Translate

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Teinipojan huoneeseen

Teinin huone on muuttunut jonkin verran siitä kun muutimme tänne. Esimerkiksi parvisänky on lahjoitettu pois sekä koulupöytä on poissa. Pojan toiveesta on hänen johdollaan laitettu huone uuteen järjestykseen. Samalla toivoi muutaman uuden tyynyn itselleen. Tyynyt tietenkin saatiin aikaan kahdesta vanhasta paidasta ja leikkuu jätteestä. Huone on nyt jaettu kahteen osaan. Huoneen jakajana on iso kaapisto.
Eikä meillä muuten ole koskaan niin vimpan päälle tavarat järjestyksessä. Ollaan sen verran huithapeleita ja kaaosta rakastavia ihmisiä. Kunhan on edes hiukan sinne päin ja mahtuu huoneeseen niin kaikki on hyvin. Kevättä on rinnassa kuitenkin sen verran, että kevätsiivouksessa löytyy isot määrät tavaraa jotka laitetaan jakoon muualle.









Nautinnollista päivää kaikille

6 kommenttia:

Kommenttia ihan estottomasti vain!