Translate

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kukkia housuissa

En ole kukkien ystävä, ne kun ei tykkää minusta vaan aiheuttavat aina vuotavaa nenää ja kutiseviä silmiä. Mutta kauniitahan ne ovat ja värit upeita useimmissa. Mutta kiva on päästää kukat vaatteisiin, kankaissa kun kukkaset ovat ihan yhtä suloisia ja kauniita. Normaalisti hankin vinot pinot raitakankaita mutta nyt ei raitaa ole juuri yhtään mutta kukkakankaita on tullut hankittua isot määrät. Jotenkin olen inostunut niistä oikein kunnolla. Tulossa siis kaikenlaista kukkakankaista.
Keväällä alkoi tulla Eurokankaaseen pinoittain ihania kankaita joissa oli kukkia, pakkohan niitä oli sitten varastoon hankkia muutamia metrejä. Ihan lemppari kangas on tänään esittelemäni. Farkkuväriä ja valkoista. Toimii ainakin minulle hyvin. Paita on valitettavasti aika pahasti ryppyinen kun olin hiukan laiska sitä silittämään. Näissä töissäni olen käyttänyt kaavoja Burda style 12/2013 ja Suuri Käsityö 8/2013.





Nautinnollista päivää kaikille

4 kommenttia:

  1. Upeat. Kaunis tuo kangas. Pitääkin katsella kesäksi jotkut tuollaiset kivat kuviolliset lempparit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kangas on todella ihana. Siksi se olikin ihan pakko ostaa.

      Poista
  2. Sinulle nuo sopii. Itse vierastan housuissa kirjavuutta. Mutta muiden päällä ne on kivan näköisiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että ne kuviot näyttää sinullakin hyvältä. Mulla kesti myös jonkin aikaa ennen kuin innostuin kuviofarkuista :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!