Translate

maanantai 23. helmikuuta 2015

Ihanan kamala tuunaus

Jälleen tähän väliin postaan töitä jotka ovat saaneet uuden elämän. Vanhoja, kulahtaneita ja käyttökelvottomia asioita joista on tullut kivoja käyttö asioita. Koska tuunaaminen on kivaa ja lisää käyttöikää niin sitä tykkää tehdä. Kannattaa muistaa laittaa talteen leikkuujäte jotta sen voi hyödyntää myöhemmin esimerkiksi vaikka lelujen täytteenä. Kun rynnitte vaatekaapeillenne etsimään hyviä tuunattavia vaatteita niin kurkatkaa samalla ylen kuningaskuluttajan vaate-haastetta. Itse laskin kaksi tankoa ja lopetin. Ihan hävettää oma vaatemäärä. Mutta haastetta kerrakseen tuossa hommassa.

Aloitetaan siitä, että ilmaispisteellä roikkui vanha ja kamalassa kunnossa ollut nahkatakki, valitettavasti hihat olivat käyttökelvottomat mutta onneksi nahka oli kunnossa. Siitä saikin aivan mahtavan laukun.


Jatketaan edelleen nahalla, sillä mieheni kaapissa on roikkunut pitkään rikkinäinen kirppislöytö ja mies katsoo kasvaneensa sen yli. Olen käyttänyt monet osat siitä mutta nyt taskuosat muotoutuivat myös laukuksi. Koristani löysin käytöstä poistetun vyön josta tuli laukkuun hyvä remmi.


Jostakin minulle tuli suuren suuri pipo villitys, joka muuten jatkuu edelleen. Olen ommellut monen monta pipoa. Mutta nämä jussipaidasta tehdyt ovat monien suosikki.


Jokaisessa neuleessa näin pipon, en enää muuta ajatellutkaan kuin pipo sitä ja pipo tätä.


Nämä kaksi erilaista hirveässä kunnossa ollutta paitaa pyysivät päästä mukaani kotiin ilmaispisteen nurkasta. Nyt ovat kovassa käytössä.


Myös rikkinäiset kaulaliinat saivat uutta muotoa ja näin lisää käyttöikää.


Lapsia ei saa unohtaa kun tuunaa kaikenlaista. Vanha vakosamettihame muovautui pojalle sammareiksi ja myös lempparipöksyiksi. Arvatkaa vain miten paljon poika tykkää.


Ja minun lempparini, ehdottomasti tämä pieni laukku. Käykää ihmeessä katsomassa mikä laukku on ollut ennen. Klikkaa punaista ja pääset postaukseen. 


Farkuista saa isot määrät kaikkea super mukavaa. Vaatetta, korua, sisustukseen kaikkea kivaa. Monipuolimen materiaali siis. Itse lainasin farkkurahin idean toisesta blogista, sillä idea oli niin täydellinen, että oli pakko kokeilla sitä. Rahi on pojan lemppareita ja samalla ajatuksella olisi tarkoitus tehdä parvekkeelle myös tuollainen rahi.


Viimeiseksi muistellaan hetkeä joilloin koneeni lähtivät ompelukonesairaalaan. Minulle iski kummallinen tarve virkata kukkia ja niitähän kukkia sitten alkoi tulla oikein kunnolla. Ensin mietin, että mihin kummaan niitä laitan...lopputulos...


Osa tämän alkuvuoden tuunailuista. Käykää klikkailemassa punaisia linkkejä niin näette enemmän.

Mahtavaa alkanutta viikkoa teille kaikille

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Tää on kyllä niin kivaa puuhaa.

      Poista
  2. Mahtavaa nähdä näitä sinun tuunauksia! Vanhoista tekstiileistä on niin moneen, ja niissä minullakin luovuus pääsee eniten kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun materiaalia on rajatusti niin se asettaa välillä isojakin haasteita. Siksi se on mielekästä :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!