Translate

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Turkisrukkaset ja pikkuinen käsilaukku

Eilen postailin tänne boleron ja hatun jotka tein tilkuista. Noh, jatkoin samalla linjalla ja sain kankaat nyt kokonaan käytettyä. Tai olen säästänyt hyvin pieniä palasia joita ajattelin vielä jossain tarvita. Mutta näistä vielä pikkuisen isommista palasista sain aikaiseksi pitkät turkis hansikkaat ja laukun. Olen pitkään jo halunnut vähän pidemmät hansikkaat kun tuntuu sille, että aina se kylmä viima nappaa kätösiin kovasti. Nyt nämä hanskat suojaa hyvin kätösiäni.
Mutta täytyy myöntää, että vaikka sainkin nyt yhdet kankaat pois niin tilkkuja on niin valtava määrä, että en tiedä yhtään mihin niiden kanssa oikein joudun. Huh, mutta silti aika paljon on päässä kaikkea ajatusta mitä mistäkin tekee. Katsotaan nyt mikä toteutuu.




Mukavaa sunnuntaita

10 kommenttia:

  1. Olet sinä uskomaton väkästelijä! Hienoja ovat!

    VastaaPoista
  2. Toivon suurella sydämellä, että tutustut aiheeseen:
    http://www.oikeuttaelaimille.net/turkistarhaus

    Pidän blogistasi, mutten turkistarhauksesta, enkä sen kannattamisesta. Usein myös tarhauksen kannattajille, on vääristyneet tiedot ja faktoista ei oikein hajuakaan. Etkö haluakin puolustaa kantaasi oikeilla faktoilla?
    Siksi haluan jakaa tätä tietoa kanssasi ja myös lukijoittesi kanssa, sillä heilläkin on oikeus tietää tarhauksen faktat.

    Toivon, että mielipiteesi muuttuu, kunhan tutustut aiheeseen! Sillä, ei ihminen voi tehdä luonnolle ja eläimille ihan mitä vain. Kärsimys ei ole tyylikästä!
    Hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvinkin tietoinen näistä asioista. Toki tekoturkis on muovia ja aiheuttaa valtavasti tuhoa luonnolle kuten myös eläimille. En siis tämän vuoksi kannata edes tehdastuotteisia muovia sisältäviä toppatakkeja. Ostan siksi kirpputoreilta aitoa nahkaa ja turkista joka parempi vaihtoehto.
      Tosin lähes kaikki blogissa olevat turkikset ovat muovia.

      Poista
  3. Jos ylempi kommentoija lukisi tässäkin tekstissä viitattuun edelliseen postauksen, kävisi hänelle ilmi, että nämä ovat tekoturkista? :D

    Huippusöpöt ja pehmoisen näköiset tumput <3 Kelpaisi mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinokuitu ei ole sen parempi vaihtoehto. Valitettavasti tässä ilmastossa on vaikea elää niin, että valinnoilla voisi vaikuttaa johonkin. Valuutan itse juuri niin, että pyrin vähentämään muovin käyttöä ja hankin kierrätyksestä aidon nahan ja turkiksen. Vähennän näin osaltani niin eläinten kuin luonnon kärsimystä.

      Poista
    2. Eipä ole niin :/ Yksilötasolla on kovin vaikeaa vaikuttaa.

      Pisti vaan silmään kun tuo ylläoleva kommentoija puhui linkin perusteella turkistarhauksesta ja eläinten kärsimyksistä sitä kautta, näitä sinun söpöjä lapasia ei onneksi ole tarhattu muualla kuin kangaskaupassa :)

      Poista
    3. Valinnoilla voi silti vaikuttaa mutta totuus on, että kun oikein alkaa tarkastella asiaa niin huomaa aina, että välttämättä vaihtoehto ei olekaan parempi. Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että ostamalla vuosia kestävän aidon tuotteen joka hajoaa lopulta luontoon kirpparilta, olen osaltani huolehtinut siitä, että nahan vuoksi ei ole tarvinnut minun takia tappaa eläintä ja huolehdin myös siitä, että muovia ei jää luontoon vuosikymmeniksi tappaen. En myöskään hyväksy tehotuotantoa sillä siitä jäävä ylijäämä jättää hirvittävän hiilijalan jäljen.
      Tekoturkis- ja nahka on muovia ja sen tuotanto ja tuonti on luonnolle yhtä hirvittävä rasite kuin turkistarhaus. Eli kun katsotaan kaikkea laajasti niin pienet on vaihtoehdot. Kierrätys siis kunniaan ja muovia vähemmälle.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!