Translate

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Matkakertomus Krakovasta: Plaszow ja Liban Quarry


Alkaa olla matka kohta ohi ja päästään vanhoihin juttuihin taas kiinni. Krakovan historia on hyvin mielenkiintoinen, hyvin värikäs ja surullinen. Ja en puhu pelkästään natseista vaan ihan koko historia. Tosin tämä postaus käsittelee natsiaikaa tai oikeammin Krakovan omaa keskitysleiriä Plaszowia sekä Liban Quarya. Kävimme vilkaisemassa myös missä on harmaa talo sekä Amon Goethin entinen huvila. Teimme matkan kävellen sillä näimme enemmän silloin. Hotellilta kävellen kestää alueelle noin 30-45 minuuttia. Paikalle pääsee myös ratikalla helposti. Mutta tosiaan halusimme kävellä ja tutustua alueeseen paremmin näin. Kaikki tämä on Podgorzen kaupunginosassa. Tavallaan jos käy tutustumassa Schindlerin tehtaaseen voi samalla reissulla käydä myös täällä. Meille taas jaksottaminen oli parempi idea kun liikumme kävellen.
Plaszowin alueella ei ole enää mitään muuta kuin hiukan raunioita, muistomerkkejä, hautakivistä tehty tie yms. Ei siis mitään isoa museoaluetta ollenkaan. Liban Quarryn alueelle ei helposti edes pääse, enkä sinne kyllä olisi halunnut mennäkkään. Pientä nippelitietoa vielä...Schindlerin listan Plazhowin tapahtumat kuvattiin Liban Quarryssa.


















Tästä postauksesta tulee pitkä. Johtuen siitä, että en halunnut tehdä kuvista kollaasia. Koittakaahan kestää hetki vielä matkamuisteloani. Hypätään tässä välissä pieneen tuunaukseen.
Ennen matkaa tein vanhasta t-paidasta itselleni topin, tämä on helppo tehdä eikä vaadi isoja ompelutaitojakaan. 

Tarvikkeet:

- vanha t-paita
- sabloona
- tekstiilivärit
- tuputin
- sakset
- ompelukone
- puuhelmet


1. Valitse t-paita jonka leikkelet. Omastani on jo toinen hiha käytetty toiseen työhön, jonka näette pian.
2. Asettele t-paita niin, että sivusaumat on kohdakkain. Leikkaa kauluksen alta viistosti kainaloihin ja siitä takakappaleelle.
3. Asettele kappale oikein ja valmistele värit. Laita sanomalehti Etu- ja takakappaleiden väliin ja tuputa haluamasi kuvio sabloonan avulla. Anna kuivua.
4. Leikka helman käänne pois, käänne on hyvä käyttää takakappaleen rinkuloihin. Leikkaa siis noin 1 1/2 cm mittaiset palaset siitä. 
5. Ompele takakappaleelle käänne ja samalla palanen kuminauhaa niin kappale pysyy hyvin kuosissa. Ompele rinkulat sopivan matkan päähän toisistaan.
6. Ompele kainaloiden alta ylös käänteet ja lopuksi kaula-aukon käänne. Huolehdi, että kaula-aukon käänteeseen mahtuu pujottamaan nauhan.
7. Leikkaa Jäljelle jääneestä materiaalista solmisinauhat jotka ompelet ensin yhteen, pujota sen jälkeen kaula-aukosta niin,että nauhan sauma jää piiloon kaula-aukkoon. Voit laittaa nauhojen päihin puuhelmet.



Takaisin päin kun talsittiin niin alkoi olla aikamoinen nälkä. Seurue kulki nopeasti eteen päin hiljaa. Ravintoloita tuli kyllä vastaan monta mutta meillä oli kova hinku takaisin Kazimierziin. Eli pääsemme jälleen ravintolasuositteluihin. Tyttäreni oli pitkään toivonut pastaa ja hyvää, maistuvaa pastaa löytyi Cafe Mlynekistä. Mlynek on myös Bed&breakfeast mutta rauhallisessa paikassa. Eli jos meidän hyvin boheemi hotelli kaiken melun keskellä on liikaa niin tämä on hyvä vaihtoehto. Ja jos ei muuta niin ruoka on hyvää. Tilattiin todella herkullista parsakaalipastaa, johon saatte reseptin myöhemmin. Oli nimittäin ihan pakko kokeilla sitä kotona. 



Tähän on hyvä lopettaa tämä kierros ja toivottaa 
hyvää viikonloppua kaikille.

12 kommenttia:

  1. Onpa mukava blogi sinulla! Löysin tämän ihan hiljattain. :) Erityisesti ihastuin DIY-juttuihin, koska itsekin tykkään askarella ja tuunata vanhasta uutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa matalaan majaani :) Toivottavasti viihdyt. Kaikenlainen tuunaus ihan ykkös juttu ja niitä taitoja kyllä tarvitaan nyt kun taloustilanne on huono.

      Poista
  2. Vitsi, mun täytyy kokeilla tota toppia! Mulla on muutamakin t-paita josta en pahemmin pidä, mutta toppina voisi toimiakkin. :) Oon kiinnostunut historiasta, keskitysleirit on vaan aika järkkyjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koikeile ihmeessä, ei ole hankala tehdä.
      Ne ei mitään ihanuuksia ole ja varsinkin Auschwitz-Birkenaun suuruus yllätti vaikka tiesinkin sen olleen iso mutta se tuntui äärettömälle. Tuokin alue on valtava ja vaikkei siellä mitään enää ole kuin muistomerkkejä niin jotenkin se yllätää taas.

      Poista
  3. Nuo nähtävyydet, ne haluaisi ja ei haluasi nähdä... Jos jo kuvat saa miettimään niitä ihmisiä, joita siellä joutui olemaan, mitä sitten onkaan paikanpäällä. Tosin silloinhan voi vaikutus olla vähän erilainenkin, kun näkee koko ajan muutakin ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hiljentää todella. Tuntee itsensä niin pieneksi ja tulee kyllä sellainen, että minä valitin niinkin turhasta asiasta kuin *** ja mitä nämä ihmiset täällä joutui kokemaan. Eli tulee sukellettua vähän omaan sismpäänsä. Eipä ihan heti tule mieleen valittaa mistään.

      Poista
  4. Ihmisten raakuus toisia kohtaan ja ne surulliset kohtalot, ei niihin ole sanoja. Mies kiersi kaveriporukassa keskitysleirejä Puolassa ja olivat miehet aika hiljaisia reissun jälkeen. Katsottiin yhdessä monta dokkaria aiheesta ennen heidän reissua, osaa en pystynyt kokonaan edes katsomaan. Paikan päällä se kaikki vielä korostuu. Toppi on muuten hieno, ja pasta näyttää ihan liian hyvälle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kaiken tuntee ja aistii joka solullaan kun tuolla kulkee. Auschwitz-Pirkenaussa ei edes linnunlaulua kuullut. Siellä oli todella seisova ilma ja todella ahdistava tunnelma. Voit käydä katsomassa postauksen kokemuksestani, jos tahdot http://villananna.blogspot.fi/2011/07/auschwitz.html

      Itse kyllä myös tykkään tuosta topista aika paljon. Oli hyvä tuputtaa nuo sulat siihen.

      Poista
  5. Jo pelkästään kuvia katselemalla voi aistia kauheuden mitä noissa paikoissa on tapahtunut :( Auscwitzistä olen kuullut siskoltani joka siellä kävi joitakin vuosia sitten, jotenkin haluaisin itse sen kokea vaikka ajatuksenakin jo tuntuu kammottavalta.

    Ps. Todella kaunis tuo tuunaus, osaisinkohan itsekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muistomerkki, joka tuossa on, sijaitsee hyvin erikoisessa paikassa. Siinä on monttu, kummallinen sellainen, ei mikään luonnonmukainen vaan tarkkaan tehty monttu. Kun Krakovan ketto suljettiin niin monta juutalaista tapettiin sinne. Nämä juutalaiset sitten poltettiin tuossa montussa. Eli tuossa kohtaa tosiaan kävelet hautausmaan päällä.
      Rankka kokemus kaikkinensa oli käydä tuolla vaikka siellä ei tosiaan mitään ole jäljellä. Ehkä joskus vielä menen tuonne Liban Quarylle talsimaan mutta jää nähtäväksi, oli jo tuolta ylhäältä jo niin vahva kokemus että... joo.
      Tuo tuunaus on lopultaan aika helppo toteuttaa, että kannattaa kyllä kokeilla. Ihan mun lempi toppi.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!