Translate

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kekri hampparit

Olen niin ylpeä tyttärestäni kaikin puolin. Hänestä on kasvanut upea nuori nainen ja kaiken sen lisäksi hän pyrkii tekemään ruokansa alusta asti itse ja mahdollisimman terveellisesti (miten hän sen terveyden näkee) ja tosiaan uskaltaa kokeilla reilusti kaikenlaisia kokkailuja.
Koska terveellisen ruuan ystäväkin välillä kaipaa herkkuja sekä "roska"ruokaa on silloinkin valittava raaka-aineet tarkkaan. Koska minun mielestäni nämä hampparit sopivat hyvin myös kekrin viettoon niin julkaisen tämän vasta nyt. Lupa tähän on. Kuvat ja reseptit ovat tyttäreni. Itse en ole vielä kokeillut mutta meinaan kokeilla.


Bataattihampurilaiset

Pilko bataatista kiekkoja (niin, että tulee yhteen hampurilaiseen kaksi kiekkoa)
Sivele öljyä päälle ja ripaus suolaa. Paista bataattia 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Pihvit

400g jauhelihaa
salottiasipulia
2 kananmunaa
suolaa
persilade maustetta
noin 2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
valkosipulijauhetta
loraus öljyä

Sekoita kaikki aineet jauhelihan joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista panulla kauniin ruskeiksi pihveiksi.

Kastike

Maustamaton jogurtti
curry jauhetta
suolaa 
persillade mauste
(oman maun mukaan mausteet)
(kastikkeen voi tehdä myös creme francee myös)
Sekoita aineet keskenään ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Kokoa hampurilainen seuraavasti:

Ensin bataattikiekko, salaattia, pihvi, tomaattia, kastike, bataattikiekko päälle

Nauti hyvässä seurassa!


Hullun hauskaa kekriä

perjantai 30. lokakuuta 2015

Härdellin oma tyyli

Meillä on kaikilla lapsilla ollut pienestä pitäen omat vahvat mielipiteet miten pukeutua. Mutta nyt kun Härdelli on jo kuusi vuotias, niin tyyli alkaa todella muodostua ja alkaa ymmärtämään vuodenaikoja ja siihen sopivaa pukeutumista. On aika turhaa mennä vaateostoksille ilman poikaa, sillä joka kerta tulee hankittua liikaa oman maun mukaisia vaatteita, joita poika ei sitten välttämättä halua päälleen. Tämä taas ei tarkoita sitä, että hän määräisi täysin meitä täällä ja pukisi päälleen mitä sattuu. Tänään esittelen hänen lempi vatetustaan joka onkin teille jo tuttu aikasemmasta postauksesta mutta tällä kertaa hän halusi jälleen uutta lämmikettä itselleen. Veikan vanha pieneksi jäänyt paita oli tähän hommaan hänen mielestään hyvä. Ja äiti kiltti ompelee. Poika siis halusi asuunsa tuubihuivin sekä hiippapipon.
Olen aikaisemminkin puhunut poikieni tyylistä ja vaatekokeiluista ja kuvissa oleva turkisjakku on myös täällä blogissani jo aikaisemmin esitelty. Olen sellainen äiti joka antaa kokeilla ihan estottomasti vaatteita ja etsiä sitä omaa juttua vaikka läpi elämän. Teen sitä itsekkin. Koska pidän pukeutumista leikkinä ja hauskutteluna niin se on helppo antaa lapsen itse puuhata vaatteiden parissa.
Saatte nyt itse päättää onko pojan asu hyvä vai huono. Minä pidän hänen valinnastaan.


Tuubihuivi on tehty trikookaulurin ohjeella, laitoin vain hiukan enemmän väljyyttä koska neule venyi huonosti.
Hiippapipon tein vain mittaamalla päänympäryksen. Ja koska neule venyy huonosti niin tein ihan mitan mukaan ilman kavennuksia. Pipoa kun voi sovitella ja mallailla jos tuleekin iso. Tupsu on tehty langanjämästä. (farkun värinen 7-veljestä)












Mahtavaa viikonloppua!!

torstai 29. lokakuuta 2015

Miesten kauluspaidasta naiselle paituli


Tiedättekö, kun harjoittelee kuvausta uudella kameralla ja luulee, että nyt jo osaa niin kamera alkaa temppuilla ja mikään kuva ei onnistu, eikä toimi ja se fiilis alkaa näkyä kuvissa. Että potuttaa, Mutta kuvat saavat nyt kelvata. Kamerakin toimii taas ihan normaalisti...Mitä ihmettä, ehkä kamera ei vain tykännyt minun tuunauksesta. Yritän olla niin, että kuvat eivät minua nyt haittaa. Tämäkin vain tarkoittaa sitä, että pitää tutustua paremmin kameran oikkuihin.


Tein siis babydoll tyyppisen paitulin miehen vanhasta paidasta. Paitaan ei tosin nyt mitään ohjetta ole kun tein sitä hiukan fiiliksellä. Mutta jos on tarpeeksi iso miesten paita niin siinä on iso määrä materiaalia ja voi löytää kaavat joita käyttää. Tai yläosaan kaava ja alaosa vain rypyttää. Tämän tyyppisiä paituleita on ainakin Burdassa silloin tällöin. Ruutu on minun yksi lempikuoseista ja ruutuvaatteita pyrin ottamaan tuolta Kierrätyskeskuksen ilmaispisteeltä aina kun niitä siellä on.

Löysinkin tähän yläosaan sopivan kaavan. Eli jos haluat käyttää kaavaa se löytyy OttoBre design Woman 5/2012 lehdestä ja malli on mekko numero 1. Tuolla kaavalla saa aika lähelle tuon yläosan mitä minulla. Kaavassa ei kuitenkaan ole puhvihihoja, joten jos haluat selliaset niin lisää hiukan väljyyttä hihan pyöriöön. Rypytä helma suoraan yläosaan kiinni.









Mukavaa torstaita 

tiistai 27. lokakuuta 2015

Tuunaa saapikkaat

Kenkäfriikkinä minun on todella vaikea luopua kengistä jotka ovat muutoin ihan käyttökelpoiset mutta saappaiden jokin osa on rikki. Kuten nyt näissä minun ihanissa saapikkaissani. Olen nämä saanut aikanaan mieheltäni lahjaksi kun työskenteli Virossa. Joka viikko sain ihanat kengät tuliaisiksi. Minulle ei siis kannata tuoda kukkia tai muutakaan vaan ne kengät. Nämä kyseiset herkut on todella paljon käytetyt ja nyt sitten palautuivat tyttöni lainasta huonokuntoisina. Tosin, olivat suht huonokuntoiset jo silloin sinne mennessä. Korko ja muu osa kenkää oli vielä sen verran hyvässä kunnossa, etten kerta kaikkiaan voinut niitä viskata päin vesilintua, ei auttanut kuin etsiä turkislaatikkoni ja ottaa sieltä tarvikkeet.
Tämän tyyppisiä kenkiä myydään paljon kenkäliikkeissä niin ideaa muokkaukseen saa aika helpostikkin. Pyörittelin pitkään ja mietin miten homman toteutan kunnes päätin tehdä helposti ommellen. Tein siis tavallaan sukan kengän varteen. Tämä tuunaus näyttää hankalalle mutta on oikeasti hyvin helppo.

Leikkaa saapikkaan varsi ensin sopivan mittaiseksi, omani leikkasin juuri vetoketjun yläpäästä. Sovittelin tekokarvaa varren ympärille. Karva kannattaa leikata muutaman sentin verran pienemmäksi kuin varren yläpää on. Ommellessa varovasti sovittaa karvan varteen hiukan venuttaen. Varresta tulee hiukan tukevampi näin. Ompele karvan lyhyemmät päät yhteen ja näin saat kenkään "sukan". Laita karva kengän sisälle ja sovittele tasaisesti reunat vastakkain (karvan ja kengän varren). Ompele karva kiinni varteen ja käännä karva sen jälkeen oikein päin varren päälle. Näin sauma jää sisäpuolelle piiloon (varren ja "sukan" väliin). Voit vielä päälitikata niin "sukka" pysyy paikallaan. 

Koristeet voi olla oikeastaan millaisia vain, vöitä, koristenauhoja. Itse päätin tällä kertaa tehdä loppu karvasta tupsut ja yksi pieni kivi riitti. Yleensä kun haluan niin kovin runsasta niin tämän halusin tehdä eri tavoin. Karvatupsut on todella helppo tehdä itse. Pienen karvatupsun periaate on sama kuin tässä ohjeessa mutta on vain paljon pienempi. Näin sain koko karvapalasen kokonaan käytettyä kun tein nämä tupsutkin. Omepelin käsin tupsut kiinni nahkanauhan pätkiin ja kiinnitin sen käsin kengän varteen ja kiven ompelin käsin myös. Lopuksi käsittelin kengät mustalla kenkävahalla. 

Vaikka tässä postauksessa on tarkoitus kuvata uusia hienoja kenkiäni niin minun on pakko myös laittaa Härdellistä pari kuvaa, nimittäin kun hän vähän neuvoo minua miten kuvissa pitäisi olla mutta vaikka miten paljon yritän niin ei kuvani ole niin hienoja kuin hänen.












Lippahatut on pop
Meillä on edelleen lippahatut kovassa huudossa ja tämä hattu on ihan super suosikki.

Mahtavaa päivää

maanantai 26. lokakuuta 2015

Bat Häredelli- sankari bärdelli

- Ima, mä olen sankari ja tarviin puvun...tee se mulle. Sankari ei voi pelastaa kauniita tyttöjä ilman pukua, jolla voi lentää talojen yli.

Ei muuta kuin sukellus kankaiden joukkoon ja ompelemaan. Kaavat löytyy Burda 1/2014 lehdestä tai sitten voi ladata kaavat suoraan Burdan sivuilta. Näin tylsästi siis lähti etenemään tämä projekti. Mutta nyt on Supersankarilla hieno puku ja pulassa olevia tyttöjä riittää. Eli töitä on Härdelillä.
Materiaalina on lycra sukkapuvussa, wetlook trikoo viitassa, vyössä kultainen tekonahka ja kypärä on huovasta.

Itse olen ollut tismalleen samanlainen lapsena. Halusin pukeutua ja esiintyä vieraille. Mikään ei ollut niin mahtavaa kuin olla joku muu sen hetken. Tämänlainen roolileikki on ihan mahtavaa ja meillä aikuisetkin sukeltaa pojan mukana hänen satumaailmaan. Pojalla on salainen arkku, joka sisältää muuta kuin aartee kultakimpaleineen, siellä on vino pino seikkailuja. On galaksien taistelut ja merten valloitukset. Arkku antaa mahdollisuuden sukeltaa syvälle sademetsän uumeniin, tutkia faaraoiden elämää tai kaivaa dinosauruksia. Nyt löytyy myös toisenlainen sankari ja nyt on pakko mennä mukaan...Eipä hei kaikille!!









Mukavaa alkanutta viikkoa

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ajassa taaksepäin

Nyt tässä välissä on pakko hypätä ajassa hiukan takaperin nurinperin, sillä tuolta blogini uumenista löytyy toppi jonka tein kovassa kiireessä itselleni mutta sitä kun ei sitten kyseisessä postauksessa esitelty lainkaan. Tein siis erään pojan synttäreille kiireessä uuden topin koska kaapissa ei taaskaan ollut mitään kivaa päälle. Housut ja neule taas olin löytänyt kierrätyskeskuksen ilmaispisteeltä ja vielä ainakaan ei ne muuta muotoaan millään tavoin. Ken tietää jos joskus.


Asiaan. Kaivoin miesten paidan lumppulaatikosta ja ihan ensin leikkasin hihat pois. Sen jälkeen puin paidan päälleni nurinpäin ja tein merkit miten leikkaan kynällä. Näin sain hyvin tehtyä merkit A-linjaiseen paitaan. Leikkasin seuraavaksi kaula-aukon sekä viistotin sivuista. Leikkasin myös helman lyhyeksi. Ompelin kaula-aukkoon ja hihansuihin kapean nauhan ja käänsin nurjalle. Etuosasta tuli nyt takaosa. Helmaan rypytin palan verhoa. Työ vaatii hiukan fiksailuja ja mitä isompi on miesten paita sen enemmän siinä on materiaalia työstettävänä ja saa paremman siitä. Omani oli hivenen turhan kapea mutta hyvä siitä tuli. 


Takaa

Edestä


Nautinnollista sunnuntaita

lauantai 24. lokakuuta 2015

This is not a lifestyle blog


Vaikka olisi iso määrä kaikkea kivaa teille esitellä niin pakko on ottaa yksi pikkuinen lifestyle postaus pitkästä aikaa. Nimittäin, parisuhde on aika haastavaa näin kun lapsetkin on kuvioissa mukana. Herkästi unohtaa sen toisen. Meillä on ollut kiivas tahti opinnoissa nyt ja paljon ei ole tullut omaa suhdettaan hoidettua. Siksipä eilen varastimme muutaman tunnin toisillemme. Ei näissä paljon tarvita ja jokaisella on omat tapansa mutta me menimme syömään. Vain me kaksi. Se pienikin hetki riittää muuttamaan suhteen suuntaa. Iltaa jatkettiinkin sitten meille parhaaseen tapaan eli syöden ja nauttien.
Ja kuvat tässä postauksessa....Ne ovat harjoituskuvia eiliseltä. Uusi kamera enkä osaa käyttää sitä. Ja näette myös mitä se on kun elää naisen kanssa jonka pitää tunkea kaikkea täysin typerää nettiin. Mutta laitan kyllä loppuun yhden pikaisen ja hullun tuunauksen jonka oma rakas pieni Härdellini halusi...Löysin nimittäin Kierrätyskeskuksen ilmaispisteeltä jonkin lasten vanhan villapaidan hihat ja niistäpä halusi sitten pikku herra, talon herra kotisukkaset. Ne onkin maailman helpoin juttu tehdä, eli ompelet vain kaarevasti toisen pään kiinni hihasta ja sukkaset ovat siinä. Pikkuisen ovat isot mutta ei tuo haittaa tahtia, ne ovat lämpimät ja pehmeät.


Tämmöstä se sitten on...ja kuvasin kastematoa. Minä mieheni silmin siis. Ja on todella harvinaista, että minulla ei ole nyt mitään itse tehtyä päälläni. Kierrätettyä on kyllä farkut sekä laukku.














Mukavaa lauantaita