Translate

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Huomenta

Eipä tässä juuri ehdi ommella tai jos ehtii niin ei muista kuvata mitään. Mutta haitanneeko tuo. Laitellaan kun ehditään. Viimeksi sain tytön jumpsuitin tehtyä ja pakettiinkin olen ehtinyt sen kääriä. Paljon on lahjoja vielä tekemättä mutta en jaksa ottaa niistä paineita. Yhden lapsen lahjat on kokonaan vielä tekemättä mutta eiköhän nekin saada pakettiin kuitenkin. Montaa kun niitä ei ole. Saa muutenkin hiukan toisenlaiset lahjat mitä yleensä. Lahjavinkkejäni voi käydä katsomassa täällä. Itse tehdyt lahjat ovat ihania vaikka olenkin kuullut toisenlaisiakin mielipiteitä aiheesta. Mitä mieltä te olette? Haluaisitteko itse tehtyä vai ostettua?
Tytön jumpsuitti on aivan samanlainen kuin omani jonka tein aikaa sitten. Materiaali on tosin eri kun tuota samaa ei enää mistään löytynyt mutta täydestä menee kuin väärä raha, niin kuin isoäitini aina sanoi.


Oikein ihanaa päivää kaikille

6 kommenttia:

  1. Aivan mahtava :)
    Ihanaa kun teet itse lahjoja. Minä en juuri lahjoja edes anna, kun meidän nuorisolla on oma makunsa, enkä osaa kuitenkaan mieluista tehdä :(
    Tuollaisen hauskuuden kyllä ottaisi kuka vaan !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meilläkin oma makunsa muta kuuntelen sen verran tarkkaan toiveita, että on aika helppo tehdä sellaista mitä toivotaan..

      Poista
  2. Minäkin annan itse tehtyjä lahjaksi, joten toivottavasti saajat haluavat mielummin niitä kuin ostettuja ;) Itsetehtyjä otan mielelläni myös itse vastaan, mutta ostetutkin käy tietenkin.

    Sulla sentään kuulostaa, että lahjasavotta on jollain tapaa hallinnassa. Mun "pitäisi" seitsemälle tehdä (virkata, ommella, askarrella..) lahjat pukinkottiin ja mä en ole edes päässyt pohdinnassa loppuun asti, että mitä kenellekin. Suunnilleen joka päivä muistutan itseäni tästä, ja totean, että nyt teen listan valmiiksi ja alan vaan tekemään. Siltikin se lista on edelleen tekemättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse toivoisin myös itse tehtyjä mutta ei ole oikein elossa ketään joka neuloisi muuta kuin minä ja serkkuni. Äitiltä olen kyllä pyydellyt patalappuja -ja kintaita jos vain ehtii tehdä. Kiireinen nainen :D

      Vähän kyllä tuntuu sille, että tässä lahjasavotassa ei ole päätä eikä häntää vaikka välillä itse kyllä niin luulen. Hirmuisesti kaikenlaista ja tuntuu ettei se kasa pienene ollenkaan. Katsotaan nyt mitä saan aikaan.

      Poista
  3. Mä en hirveästi edes lahjoista välitä... paitsi että lahjon kyllä mielelläni muita :) Omin käsin tietysti niitä jotka osaavat sitä arvostaa. Parhaat lahjat on mun mielestä kuitenkin elämykset: illallinen luksusravintolassa, teatteri-ilta, pikku matka (esim. risteily), konsertti tai ihan vaan vaikka ajatuksella pakattu piknik kori tai nyyttärikestit hyvässä seurassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nyyttärit hyvässä seurassa kuulostaa kyllä loistavalle jutulle :) Sellaisen lahjan voisin itsekkin ottaa.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!