Translate

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kekri hampparit

Olen niin ylpeä tyttärestäni kaikin puolin. Hänestä on kasvanut upea nuori nainen ja kaiken sen lisäksi hän pyrkii tekemään ruokansa alusta asti itse ja mahdollisimman terveellisesti (miten hän sen terveyden näkee) ja tosiaan uskaltaa kokeilla reilusti kaikenlaisia kokkailuja.
Koska terveellisen ruuan ystäväkin välillä kaipaa herkkuja sekä "roska"ruokaa on silloinkin valittava raaka-aineet tarkkaan. Koska minun mielestäni nämä hampparit sopivat hyvin myös kekrin viettoon niin julkaisen tämän vasta nyt. Lupa tähän on. Kuvat ja reseptit ovat tyttäreni. Itse en ole vielä kokeillut mutta meinaan kokeilla.


Bataattihampurilaiset

Pilko bataatista kiekkoja (niin, että tulee yhteen hampurilaiseen kaksi kiekkoa)
Sivele öljyä päälle ja ripaus suolaa. Paista bataattia 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Pihvit

400g jauhelihaa
salottiasipulia
2 kananmunaa
suolaa
persilade maustetta
noin 2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
valkosipulijauhetta
loraus öljyä

Sekoita kaikki aineet jauhelihan joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista panulla kauniin ruskeiksi pihveiksi.

Kastike

Maustamaton jogurtti
curry jauhetta
suolaa 
prsilade mauste
(oman maun mukaan mausteet)
(kastikkeen voi tehdä myös creme francee myös)
Sekoita aineet keskenään ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Kokoa hampurilainen seuraavasti:

Ensin bataattikiekko, salaattia, pihvi, tomaattia, kastike, bataattikiekko päälle

Nauti hyvässä seurassa!


Hullun hauskaa kekriä

2 kommenttia:

Kommenttia ihan estottomasti vain!