Translate

perjantai 31. elokuuta 2012

Nopea niks ja naks

Joskus pitää saada nopeasti jotain päälle. Silloin kaivaa kaapista kankaan josta ei ole keksinyt mitään. Levittää sen lattialle ja otat sakset ja mittanauhan kaveriksi. Leikkaat vähän tuosta ja tästä ja jotenkin tuostakin ja hyppäät ompelukoneen eteen huristamaan hiukan siitä ja tästä. Valmiiksi tulee paita raidallinen tällä kertaa.


Lopuksi voi laittaa vaikka vähän tanssiksi. Kokeilla miten uusi paita venyy ja paukkuu. Kyllä se hyvä on vaikka ei sen kummempi olekkaan.


Oikein mukavaa perjantaita!

torstai 30. elokuuta 2012

Löytöjä kirpparilta

En tosiaan koskaan löydä kirpparilta mitään. Joten tämä on todella harvinaista herkkua, että jotain sentään olen löytänyt. Jotain pikku muutoksia noihin varmaan olen tekemässä kun ehdin.

Tähän lisään koristenauhaa reunoille

Hihoihin tulee ehkä muutos

Tämä jää toistaiseksi tällaiseksi

Nuorimmalle pojalle puuvillaneule

En olisi minä jos en olisi löytänyt kenkiä...jälleen uudet nilkkurit

Kyllä sitä kannattaa välillä käydä lähikirpputorilla ostoksilla :) Jotain taas löytyi, yleensä siellä on kenkiä vino pino. Ja oikein hienojakin. Kiva kiva :D

                                                  Oikein mukavaa päivää teille kaikille!!

tiistai 28. elokuuta 2012

Sorsalammella

Eilen oli mukava hetki lähteä sorsalammelle sammakon kanssa. Tällä kertaa lammella tosiaan oli sorsia ja ne ui heti meidän luokse kun kuulivat pussin rapinaa. Olivat todella rohkeita. Poika oli aivan haltioissaan. Ja kaskoi istua kivellä ja katsella sorsia pitkän tovin.

Huomaa kyllä, että syksy on jo alkanut vallata tilaa..puut ovat jonkin verran kellastuneita ja maassakin näkyy lehtiä. Niin se vuodenaika vaihtuu jälleen.






Oikein mukavaa tiistaita teille kaikille!

maanantai 27. elokuuta 2012

Röhnöttäjän lökäpöksyt

Eilen oli röhnöttelypäivä. Nautittiin vain olostamme ja keskityttiin lapsiin. Mies lähti päivällä Helsinkiin ja tänään aloittaa opinnot. Röhnöttelypäivä siis tarvitse nimensä mukaisesti myös lötpötköt :)

Ei ole kuminauhaa missään kiristämässä vaan resori pitää pöksyt ylhäällä. Mukavaa kun kaapista löytyy lötköpötköt. Ne vain vetäisee jalkaan kun tuntuu, että kaikki kiristää. Noilla vain on ja röhnöttää...

                                                                       Mukavaa päivää kaikille!

lauantai 25. elokuuta 2012

Vanha loppuu ja uusi alkaa

Eilen oli miehen viimeinen työpäivä. Maanantaina alkaa siis opinnot teologisessa. Pakkohan tuotakin oli sitten juhlia. Ruokaa ja viiniä tietenkin. Vielä ei ole asunnosta tietoa ja muutto jumittaa paikoillaan. Mutta kaipa tämä tästä pikkuhiljaa vielä onneksi muuttuu ja muuttolaatikot saadaan purettua uudessa osotteessa.

Leikkelelautasella:
Rakuunakalkkuna
poroa
naudan suolalihaa
naudan paahtopaistia

Naudan entrecotepihvi ja uuniperunat
salaattia ja ruusukaalia
Pöytään oli katettu myös juustoa ja saaristolaisleipää. Viininä oli tuttu Sion Creek White. Jälkiruokana oli suklaamousse ja valkosuklaapähkinämousse. Vatsa nautti tästä kaikesta oikein kunnolla. Tästä on hienoa aloittaa uusi erilainen elämä :)

                                   Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!

perjantai 24. elokuuta 2012

Syksyn ensimmäinen neule

Ilma viilenee, syksy puhaltelee kesää pois tieltään. Surullista, niin surullista. Lehdet pian putoaa ja tuuli piiskaa ikkunaan.. Antaa sateen ropista vaan. Neule silloin lämmittää.

Moda 4/2005



Mukavaa perjantaita kaikille!

torstai 23. elokuuta 2012

Kukkaketo paidassa

Kaunis kukkaketo avartui silmieni eteen. Toin osan kedosta kotiini, ihastelin sitä, olin niin iloinen kun kotona oli kukkaketo. Otin sakset ja leikkelin tuosta ja tästä, vähän myös tuosta ja otin ompelukoneen apuun ja tein ihanasta kedosta itselleni paidan.


                  Kukkaketo ei tuoksu joten en tule kipeäksi. Näin voin nauttia kukista vaikka joka päivä :)

                                                            Nautinnollista päivää kaikille!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Torin herkut

Torilta saa hyvää ruokaa. Kävely sinne tekee jaloille hyvää ja antaa vatsamakkaroille kyytiä. Torin herkut kutsuu joka viikko ja kassit tulee varmasti täyteen kaikkea kivaa ja herkullista. Ihanat tuoreet vihannekset ja metsän antimet. Meren löydötkin sieltä saa ja uunin lämpimäiset.

Salaattiin mörköä ja ruosipulia
se pitää kurkusta ja tomaatista
mausteeksi vähän tilliä ja herneitä

Mitä ruokana kun torin herkut on saatu kotiin? Kaikkea hyvää ja ihanaa saa syödäkseen, vain taivas on siinä rajana kun jaksaa vain tarttua toimeen.

Tulisesti maustettu kanan pihvi ja paistetut perunat
salaatti mukaan totta kai

Naudan paahtopaistia kera keitetyt perunat
kaverina kanttarellihöystö ja salaatti
perunoiden kanssa hiukan juustolevitettä
 Viidakkovekarat kiittää ruuasta ja juoksevat ulos kiipeilemään ja juoksemaan. Pian taas pitää kauhaan tarttua ja villien massut ravita.

Jaksaa taas painaa pikku ukkelit mun

                                                             Nautinnollista keskiviikkoa kaikille!

tiistai 21. elokuuta 2012

Snack machine!

                        I need something small to snack around. If you want to snack around you need to go around.


maanantai 20. elokuuta 2012

Poncho

Mitä tehdä kun vaatekaappi huutaa tyhjyyttään? Otetaan laatikosta kangasta ja leikataan saksilla siitä niks ja naks, sen jälkeen ommellaan saumurilla sur rur ja viimeiseksi vähän koristellaan. Valmis työ onkin sitten viitan tyyppinen...

Mitä pidätte?
                                                      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kauluspaita

Mitä kaapista puuttuu? Kauluspaita, raidallinen, kirjava, ruutukin käy. Iloisesti kurkistaa kaapin oven takaa kaluspaita tämä. Ryppykangas helpottaa eloa kun ei silitysrautaa tarvita. Paita tykkää farkusta ja villasekotteesta, hameista ja housuista. Paita on jokaisen kaveri.

Patrones plena temporada Primavera no 313



Paita on myös monipuolinen, ei tarvitse pitää yhdellä tapaa vaan voi kokeilla toistakin tyyliä käyttää...sido ja solmi, tee oma tapa...


                                                               Mukavaa sunnuntaita!

lauantai 18. elokuuta 2012

Cd-tornin tuunausta

Banaani halusi tähän hyllyyn jotain...hän ei ihan tiennyt mitä jotain haluaisi mutta jotain mikä sopisi hänen huoneeseen. Kävin ostamassa muutaman vanhan Aku Ankka lehden ja leikkelin palasia niistä ja liimailin sinne tänne ja vedin muutaman kerroksen lakkaa päälle. Ja nyt on toisen näköinen hylly hänen yöpöytänä.



                                                                   Mukavaa lauantaita kaikille!

perjantai 17. elokuuta 2012

Elän syödäkseni vai syön elääkseni

Ruokakeskustelu käy kuumana ympäri mediaa. Jokainen antaa oman mielipiteensä ja lopulta mitään ei voi syödä kun se on aivan liian vaarallista. Ihmiset sekoaa kaikenmaailman ruokahihhulointeihin ja terve järki katoaa tässäkin asiassa jonnekkin järjen taivaaseen.

Minun tapani syödä on se, että mahdollisimman puhdasta ruokaa ja lähiruoka on se juttu. Puhtausu tarkoittaa lähinnä sitä, että puolivalmisteet ja valmiruoka on minimissään. Kaikki pyritään tekemään alusta jos vain mahdollista. En toki mitenkään kiellä einesten käyttöä ja välillä niihin itsekkin sorrun ja makeiset ovat minun heikkous. Mutta pyrin siihen, että minimoin einekset.

Miten meillä syödään? Aamiaisella aamupuuro, joskus hotelliaamiainen krakovannakkeineen ja munakkaineen. Laajasti kaikkea mahdollista.

Bataattimuussi
jauhelihapihvit
salaatti
Välipalaksi mitä ikinä sattuu löytymään leipapalasta hedelmiin tai luonnonjugurttiin. Ei niin tarkkaa kunhan jotain massuun saa.

keitettyjä perunoita
kurkumalla värjätty naudanliha kastike
salaatti
ananaspaloja

Iltapala on yleensä myös vähän mikä milloinkin jaksaa kiinnostaa tai maistuu. Puuroa yleensä ei ole eikä muutenkaan sen kummempaa kun päivällinen syödään aika myöhään.


Tori ja halli on ostopaikkani, tosin eräässä kaupassa on lihoja joita minun pitää saada ostaa niin kaupassakin on pakko käydä aina kun nuo ihanat lihat loppuu.

Emme syö terveellisesti mutta syömme hyvin ja nautimme siitä. Ruoka ja liikunta on hyvä yhdistelmä :)

                                       Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille...nautitaan :)

torstai 16. elokuuta 2012

Kun olo on....

Syksyllä on ihanaa istua ikkulaudalla teetä juoden, kuunnellen tuulen ulvoamista ikkunoissa, sateen ropinaa. Päällä ihana neule ja villasukat. Lämmin sisällä ja kolea ulkona. Syksyllä on ihanaa hemmotella itseään ja vain itseään.

Uusi lämmin neule valmistuu kovalla vauhdilla
Tuollaisia ajatuksia pyöri eilen päässä kun neuloin itselleni uutta neuletta. Tuli jotenkin haikea tai unelmoiva olo. Varaudun kylmään talveen siis. Ihania neuleita ja vaikka ja mitä suunnitteilla.


Minulla on ollut myös kovin kuumeinen olo vaikkei kuumetta olekkaan. Joten leffoja on tullut katsottua ja ostettua aika paljon tässä. Toivottavasti olo pian kaikkoaisi :)

                                                     Nautinnollista torstaita teille kaikille!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ajelulla

Meillä kun on rojua ympäri maailmaa niin niitä on sitten pakko saalistaa välillä. Eilen käytiin hakemassa mökiltä pari tuolia jotka sinne kiikutettiin aikanaan kun ei tilaa oikein ole. Muuta tavaraa ei tuolla meidän kotterolla saatu tuotua. Mutta nuo tuolitkin riittää tällä kertaa :)


Molemmat mussukat nauttivat olostaan oikein kunnolla. Ja nähtiin muuten komea peura...Oli kyllä upea eläin. Kuvaa ei saatu kun kaikki tapahtui niin nopeasti.

                                                 Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille!

tiistai 14. elokuuta 2012

Vastauksia

                                             Kiitos paljon kysymyksistä. Aika antaa vastauksia :)



aletaaks oleen....?
- Luulen, että miehelläni on jotain kommentoitavaa tähän :)

Onko sulla jotain erityisiä syyssuunnitelmia? Matkalle tms..
- Tallinnan reissu on ainoa suunnitelma mutta saa nyt nähdä milloin se sitten taphtuu kun tässä on vähän tämä muutto sekoittamassa pakkaa.

Onko jotain vaatetta jota ET osaa tehdä?! :D
- Onko hatut vaatteita? Niitä en osaa tehdä. Muuten en usko, että sellaista vaatetta on joka ei lopultaan onnistuisi minulta :)

Montako kenkäparia omistat? :)
- Kylläpä tuli vaikea. Joku 200 kenkäparia taitaa olla arvio. Kengät ei ehdi mun käytössä oikein mennä miksikään oli ne sitten hintatasoltaan mitä tahansa. Muutamat kengät taitaa mennä käyttökelvottomaksi viiden vuoden välein.

Mitkä ovat eniten luetut postaukset? Entä sinun suosikki blogisi?
- Eniten luetaan Banaanin haalareistaAuschwitzKazimierz. Joukkoon mahtuu vaikka kuinka monta muuta postausta.
-Suosikkiblogeja on monta. Mutta esimerkiksi Annelinkäsityöt ja I Love TelAviv sellaisia joiden postauksia odotan aina kovasti. Lukulistalla tosin on valtavat määrät blogeja joita tykkään lukea.



Tänään meillä alkaa koulu jälleen. Tuntuu, että kesä meni ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa. Oli kyllä aivan ihana kesä kaikin puolin ja tapahtumaa riitti ihan valtavasti. Rauhallista koulunalkua kaikille lapsille ja aikuisislle oikein mukavaa tiistaita :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Naulakko vanhasta vitriinistä

Tämän naulakon tarina on siis seuraava....kannattaa ensin klikata kenkäkaappia niin tietää mistä tarina alkaa ja tästä siis jatkuu. Eli säästin sittenkin tuon seinäkaapin rungon. Kahdesta osasta tein Sammakon tulevaan huoneeseen naulakon johon voi laittaa roikkumaan kaikki hupsutuksensa.


Ensin sraymaalasin hyllyt ja kiinnittimet mustaksi jonka jälkeen laitoin ihuen valkoisen maalipinnan päälle.
Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, että maalipinta on epätasainen niin sen on tarkoituskin. Olisi saanut musta näkyä vielä enemmän alta.


Liimasin nallen kuvia ja laitoin lakkaa päälle. Lakkaa olisi pitänyt laittaa lisää mutta kuvista lähti vähän väriä joten saavat nyt pysyä sen verran mitä pysyvät. Keksin siihen sitten tilalle jotain muuta. Joskus sitten.


Olen aika ylpeä vaikken puuhommia ennen ole tehnytkään ja näyttää aika hassulle :) Käyttöön se kuitenkin tulee ja poika ainakin tykkää kovastikkin.


Huomenna vastaan esittämiinne kysymyksiin eli vielä olisi aikaa kysyä minulta mitä vain. Klikkaa  tästä ja kysy mitä vain.

                           Kiitos kommenteistanne ja oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Löytö kaapista

Eilen pojan kanssa siiovttiin taas kaappeja säkkeihin ja tein aivan mielettömän löydön. En muitanut tätä kyllä ollenkaan. Olen joskus kauan sitten ommellut liivin itselleni ja se on sitten jäänyt kaappiin piiloon. Tätä en nyt laitakkaan säkkiin kun voipi olla, että asunto löytyykin vasta vuonna papu. Voin hyvin tarvita tätä siis tässä syksyllä.


Paksu neule karvahattu ja tämä...tietenkin housut ja saapikkaat. Nyt alan odotella minäkin syksyä :) Kiva löytää juttuja omasta kaapista.


Liivin takana näkyykin jotain jonka olen tehnyt isomman pojan huoneeseen. Ensin ajattelin hankkia taulut jossa on sarjakuvasankareita mutta tuon kankaan kun näin niin sain mielestäni paljon paremman idean.
Poika saa sänkynsä alle minun ihanan punaisen sohvan jossa voivat kavereiden kanssa kölliä ja pelata...Seinälle siis tarvitaan jotain oikein kunnon taulua ja tässähän se sitten on.


Alustana on käytetty ihan vain pakkaustavaraa. Taulusta tuli aika iso, voi olla ettei sinne sängyn alle välttämättä mahdu mutta kokeillaan kuitenkin sitä. Paikka kyllä löytyy huoneesta varmasti. Poika ainakin tykkää valtavasti tuosta taulusta.

Ja lopuksi kuva herkkukeitosta. Ihan tavallinen ja halpa jauhelihakeitto. Mmmm...hyvää oli nam nam. Kyllä vain nämä tavalliset sapuskat on ihan parhaita. Voinkin jakaa myös ohjeen tai mitä siis olen laittanut tuohon keittoon. Jokainen osaa sitten kuitenkin itse paistaa ja keittää :)

Perunaa, porkkanaa, lanttua, kukkakaalia (keitetään)
naudanjauhelihaa, sipulia  (ruskistetaan)
fondykuutio (oman maun mukainen)
tomaattipyre, mausteet

Näin sitä saa kaikkea kivaa uuteen kotiin, nyt tarvitaan se uusi koti vain...odottaminen on ihan hanurista sanon minä. Tahtoisin jo rakentamaan uutta pesää...Varsinkin kun meillä on kaikkea kivaa jotka haluan laittaa sinne. 

                                    Mutta odotellessa toivotan kaikille ihanaa sunnuntaita!


lauantai 11. elokuuta 2012

Kotiin juttuja

En minä ihan ole laakereillani levännyt vaikken ompeluhommia juuri pääse tekemään. Jotain pikkujuttuja on tullut väsäiltyä uuteen kotiin. Tosin vain kaikesta siitä mitä sattuu kaapissa jo olemaan valmiina ja mitä on pitänyt tehdä jo vaikka kuinka monta vuotta sitten. Mutta olen laiska sisustaja ja sikis kaikki vain jää.

Äitini on kova tyttö tuomaan kaikenlaista rojua meille ja välillä jotkut jää vuosiksi jonnekkin vintin kätköihin kun ei niitä tarvita. Nämä tölkit on juuri sellainen roju joka ei löytänyt paikkaa täällä missään.
Minulla on valtavasti kaikenlaisia nippeleitä ja nappeleita leviänä laatikoissa ja nyt ne on siivottu nätisti näihin purkkeihin.


Sitä ennen päällystin purkit tapetilla jota oli vielä vähän jäljellä. Näyttää sitten kivalle tuossa ompelutarvikehyllyssä kun se joskus saadaan oikeaan paikkaan :D


Pallin tuunauksesta jäi kangasta iso määrä jäljelle ja siitä ei oikein sitten mitään kukaan keksinyt. Hienosti saatiin uuteen kotiin keittiönpöydälle pöytäliina ja lautasen aluset. Kivat erisävyiset :D



Nyt on ompelutila ja keittiö saanut jotain kivaa pientä itselleen joten täytyy vielä esitellä mitä ihanaa koruni on saaneet. Anneli on aivan mieletön ideanikkari ja häneltä vähän nappailin tätä ideaa meille uuteen kotiin.
Eli vanha avainkaappi, huitelin hiukan valkoista maalia sinne tänne ja se siitä. Minun korukaappi on siis tällainen :) Vielä kiinnittelen enemmän koukkuja yms. kunhan löydän jostakin (kaaos on aika valtava täällä).
Nyt on korujen ihana levätä kun on oma pikkuinen koti :)





Meillä on eilen lähtenyt kuorma Helsinkiin ja tänään siivotaan tätä kaaosta hiukan ja saadaan pakattua vähän lisää :) Harmi ettei uutta asuntoa vielä ole alla vaan kaikki varastoidaan :/ Mutta toivottavasti pian päästään rakentamaan uutta pesää. Muistakaahan käydä vielä tekemässä minulle kysymyksiä.

                                      Oikein ihanaa lauantaita teille kaikille!