Translate

maanantai 28. syyskuuta 2015

Vaatelahjoitukset

Sattuneista syistä on ihmiset puhuneet paljon nyt vaatelahjoituksista. Miksi osa menee kaatopaikalle, miksi vaatteet eivät kelpaa. Minunkin on nyt pakko ottaa asia puheeksi, sillä monissa keskusteluissa jotkut ihmiset toteaa, että ottaisivat itse mielellään vastaan vaatteen kuin vaatteen jos tilanne olisi sellainen. Tähän minä sanon, että höpöhöpö. Olen tarjoutunut myös ottamaan osan näistä henkilöistä kokeiluun. Eli puen heidät viikoksi juuri sellaisiin vaatteisiin, jotka yleensä avustusjärjestöillä menee kaatopaikalle.
Eli rakkaat lahjoittajat. Olkaa niin ystävällisiä, että lahjoitukset olisivat puhtaita ja ehjiä. En hetkeäkään uskoisi, että kukaan pukisi omalle lapselleen homeisia vaatteita päälleen. Sen verran voisi kunnioittaa niin avustettavia kuin avustustyössä olevia. Nämä vaatteet käydään aina ensin läpi vapaaehtoisvoimin ja siihen menee valtava määrä tunteja, on käsittämätöntä, että voidaan laittaa kassilinenkin likaista ja rikkinäistä jakoon. Ymmärrän jos kassissa on yksi vahinko mutta jos koko kassi on yhtä suurta vahinkoa niin en ymmärrä.
Tokihan monet voivat vielä niistäkin likaisista ja rikkinäisistä askarrella jotakin mutta ei sen pitäisi olla olettamus josta lähdetään liikkeelle. Eivät hyväntekeväisyysjärjestöt ole kaatopaikka, sellaisille on omat paikkansa kuten Kierrätyskeskus.
Joten edelleen, olen enemmän kuin valmis pukemaan ihmiset niihin kamaliin lumppuihin jotka on menossa polttouuniin, saavat kokeilla onko heistä oikeasti siihen. Vielä ei ole kukaan ilmottautunut siihen kokeiluun.


Ja tähän sopiikin päivän asu, joka on koottu ilmaispisteen löydöistä. Farkkuihin olen lisännyt pitsipaikat, raita topin olen tehnyt aikanaan itse ja toppi löytyy blogin alku päästä ja ainoastaan bootsit ovat ostettu uutena. Muut ilmaiset ja huomatkaa, takissa ei ole vyötä mutta minua se ei ole haitannut vaan jos mieli tekee niin laitan vyötärölle ihan tavallisen leveän vyön.
Esittelen tässä myös viimeisen kenkälöytöni ja nämähän ovat hyväkuntoiset nilkkurit, pulitin niistä 7€ ja pohjista näkee, että eivät ole koskaan olleet käytössä. Eilisen postauksen kengät taas olivat ilmaispisteeltä lähes loppuun käytetyt ja niitä en sellaisenaan enää jalkaani olisi laittanut. Ne ovat koristelun lisäksi korjattu, plankattu ja puhdistettu. Joskus joudun viemään nuo löydöt suutarin huomaan ja se taas maksaa. Eli aina kannattaa miettiä mitä lahjoittaa pois. Nuo ilmaispisteet ymmärrän sillä tällaiset käsityöläiset käyvät paljon sieltä hakemassa tarvikkeita.







Ja kun kerran aloitetaan nuukailu niin ihanaan syksyyn kuuluu kanakeitto. Keitot on myös super helppo tehdä, eivätkä kovinkaan kalliita.

Kanakeitto

- 400g kanafileitä (leikkaa paloiksi)
- perunaa
- porkkanaa
- lanttua
- kukkakaali
- sipulia
- herneitä
- Kuivattua timjamia

Kuori ja lohko åeruna, porkkana, lanttu ja laita runsaaseen veteen kiehumaan. Paista sillä aikaa kananpalaset sekä sipuli öljyssä ja mausta currylla ja suolalla.
Kun kasvikset ovat melkein valmiit lisää kukkakaalin palasia sekä herneet keittoon. 
Lisää lopuksi kananpalaset ja mausta keitto hyvin lempimausteilla (muista maistella), lopuksi kuivattua timjamia.



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille

8 kommenttia:

  1. Kirppiksilläkin näkee usein sellaista vaatetta, jotka ovat likaisia ja risoja. Ja joita on vaikea uskoa kenenkään haluavan. Ilmaispisteet tosiaan vähän eri asia, koska ne eivät välttämättä mene sillensä päälle, vaan tuunattuna tai korjattuna ehkä. Sitäkään en kyllä oikein sulata, jos vaate lentää roskiin vaikka puuttuvan napin tai jonkun ratkenneen sauman takia. (Jotkut paikat kuulemma toimii niin...). Kirppiksellä juuri sellaisen voisi sitten laittaa ilmaiskoriin, jos eivät sitä myy. Ja minua keljuttaa myös se, että kun vuodenaika vaihtuu, niin paljon menee vaatetta roskiin kirppiksillä siinä vaiheessa. Ei ehkä ole oikein tiloja säilytykseen, mutta silti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että liian helposti menee roskiin. Tosin se nappi on helppo ommella takaisin siihen paitaan jos on varanappi tallella.

      Poista
  2. Ikävää että ihmiset eivät lainkaan ajattele miltä tuntuu pitää homehtuneita vaatteita.En kyllä itse edes kehtaisi antaa sellaisia. Ihana valokuvamalli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä valitettavasti on mukana ja kun useasti käytetään huuhteluaineita niin materiaalit ovat aivan haperoisia. En kehtaa minäkään ja aina pesen jokaisen vaatteen vaikka tietenkin saaja pesee vaatteet myös.

      Poista
  3. Hyvännäköinen nainen kauniissa asussa! Törmäsin tähän ilmiöön taannoin eräässä vaatekeräyksessä. Eräs vanhempi rouva suuttui, kun emme ottaneet hänen tuomia vaatteita vastaan (likaisia, reikäisiä jne). Olimme kuulema ahneita *tähän se yksi kirosana*, kun hän hyvää hyvyyttään lahjoittaa tavaraa, emmekä niitä vastaanota. En ole vielä päässyt siihen ajatukseen kiinni, miksi ne huonokuntoiset vaatteet on kiva lahjoittaa. Pääsee eroon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh...vai oikein ahneita kun ei rikkinäiset ja likaiset lumput kelpaa...kaikkea sitä onkin.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!