Translate

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kesämekko hameesta

Ensimmäiseksi on varoitettava, että kuvat on aika mahdottoman mustia. Kun ehtoolla kuvaa ilman luonnonvaloa niin tätä se sitten on...Lupaan kyllä kuvata tätä mekkoa kesällä ulkonakin :) Ihan varmasti. Tämä taitaa olla ensimmäinen mekkoni kesäksi, tarkoitus oli etten ompele ainuttakaan vaan koitan käyttää noita mekkoja joita minulla jo on. Valitettavasti mekkofriikin suunnitelmat ei aina onnistu. Huomasin, että tulossa on aika monta mekkoa ja joukossa sellaisiakin joita en ole ennen tehnyt ja käyttänyt.

Kaapista löysin pitkän puolihameen, jota en ole käyttänyt kertaakaan. Se on liian iso ja näyttää päälläni teltalta. Mateiaalia siinä oli hyvä määrä joten sain helposti siitä tehtyä mekon.


Leikkasin hameen vyötärön irti ja sauman auki. Sain yläosasta kaksi hameen osaa ja leikkasin siihen vinon helman, kappaleiden väliin jä sen verran kangasta, että sain leikattua tuubitopin, leikkasin etuosaan pienen puoliympyrän ja omeplin siihen renkaan. Saumat yhteen ja yläosa alaosaan kiinni. Loppu kankaasta leikkasin noin 4cm levyisen nauhan jonka omelin ja käänsin. Kiinnitin sen renkaaseen.


Poikien aamupala odottaa syöjiään joten 
nautinnollista perjantaita teille kaikille!!


12 kommenttia:

  1. Voi että..... nyt vetää annelinkin sanattomaksi :)

    VastaaPoista
  2. Mekkoja ei voi koskaan olla liikaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi ei, minun mielestäni. Mies tuossa on vähän toista mieltä varsinkin kun mun vaatteet on alkanut vallata myös makuuhuonetta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä ainakin tykkään tuosta paljon.

      Poista
  4. Että sä osaat! Mä tykkään kans epäsymmetrisistä helmoista. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on iso määrä noita hameita ja mekkoja joissa on epäsymmetrinen helma...itsekkin kun tykkään niistä paljon.

      Poista
  5. Siis ihan mieletön! Ja TODELLA mageen näköinen sun päälläsi vielä kaikenlisäksi. Tykkään tosi paljon tällaisista vinohelmamekoista ja jälleen kerran oli kiva lukea siitä, miten muokkasit vanhasta uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Itse ainakin tykkään ihan hirmuisesti tästä mekosta. Jännä miten ilman nukkea onnistuu ihan hyvin tekemään tämmöisiä.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!