Translate

torstai 1. lokakuuta 2015

Hanhi

Jokainen ihminen mieltää jotkin ruuat tiettyyn vuodenaikaan ja sen vuoksi useasti ruoka muuttuu vuodenaikojen mukana. Syksy kun jo on niin meidän pöytään on ilmestynyt keitot, riista ja muut linnut kuin kana ja kukko.
Ne tuovat kotiin syksyn tuoksun ja maistuvat syksylle. Saa syysmyrsky rauhassa huutaa ulkona kun sisällä voidaan nauttia herkuista.


Peti:


Puolikas hanhi (n. 1 kg)

1 sipuli

ruohosipulia

1 nippu kevätsipuli

1 kiinalainen valkosipuli
basilikaa (tuore)
1/3 ananas
maustepippuria
2 herkkusientä
laakerinlehtiä
rakuunaa

”kuorrute”:
chillisuolaa
yrttisuolaa (ei herbamare)
extra tujaus cayenne-pippuria (ei välttämätön, jos chiliseoksessa jo on)
makea chilijauheseosta
oliiviöljyä
siemeniä yms. (esim. pinjansiemeniä)
Sulata hanhi jääkaapissa ja valmista seuraavana päivänä. Anna lämmetä huoneenlämmössä muutama tunti. Pilko petiin sipuli neljään osaan. Pilko ananakset suunnilleen samankokoisiksi palasiksi. Pese ja halkaise sienet ja asettele petiin. Poista lehtiosat kevätsipulista ja tee pitkittäinen viilto vaaleisiin osiin, ja asettele ne petiin. Katkaise pieni nippu ruohosipulia ja asettele petiin sellaisenaan. Tee samoin basilikalle. Murskaa 1 valkosipuli ja asettele osat eri puolille petiä. Lisää laakerinlehtiä ja maustepippuria maun mukaan. Aseta lopuksi hanhi pedin päälle. Tarkoitus on, että ilma kulkee hanhen alla. Nosta uunin lämpötila täysille.
valkoviinietikkaa
siemenseos
Valmista kuorrute uunin lämmetessä. Sekoita kulhossa chilisuola, yrttisuola, rakuuna, chilijauheseos ja cayenne-pippuri. En anna tarkkoja mittoja, sillä lisäilen mausteita sen mukaan, kun väri muuttuu ja näyttää hyvältä. Lisää oliiviöljyä reilu loraus sekä valkoviinietikkaa. Sopivan paksu litku syntyy, kun kuorrute leviää nätistä hanhen päälle, mutta ei valuta kovin paljoa. Hanhen rasvainen iho pitää kuorrutteen meko hyvin paikallaan. Levitä siis noin 2/3 kuorrutetta. Sirota pinnalle ja petiin siemenseosta (esimerkiksi pinjansiemeniä yms.) Laske uunin lämpötila 175 asteeseen ja laita hanhi uuniin. Paista uunissa 15 min ja lisää loput kuorrutteet. Paista n. 30-45 min tai kunnes hanhi on kauniin värinen ja puhkaistaessa hanhesta valuva neste kirkasta.
Tarjoile vaikkapa ranskalaisten perunoiden kera.


Mukavaa päivää

2 kommenttia:

Kommenttia ihan estottomasti vain!