Translate

tiistai 22. tammikuuta 2013

Lounas

Minun on täysin turha enää jankata sitä, että rakastan ruokaa. Mutta meidän pojat rakastaa bataattia ja nyt pitkästä aikaa tein bataattia. Tosin mukaan laitoin pari porkkanaa ja muutaman perunan. Tulee jytympää tuosta muusista. Pojat söivät isolla ruokahalulla ison annoksen ja voin sanoa, että isoja poikia näistä on tulossa. Mukaan mahtui kalapihvit ja salaatti. Kyllä oli mahdottoman hyvää pöperöä...



Patonki oli jo hiukan kuivahtanut joten pakko sille oli uusi elämä antaa. Leikkasin palasiksi, kaadoin pellille oliiviöljyä, kierittelin paloja siinä hyvin ja maustoin suolalla, grillimausteella ja oreganolla...pinnalle laitoin juustoraastetta ja hetkeksi uuniin. Tulipas hyviä. Mausteita voi laittaa oman maun mukaan..


Olen ollut hiukan huonovointinen, johtuen varmaan pitkälti siitä, että nukun nykyisin huonosti. Luulen, että minulla on lääkitys taas päin honkia...toivon kuitenkin, että tämä olisi ohi menevää.
Pojat lähtivät pappan luokse sunnuntaina uimaan ja saunomaan ja minä jäin kotosalle lepäilemään. Se teki kyllä aikas hyvää vaikka olinkin todella väsy enkä saanut nukuttua kuitenkaan. 
Leivoin hemmottelun vuoksi jälleen sarvia. Sisälle laitoin vain kalkkunaleikettä ja paljon juustoa...että oli hyvää, maitoa viereen ja hyvä leffa. Olo oli todella paljon parempi kun pojat tulivat reisuultaan.


Oikein nautinnollista tiistaita teille kaikille!


6 kommenttia:

  1. Ihmettelen miten pysyt noin hoikkana... vaikka kerroitkin lihoneesi. Mutta minä olisin varmaan ihän läskäri jos noita ihanuuksia söisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikunta on se mikä pitää huolto kropasta, tuo on kropan polttoainetta :)

      Poista
  2. ♥ voisin sanoa samat kuin Anneli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairauden jälkeen päätin, että joka päivä on pieni hemmottelu päivä :D

      Poista
  3. Herkullinen lounas:) ja bataattio tosi hyvää,syön sitä usein:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään eniten Israelilaisesta bataatista mutta aika harvoin sitä täältä mistään saa. Se on kaikkein makeinta. Usalaista ja egyptiläistä saa helpoiten.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!