Translate

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Olen ihan pimpelipom

Mahtavat karnevaalit takana ja edelleen leijailen pilvissä ja kuulen baterian sykkivän soiton. Jalat naputtaa lattiaa...Mikä tunne.
Mutta jos kuitenkin koitetaan keskustella vaatteista, nimittäin kun minä aina välillä saan hiukan kuittia siitä, että teen niin paljon itselleni kaikkea ja miten joku voi tarvita joka päivä jotain uutta niin täytyy sanoa sellainen asia tähän, että minulla on paljonkin vaatteita jotka ovat todella vanhoja. Esimerkiksi minun kuvissa olevat pellavahousut olen tehnyt joskus vuonna -92 jolloin ihan kunnon pellavaa ei kangaskaupoista oikein löytynyt. Tuo oli jotakin pellavasekoitetta. Hyvin housut menevät edelleen jalkaan. Varsinkin kun siihen aikaan oli vaatteet aika suuria muutoinkin niin nyt kun on iso niin housut ovat sopivat. Paidan taas olen hankkinut noin 10 vuotta sitten ja edelleen käytössä. Eli onhan näitä vanhoja minulla.

Nyt jatkamaan karnevaalifiilistelyissä lukuisten kuvien ja videoiden kera. Mukavaa maanantaita teille kaikille!!





12 kommenttia:

  1. Onpa hurja, mitä kaikkea kommenttia voi bloggaaja saada... On ihana seurata tätä sinun ideatulvaasi, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sitä tulee aina välillä :)

      Poista
  2. Mullakin on aika paljon vaatteita, mutten kyllä tasan heitä sitä kymmentä kiloa vuodessa roskiin! Jonkinmoinen mittari se sekin vois olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei heitetä mitään vaatetta roskiin. Aina löytyy käyttöä niille tavalla tai toisella. Ja hyvät jutut laitetaan kiertöön nopeaan tahtiin.

      Poista
  3. No onhan se nyt paljon hauskempaa tehdä itselle, tietää tarkkaan mitä haluaa. Jos tekee toisille, vaikka muksuille, ei niin aina saa selkoa mistä tykätään ja käyttämättäkin ehkä. Minä ainakin teen eniten itselle, vaikka muillekin sitten joskus jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella.
      Välillä lapset pyytää jotain tekemään ja välttämättä eivät niitä edes käytä...

      Poista
  4. Ihan mahtavia kuvia edellisessä postauksessa:) Huikeaa! Muito bem!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karnevaalit ovat kyllä se juttu joka vihdoin tuo kesän Suomeen.

      Poista
  5. Upeita kuvia karnevaalipostauksessa! En yhtään ihmettele, että olet nyt pimpelipom. Tunnelma on varmasti vienyt mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilikset on edelleen karnevaaleissa. Menee jokin hetki kun palaan maan pinnalle :)

      Poista
  6. ♥niin kivat kuvat tässäkin postauksessa!

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!