Translate

torstai 9. huhtikuuta 2015

Shortsit

Olen aina välillä saanut kuulla moitteita siitä, että muokkaan vaatteista uusia vaatteita. Ovat sitä mieltä, että minun pitäisi jättää nämä vaatteet köyhille ja ostaa itselleni uutena vaatteet. Ongelma on vain se, että en halua ostaa vaan haluan tehdä. Kierrätän muutenkin vaatteitani sen verran tehokkaasti, että kulkisin jo alasti. Eikä ne vaatteet mene roskiin tai myyntiin vaan niille jotka vaatteita tarvitsee. Eli otan itselleni rikkinäiset sun muut ja annan tarvitseville ehjät. Mielestäni köyhälläkin on oikeus kulkea ehjissä vaatteissa, vai mitä mieltä olette?

Kaikkea ei leikellä vaan välillä saatan jonkun ottaa sellaisenaan käyttöön jos se on hyvässä kunnossa ja minä satun tykästymään siihen ihan niin. Näissä kuvissa näkee niin ilmaispisteen löytöjä kuin itse tehtyjä härpäkkeitä. Näillä mennään ja lujaa.


Shortsit: Burda 7/2009



Neule on esitelty blogissa jo kertaalleen. 


Mukavaa päivää

12 kommenttia:

  1. Musta on niin hienoa että joku osaa oivaltaa mitä tehdä rikkinäisille vaateille. Jokasella on oikeus kiertää kirpiksiä ja ostaa sieltä sellaisia vaateita kun haluaa Ja tehdä niistä oman laisia. Jatka vaateiten tuunaamista, mä niin rakastan seurata sun Blogia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavasti kiitoksia :)

      Itselläni ei ole koskaan tullut mieleenkään tuollainen ajatus, että kirpputorit olisivat vain joillekkin tietyille ihmisille.

      Poista
  2. Nihtisillan kierrätyskeskuksessa jaettiin pari viikkoa sitten 200 rullakollista tekstiilejä pilkkahintaan, koska ne eivät mene muuten kaupaksi. Ensimmäisenä viikonloppuna tekstiilejä sai penkoa isosta hallista hintaan 2e/jätesäkki ja seuraavana viikonloppuna loput jaettiin ilmaiseksi. Kävin hakemassa teepaitoja matonkuteeksi, mutta mukaan tarttui kaikkea huonokuntoisesta priimalaatuun ja myös merkkivaatteita oli tarjolla. Nämä kaikki olivat iloisesti sekaisin, koska kierrätyskeskuksen henkilökunnalla ei ole aikaa lajitella (ja hinnoitella) sitä valtavaa määrää.

    Kierrätyskeskuksiin tulee tällä hetkellä tekstiililahjoituksia niin paljon, että niistä riittää varmasti ihan jokaiselle, eikä ottamatta jättäminen ole hyödyksi kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hyödynsin myös Nihtisillan mahdollisuuksia. Kun näki sen määrän niin ensimmäinen ajatus oli, että apua, tämä kaikki hävitetään jos se ei kenellekkään kelpaa.
      Ja kun minulle kelpaa se rikkinäinen ja super kulahtanutkin. Ihan juuri siitä syystä, että siitä kulahtaneesta saa tehtyä mattoja, laukkuja, tyynyjen sisustaa....

      Poista
  3. Käytetyn muokkaaminen on ekologinen valinta. Ei tämä maapallo kestä sitä, että aina vain ostetaan uutta. Vaatteita myös arvostaa eritavalla kun tekee jotain itse niiden eteen. Tekeminen on myös sielua ruokkivaa luovaa työtä. Minäkin saan monasti kuulla ihmettelyä siitä, että teen itse kun kaupat ovat vaatteita pullollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nämä keskustelut vaatteiden tuunaamisesta ja kirpputorien hyödyntäminen ja tietenkin ylipäänsä itse tekeminen on herkullinen aihe. Itse en ole aikaisemmin törmännyt sellaisiin ilmiöihin, että ei hyväksytä vaatteen tuunaamista, kirppareilla käyntiä tai ylipäänsä vaatteiden tekemistä.
      Ei ihan ymmärretä kestävää kehitystä ja kierrättämisen ideaa. Tai ei voisi miettiä mitä kaikkea sen ostovaatteet taustalla on.

      Poista
  4. Ihanat kuvat ihanista vaatteista, tulin todella hyvälle mielelle näistä kuvista :). Minustakin on järkevämpää kierrättää, kun aina ostaa uutta. Kyllä niitä kierrätysvaatteita varmasti riittää kaikille. Jatka vaan samaan malliin, inspiroit meitä muitakin kierrättämään näillä upeilla tuunauksilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se määrä minkä olen näitä tekstiilejä nähnyt on niin valtava, että todellakin riittää minullekkin parit kassilliset ihan hyvin. Mielestäni tämmöiset henkilöt eivät ole itse koskaan nähneet näitä halleja jotka ovat kukkurallaan täynnä tekstiilejä joita kukaan ei halua.

      Poista
  5. Todella erikoisia moitteita... Jatka vain samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kuulee kaikenlaista aina välillä. Sellaisia asioita kuitenkin mistä on ihan hyvä jutellakkin. Siitä syystä, että niistä voi tulla uusia ajatuksia itselleenkin.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!