Translate

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Onnea Nelli

Ensimmäinen työssäoppiminen on takana ja arvosana oli juhlinnan arvoinen. Haikea fiilis sillä paikka jossa olin on aivan mahtava henkilökunta sekä nuoret. Heidän kanssaan on aivan ihana tehdä hommia. Ainoa huono puoli mitä pitää sanoa on paikan sijainti. Vieressä kun on ihana lankakauppa ja voitte uskoa millaiseen kiusaukseen jouudin monta kertaa....lankavarasto siis kasvanut yllättäviin mittasuhteisiin. Tästä aasinsillasta päästäänkin siihen, että Novitalla oli tänä vuonna aika nihkeä lehti. Paljoa mitään kivaa siellä ei ollut mutta muutama juttu ainakin mitä on pakko kokeilla. Esittelenkin suunnitelmani kyseisestä lehdestä nyt. En nimittäin ole vieläkään saanut aikaiseksi kuvata tekeleitäni :) Oletteko te löytäneet mitään kivaa uudesta Novitasta?
Maanantaina jälleen opistolle ja EA2 olisi vuorossa. Jännittää hiukan sillä eipä tässä ole moneen viikkoon nähnyt luokkatovereitaan. Uutta ryhmäytymistä sitten vain kehiin :) Kutimet on pakko ottaa mukaan ainakin.


Mukavaa sunnuntaita

10 kommenttia:

  1. Onnea ♥

    Olen samaa mieltä tuosta lehdestä, ei siinä ollut kuin pari juttua, jotka saivat hieman tarkemmin kuvaa katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Itse kiinnostuin vain noista joista on kuvat täällä.

      Poista
  2. Mua ei kyllä novita oikein sykäyttänyt, uusin teetee sitäkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munt ei ol oikeen mikään hotsittanut. Onko vika sitten minussa tai lehdissä...

      Poista
  3. Onnea paljon.
    Minäkään en bongannut lehdestä oikein mitään. Olen tosin aika paljon vain askarrellut viimeaikoina, koska tunnit ei millään riitä.
    Hyvää laskiasissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Meikäläinen ei ole saanut mitään aikaiseksi...

      Poista
  4. Mukavaa sunnuntaita tai oikeastaan sunnuntai iltaa! Ja onnea hyvän arvosanan johdosta:)

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!