Translate

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vanhat fliparit

Vihdoinkin lämmintä. Ei helle mutta lämmin. Pakko oli heti hypätä fillarin selkään ja lähteä katselemaan vähän maailmaa. Nappasin isomman pojankin mukaan mutta minusta hiukan tuntuu sille, että kaveri hiukan häpesi äitiään. Tiedä sitten syytä mutta jotenkin tuo teini nyt vaikutti sille. Olen todella iloinen kun aurinko paistaa ja voi nuuskia meren tuoksuja. Uskoisin, että kesä lähtee tästä. En ainakaan suostu mitenkään vielä siihen, että lämmintä ei olisi tänä kesänä. Nytkin oli ihana herätä auringon kutitteluun.

Asiasta kukkaruukkuun. Muoviset fliparit, helteellä kihnaa jalkapöytää, tuntuu ilkeälle ja hiertää. Olen jo pitkään halunnut tuunata vanhat ja kamalat fliparini niin, etteivät ne enää hankaisi jalkapöytää helteellä. Nyt kun osallistuin Saumanvaran haasteeseen tyttäreni vanhalla pussilakanalla niin loppu pätkät ompelin pitkäksi leveäksi nauhaksi ja pujottelin fliparien muoviosiin. Heti miellyttävämpi käyttää, ei hierrä mistään. Ja näitä voi tehdä eri pituuksilla ja leveyksillä, myös eri kankaista. On helppo vaihtaa kun ei näitä ommella kiinni. Voisi vielä tehdä jotkin kivat koristeet tuohon jalkapöydälle. Ja näillähän mennään. Tämä on sen verran helppo, ettei tarvita ompelu osaamista eikä muutakaan. Suora pötkylä vain pussiksi, kääntää oikein päin ja ompelee kääntöaukon kiinni. Sen jälkeen vain kieritetään flipareitten ympäri.


Paita

Leggarit

Bataattikeitto

Pizza Melizzata







Mahtavaa alkanutta viikkoa

2 kommenttia:

Kommenttia ihan estottomasti vain!