Translate

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pienen pojan releet

Tiedättekö miten pikkuinen ihminen saadaan kihisemään ilosta? Meillä se toimii niin, että tehdään jotain todella ihanaa hänelle. Ja tällä kertaa se ihana oli huivi, muutama paita ja housut. Paidan kaavan napsin Ottobre 1/2003 lehdestä sekä pöksyt löytyi Viron suurin käsityölehti kesä/2014 lehdestä. Näissä Suomalaisissa lehdissä on hiukan se ongelma tällä hetkellä, että ne junnaa paikallaan. Ei mitään uutta oikeastaan missään. Mutta ongelmahan on minulla, ei lehdillä. Poika sai kuitenkin vaatetta joista tykkää. On merimies.






Rauhaisaa sunnuntaita kaikille

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kanan jämät

Meillä jää aina kokonaisesta kanasta osa syömättä mutta on aika monen monta tapaa käyttää jämät uuteen ruokaan. Kanasalaatti on helppo juttu tehdä kanan jämästä mutta nyt tehtiin kastike pastalle. Helppo ja nopea valmistaa.

Perkaa loppu kana ja leikkaa pienemmiksi paloiksi. Leikkaa myös paprikaa ja purjoa. Lämmitä öljy pannussa tirisevän kuumaksi ja laita kananpalat, paprikan palat sekä silputtu purjo ja paistele hetkinen öljyssä. Kun paprika on hiukan pehmennyt lisää kerma. Jos kerma jää kovin löysäksi, lisää pikkuisen vehnäjauhoa tai maissijauhoa. Mausta esimerkiksi mustapippurilla, suolalla ja tuoreella basilikalla.




Herkullista lauantaita

perjantai 28. marraskuuta 2014

Uusi elämä

Nyt on ollut puhetta vanhan tavaran muokkaamisesta uudeksi. Ja asiasta on hyvä keskustelukin, jonne kannattaa edelleen käydä jättämässä omat mielipiteensä tai terveisensä. Ajattelin kerätä jälleen kokoon yhden tuunaus idea postauksen tähän. Näitä on jo muutamia täällä ja laitan näihin vielä erikseen tunnisteet niin ne löytyvät kaikki samasta paikasta helposti. Tunniste on Uusi elämä.


Pipoja on helppo tuunata isosti tai pienesti. Laita kukkia, koristenauhoja, niittejä...lähes mitä vain. Omassani on hiuskoristeita joita en ole tarvinnut missään. En halunnut heittää niitä pois vaan kiinnitin pipoon.


Vanhat käytöstä jo jääneet pinnit ja hajonneet korut ja tilkut voidaan laittaa uuteen uskoon uudella tavalla. Monista saa jo vaikka ja minkä näköisiä uusia ihanuuksia. Tarvikkeita ja muuta voi käydä katsomassa täältä.


Joskus tykkää jostain paidasta paljon mutta se on mennyt aivan kamalaksi paljosta käytöstä tai sitten jos on vahingossa pessyt väärin. On näistä helppo tehdä jotain muuta. Tämä kasarihuppu on tehty vanhasta neuleesta ja teddykankaan tilkusta. Tästäkin löytyy hieman enemmän täältä.


Vanha, hyväkuntoinen neule näytti hieman tylsälle ja koska rakastan turkista oli minun lisättävä siihen kaikkea kivaa pörröistä. Ei paljon muuta enää tarvita.


Joskus tulee myös mokailtua neuleissa. Neuloo ihania juttuja jotka ei sitten toimikkaan. Mitä teen? Purkaan ja teen muuta. Tämä jakku oli ihana kuvassa mutta minun päälläni kamala, vaikka kuinka muutin kaula-aukkoa tippui neule päältäni. Joten lopulta muutaman käytön jälkeen purin ja tein muuta ja siitähän sai paljon kaikkea tehtyä. Esimerkiksi sukat, pipo, tunika ja hame.


Aina kannattaa katsoa miltä materiaali näyttää, ei niinkään sitä mikä se tuote on. Useasti nään jo heti tuotteen erilaisena mitä se kädessäni on. Kuten tämä iso miesten paita. Tiesin heti mitä haluan siitä.


Vanhat muodottomat neuleet saavat uuden elämän jossain muussa muodossa, nämä ihanuudet ovat mun tämän talven lemppareita. Klikkaa tänne niin näet enemmän.


Ja mitä vanhasta vyöstä? Ei toimi vyötäröllä, menee makkaroiden alle. Vähän hapero sieltä sun täältä. Ohejeet voi käydä vilkaisemassa täältä ja vyö muuttuu rannekoruksi.


Loppuun vielä laitan kuvan kahdesta ryysytä...hame ja paita. Miltähän ne näyttäisi yhdessä? Jos haluat sen tietää niin käyppäs katsomassa...



Tässä olisi taas iso rykelmä kaikkea ihanaa, toivottavasti saat näistä jotain ideaa. Pilvestä etsi Uusi elämä niin saat muutkin tuunauspaketit esiin. 

Ihanaa tuunailua teille kaikille!!

torstai 27. marraskuuta 2014

Pojalle sukkaset omasta paidasta

Törmäsin eilen kielteiseen asenteeseen tuunaamista kohtaan. Katsotaan, että käyttökelpoinen vaate pitää kuluttaa loppuun ja vasta kun on huonokuntoinen niin sitten voi jotian tuunata siitä. Eikä siinä vielä, että olisi ollut yksi tällainen mielipide vaan niitä oli useampia.
Mitä vaatteen tuunaaminen sitten oikein on? Se voi olla todella pientä tai sitten vanhasta vaatteesta tehdään kokonaan uusi. Millainen on käyttökelpoinen vaate? Esimerkiksi minun silmiini sellainen jota ei tarvitse pienentää tai suurentaa tai vaihtaa nappeja yms. Sille ei tarvitse tehdä mitään koska tyylillisesti se toimii minulla.
Katson, että esimerkiksi poikani puuvillaneule oli käyttökelvoton sillä siinä oli viallinen kaula-aukko. Paitaan nähden aukko oli aivan liian pieni, joten onhan se silloin käyttökelvoton kun ei lapsen pää mahdu siitä. Mutta paita käytettiin hyvin ja pojalla on nyt onnellisuus sukkaset.
Olisi kiva tietää mitä mieltä lukijani ovat tuunaamisesta. Keskustelua siis hiukkasen, mitä tuunaus mielestäsi on, mitä se siis sisältää ja onko se eettisesti ok.





Mukavaa päivää

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Runsaudenpula

Nyt iski runsaudenpula, johtuu siitä, että nyt on kaikkea kivaa mikä odottaa postailua ja kirpparilöytöjäkin olisi isot määrät. Haluaisitteko nähdä jotain sellaisia? Välillä niitä olenkin postaillut mutta nyt on paljon sellaista tavaraa haettu mikä muuttaa muotoaan niin en niitä viitsi erikseen laittaa mutta muuta kivaa on tullut löydettyä.
Runsaudenpulassani kuitenkin en osannut valita mitä postailisin joten päätin laittaa ei mitään postauksen esiin. Vähän siis keskeneräistä näyttelen. Kokeilen neuloa sukkaa joka poikkeaa tyylistäni täysin. En edes ole varma tykkäänkö sukasta vai en. Yksi sukka on ollut valmis jo muutaman päivän ja pitäisi aloitella toista mutta en ole saanut aikaan vielä. Johtuu varmaan ristiriitaisesta fiiliksestä sukan kuviota kohtaan ja varmaan hiukan värikin arvelluttaa.
Uuden vuoden juhlatkin koputtelee selkää, tuskin itse olen menossa minnekkään mutta tyttöselläni on jotkin juhlat tiedossa ja kaivelin juhlalaatikostani parit paljettikankaat esiin. Tällä kertaa kun pyyntönä oli paljettia niin paljettia olkoon. Olisi muuten mahtava löytää paljettipukuja kirpparilta halpaan hintaan, tekisin niistä vaikka ja mitä kivaa. Niin monta ajatusta, niin monta suunnitelmaa mutta minua on vain yksi.


Pikku apuri...vai sukkavaras?

Ihanat paljettikankaat

Ihanaa päivää

tiistai 25. marraskuuta 2014

Turkispanta

Se ei ole salaisuus, että pidän turkiksesta. Tosin jos haluaa eettistä turkista niin ostaa aitoa kirppikseltä, muovi kun ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin aitokaan. Turkisvarastostani löytyy tällä hetkellä vino pino kaikkea ihanaa teddysta pitkäkarvaiseen turkikseen.Ostan useasti kangaskaupasta turkista varastoon, sillä kun minulle iskee turkis vimma niin sitä pitää olla saatavilla heti.
Turkispanta on nopea ja helppo tehdä. Sen voi toteuttaa kierrätysturkiksesta tai sitten tekoturkiksesta kuten itse tein. Turkista on myös helppo työstää. Pantoihin voi valmiina lisäillä koristeitakin jos tykkää. Itse en halunut nyt laittaa mitään koristeita näihin. Mutta onneksi tuota turkista on niin paljon, että voin tehdä toisetkin pannat joihin voin lisäillä kaikkea kivaa tai tehdä turkishatun.Katsotaan. Turkispannan olen tehnyt aikaisemminkin ja siitä löytyy kuvaa täältä.


HUOM!!!
Älä leikkaa turkiksen karvoja poikki vaan ujuta saksien kärjet karvojen alle ja leikkaa tai käytä leikkuria. Kun ompelet työnnä karvat sisälle niin saumat eivät tule näkyviin ja on helpompi myöskin neulalla varovasti ottaa karvat pois saumoista.









Mukavaa päivää kaikille

maanantai 24. marraskuuta 2014

Trikookaulurit pojille

Näitä tekee liukuhihnalta samalla kertaa enemmänkin. Niin helppoja tehdä. Pituutta niin paljon kuin tahtoo ja sellainen leveys, että menee hyvin pään yli mutta kuitenkin sen verran tiukka, ettei lörpähdä. Minun kaulureiden mitat ovat: Pituus 52 cm ja leveys 50 cm. Näitä voi tosiaan värkätä tilkuistakin mitä on jäänyt jäljelle vaikka lahjaksi. Toimii kyllä, ainakin meillä. Helppoja ja nopeita, paljon muuta näistä ei voi oikein sanoa. Reunat voidaan päärmätä jos tahtoo mutta itse jätän ne huolittelematta ja annan käpristyä.



Mukavaa alkanutta viikkoa

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Esiliina hiuksiin

Lapsuuteni ajan tavaroita on tullut pelastettua jokunen vuosi sitten kun läheinen matkasi tästä ajasta toisaalle. Olen valmistanut aika paljon kaikkea hänen jäämistöstään, osan tosin olen säilyttänyt ihan vain siksi koska muistan ne niin hyvin lapsuudestani. Osa näistä tavaroista tosin on niin vanhoja, että alkavat hapertua omassa käytössään ja yksi sellainen oli ihana valkoinen esiliina. Pitsiä jos jonkinmoista ja hyvää puuvillaa. Mutta onnistuin repäistä sen kun otin pesukoneesta koivamaan.



Tähän askarteluun tarvitaan siis pitsiä sisältävä esiliina, mieluiten valkoinen, pyöreä kaava (vaikka juomalasia apuna käyttäen). Neula ja lanka, pikkuinen pätkä kuminauhaa ja nappeja yms koristetta.
Leikkaa ensin panta osa, mittaa sopivankokoinen kaitale joka ei mene ihan pään ympäri. Ompele reunat kauniisti ja kiinnitä lyhyisiin päihin pätkä kuminauhaa. Voit myös piiloittaa kuminauhan jos tahdot.


Leikkaa viisi ympyrää jäljelle jääneestä kankaasta. Laita pyöreät kappaleet puoliksi ja harsi langalla, vedä tiukkaan, jotta siitä tulee terälehti. Yhdistä kaikki viisi terälehteä ja ompele tiiviiksi.


Kiinnitä keskelle nappi tai muu vastaava. Voit samalla kiinnittää muita kivoja ja kauniita elementtejä. Mikä vain sopii tyyliisi.


Mukavaa askartelupäivää kaikille

lauantai 22. marraskuuta 2014

Talvi tuli, sydän suli

Otsikko nyt kerro totuutta sillä kyllä mun sydän on ihan jäässä. Enkä tarkoita tunteita vaan kylmyyttä. Talvi. Se kamala talvi tuli. Lumessa on se hyvä puoli, että nyt on valoisaa, pimeys katosi. Lumi ja pimeydessä loistavat valot toimii erittäin hyvin luomaan lämpöistä tunnelmaa. Silloin saattaa kyllä se sydänkin hiukan sulaa.
Tämän aamun pikapostaus liittyy paljolti tilkkuihin, nimittäin villapaidan muokkauksesta jäi jäljelle iso määrä paitaa ja siitä tein pojalle tumput. Pipokin on jäbälle tulossa kunhan saan aikaiseksi leikata. Ja tytön hienosta ja pehmeästä taljakankaasta jäi isot määrät jäljelle, siitäkin tulee vielä kaikkea kivaa, pojan huppu on vasta alkua. Pojan nassikka on todella tyytyväinen ihaniin asusteisiinsa.







Nautinnollista lauantaita

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kirjava on päivän sana

Meikäläisellä tulee nämä postaukset hiukan jälkijunassa, nimittäin ulkona valkoinen lumipeite ja minä vielä nautin ruskasta. Oikeasti, joko olen jumissa tai sitten vain myöhässä. Veikkaan, että en halua nähdä talvea vaan elän lämmintä kesää.
Mutta nyt ruskan värit löytyy myös mun leggareista, kyllä vain kuulit oikein leggarit...jälleen, taas. Mutta kun ne vain on niin ihania. Helppo käyttää ja nyt kun voi pistää jalkaana värikkäitä ja kuviollisia, ei vain niitä mustia. Mitäs te sanotte näistä? Minä tykkään, mutta tykkäätkö sinä ;)




Näihin syksyisiin kuviin, tuitui ja nautinnollista perjantai iltaa

torstai 20. marraskuuta 2014

Askarrellaan, paskarrellaan

Olen saanut vuosien aikana, mitä olen blogannut, lukea eri sivustoista siitä, että kirppareilla myydään aika hirveitä askarteluja korkeaan hintaan, myös vaatteita yms. askarteluja varten ja tuotteet ovat yleensä aika hirveitä ja kamalissa hinnoissa. Mutta voiko asia olla myös niin, että se kauneus on myös jossakin tapauksissa katsojan omissa silmissä? Millaiset ovat niitä askarteluja joita voisi ostaa kirppareilta? Miten hyvää kädenjäljen pitää olla? Yleensä vain jäädään kauhistelemaan tuotetta mutta ei paljoa puhuta siitä, että mitä itse ostaisi.
Olen jatkanut askartelu- teemaa kotona ja materiaaleina on olleet tilkut ja esimerkiksi vanhat verhot ja pöytäliina. Tarkoituksena on tehdä rintarosseja ja pinnejä näistä eri kokoisista ruusukkeista. Ehkä krääsää mutta on ainakin joillekkin jo kelvannut. Näiden ruusukkeiden teko on helppoa ja kivaa puuhaa ja tällä tavoin saa kivasti käytettyä tilkut ja muut materiaalit.







Nautinnollista askartelua kaikille