Translate

lauantai 6. syyskuuta 2014

Helppoja ja kivoja tuunailuja syysiltojen iloksi

Blogini syövereistä olen koonnut muutaman kivan tuunauksen teille syysiltojen ratoksi. Vaatteiden ja korujen tuunailu ei ole aina vaikeaa, jo muutamalla jutulla saa vanhasta vaatteesta ihan uuden. Napit, nauhat ja helmet tuovat uutta ulottuvuutta vaikka tavalliseen kauluspaitaan. Aina ei tarvita ompeluakaan kun voi käyttää kaksipuoleista liimakangasta tai liimattavia merkkejä. Kaikkea kannattaa kokeilla. Mielikuvitus vain valloilleen. Tästä postauksesta voit jo valita omasi jos on tekemisen puutetta. Lisää ideoita löytyy kun klikkaat tähän ;) Blogistani löytyy näitä postauksia enemmänkin kyllä.

Useasti nurkkiin kerääntyy vinot pinot materiaaleja jotka eivät vain tunnu löytävän omaa paikkaansa, ne voidaan myös yhdistää vaikka laukuksi.

Hippityttö tekaisee itselleen kivat korvikset vanhoista korviksista. Nämä ovat minun yksi suosikki.


Pitsisistä verhoista saa ommeltua helposti ja nopeasti itselleen vaikka tyllihameen. Hame muuttuu sen mukaan mitä sen kanssa laitat päällesi. 

Lakanasta saa tehtyä vaikka ja mitä. Itselleni olen tehnyt lyhyen aamutakin. Myös kaikenlaiset ihanat yöpuvut toimii lakanasta. 

Ei pidä hävittää myöskään rikki menneitä koruja, sillä niistä saa tehtyä myös kaikkea kivaa. Kuvan koruun tarvitaan hiukan piperrystä mutta sitä ei ole kuitenkaan vaikea tehdä.


Vanha pipokin muuttuu helposti ja nopeasti. Riittää, että tekee tekoturkiksesta tupsun pipon päälaelle keikkumaan. 

Vanhoista muovisista lasten rannerenkaista saa aikuiselle kivat merihenkiset rannerenkaat. Tämä vasta on kivaa puuhaa illan hämärtyessä. Voi muistella ihanaa kesää samalla.

Farkut ovat monipuolinen materiaali. Niistä saa tehtyä vaikka ja mitä ja lopusta tilkuista saa vaikka rukkasia. Näitä voi tehtailla vaikka pukinkonttiin.


Kirpparin uumenista jos löytyy kelsitakki, niin älä jätä sitä sinne vaan ota kotiin, huolla ja tee siitä vaikka liivi ja laukku.

Älä siis heitä mitään pois, sillä ihan T-paidoistakin voit tehdä vinon pinon ihania pipoja vaikka koko suvulle. Tuunaus on niin ihanaa puuhaa joka vie mennessään. Toivottavasti löysit itsellesi ideoita tästä vaikka juuri sinne pukinkonttiin.

Ihanaa lauantaita teille kaikille

6 kommenttia:

  1. Ihania juttuja olet taas laittanut!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy niitä omia lemppareita välillä laittaa samaan...

      Poista
  3. Mahtavat nuo farkkurukkaset! Ja kelsitakkilaukku! Tykkään myös tuunata, mutta kokonaisen takin pilkkomista en ole vielä uskaltanut kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostat jonkin super halvan kelsiturkin kirpparilta ja kokeilet. Kun valitsee takin joka on just eikä melkeen sopiva itselle niin ei tarvitse juuri muokkailla sitä. Leikkaat hihat irti ja lyhennät helmaa jos tarvitsee ja se on siinä.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!