti naisten mieleen.

Leikkaa ensin isoja ympyröitä pyyhkeestä sekä flanellista. Ompele ne yhteen saumurilla. Leikkaa summissa pitsiverhosta vetoketjun pituutta hyödyntäen pussukka. Ompele vetoketju lyhyempiin päihin ja sen jälkeen ompele pitkät sivut yhteen. Näin on kaikki valmista.








Mahtavaa lauantaita

10 kommenttia:

  1. Tää on niin hyvä uusiokäyttöidea vanhoille pyyhkeille ja flanellille, esim pyjamahousuille. Sulla noita ideoita riittääkin, upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nyt ei mun oma idea ole, mutta näitä on kiva tehdä ja vanhat jutut kannattaa aina uudelleen tuoda esiin...

      Poista
  2. Näitä täytyykin tehtailla tänä vuonna :). Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Aivan loistava kierrätysvinkki.

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!