Translate

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Muuttoa

Muutto on jo hyvin käynnissä vaikka uutta asuntoa ei vielä olekkaan löytynyt. Uusi elämä on jo nurkan takana mutta silti antaa odottaa ihan liian kauan...argh. Tämä postaus on nyt pelkästään meidän muutosta ja muuttolaatikoista :) Aika ei silti tunnu riittävän kaikkien tavaroiden pakkaamiseen ja hakemiseen. Niitä kun ympäri maailmaa. Kaikki kun ei tänne pieneen asuntoon mahtuneet aikanaan.
Tässäkin tuntuu kyllä olevan jo valtavasti tavaraa. Kuinkakohan iso sitä pitää olla tuleva asunto, jotta kaikki saataisiin nätisti laitettua?


Poikien huone on riisuttu sen verran, että saatiin varastotila jonne siis voi nyt kasata kaikki laatikot. Hienoa sisustamista tämä :) Laatikot sointuvat toisiinsa ihan mukavasti. Laatikoita on suht helppo siirrellä jos tarvitsee pöytää tai hyllyä johonkin :)


Naisten rakastamat kengät ovat aina miesten mielestä jaloissa pyörimässä. Pakko oli miehelle näyttää, että se määrä mikä lattioilla pyörii on aika vähän.
Levitin kaikki kenkäni eilen työtilan lattialle ja kävin kaikki läpi. Muutamat kengät onkin nyt myynnissä ja olisi kiva jos ne saisivat uuden kodin pian :) Miehen oli kuitenkin pakko vähän kiusata minua kengistä ja kuvata pieni klippi sotkusta.


Tässä nämä kengät siis jotka on myynnissä...koot ovat 36-37 kysele lisää jos jotkin kiinnostaa ja lapsille löytyy kenkiä kotikirppikseltä.




Kangasta ja keinonahkaa, nahassa käyttöjälkiä, muuten hyvässä kunnossa. Koko 37



Pitkä vartiset saapikkaat, keinonahkaa, joustaa paljon varresta mutta ovat napakat. Vähän käytetyt. Koko 37.





Mokkanilkkurit, ei käytetyt koko 36
MYYTY



Korkkarit koko 36 mutta vastaa kokoa 35



Turkoosit kävelykengät. Vähän käytetyt. koko 37 mutta aika väljä malli.



Kävelykengät, vähän käytetyt. Koko 37












                                                                                                     Mukavaa päivää kaikille :)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

uuden kodin uudet värit

Eurokankaan kampanjakankaista on tullut jotain tehtyäkkin. Uudet päälliset tuoleihin tällä kertaa. Odotan jo kovasti muuttoa ja uutta touhua. Valtava määrä roskaa tulee kun siivotaan ja laitetaan tavaroita laatikoihin...huh. Miten sitä kertyykin nurkkiin näin valtavasti?


Mies toivoi, että kaikki päälliset olisivat eri näköiset ja se olikin helppo toteuttaa kun valitsi laatikosta pienimmät tilkut.
Ollaan ostettu niin paljon kaikkea uutta tässä ihan lähi vuosina, että nyt meinataan vain kunnostaa kaikki vanhat eikä osteta mitään uutta.


Kunnon ukkosia on meilläkin nyt ollut. Yleensä se pyörii vain ympäri ja ohittaa meidät. Eilen oli kyllä valtavan kuuma eikä ruoka maistunut ollenkaan. Vasta illalla syötiin päivällinen Ja sekin mitä kaapista löytyi ajatuksella. Tänään mennään taas tekemään herkku ostoksia torille.


Lohesta on tullut minun lemppari ja näin kuumina hetkinä se on ihanan raikas ruoka.  Onneksi lähdin siedättämään sitä ja nyt voin syödä lohta. Muuta en oikein voi mutta ehtii muunkin kalan siedättämään jossakin vaiheessa sitten.

                      Hyvää kuumaa päivää ja nautinnollisia ukkosia!

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä Turussa

Eilen oli ihan pakko lähteä keskustaan ja kaveriksi sain tyttöni. Tuli hiukan shoppailtua ja nautittua ihanasta lämmöstä terassilla syöden. Teki hyvää kun tässä on hoitanut kipeitä ihmisiä ja koiraa.
Miten se välillä onkin niin raskasta? Huh.
Nuorimmalle todettiin infektioastma eilen, joten jälleen uusi astmaatikko perheeseen. Epäiltiin jälleen keuhkokuumetta mutta sitä ei onneksi ollut. Tänään näyttää olevan oma itsensä, tuollainen viidakkovekara..


Shoppailun päätteeksi vatsa kaipasi jotain täytettä ja istahdimme Torren terassille. Oli pieni pettymys sillä ruoka tosiaan oli vain vatsan täytettä. Ei mitenkään erikoista ja mausteet oli unohdettu kokonaan.
Annokset oli kyllä mahottoman herkun näköisiä.




 Kenkiä tuli jälleen hankittua. Nyt taitaa olla viisasta, että lopetan niiden haalimisen tähän. Näitä alkaa olemaan ihan liikaa. Tarvitsee joitain laittaa myyntiin. Ei ehdi kaikkia käyttämään kun tähän tahtiin ostaa uusia..Mutta kun kengät on niin ihania <3


Eipä ole juuri tullut ommeltua...Olisi vähän kiire kun kohta pitää koneet laittaa laatikoihin ja siirtää toisaalle. On tämä muutto tämmöistä...

                                                             Oikein ihanaa lauantaita teille!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ruokaa

Meillä on molemmat pojat kovin kipeinä. Yskää, nuhaa, vatsatautia. Noh, eipä taida tämä nukkuminen olla muutenkaan päivän sana tässä huushollissa.
Kun kipeitä on niin kaikkea herkkua pitää saada ja niitä kyllä saikin koko porukka oman maun mukaan.

Härän ribsit, perunaa ja salaattia

Lohisalaattia

sämpylää, härkää, juustoa, tomaattia, paprikaa ja vesimeloonia

Minulla on paha mieli Vuodatuksen bloggaajien puolesta kun kaikki kuvat on kadonneet. Omanikin mutta itse en välitä siitä hommasta kun kuvat kyllä löytyy.. Se kyllä harmittaa, että olen lainaillut kuvia sieltä tänne ja nyt pitäisi korvata ne..tai sitten antaa olla vain.
Katsotaan nyt jaksanko ryhtyä siihen. Eniten kuvia vuodatuksesta käytin kirpparille.. Aika inhottavaa :(

Nupulle hankittiin Adaptil kaulapanta se on rauhottanut koiraa paljon ja ulkoilukisn on ollut mielekkäämpää hänelle. Eilen löysin jätti kokoisen mustelman koiran vatsasta, oikein tumman punainen. Nyt on aika hyvällä tolalla tervehtyminen :)

             Huomaa ettei ajatukset pysy koossa :) Oikein mukavaa perjantaita teille kaikille!!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Mr cool guy


Tarvitsin Nupun hoidosta pienen tauon ja lähdettiin isomman pojan kanssa hänen lempi paikkaan eli kuuntelemaan jazzia jokirannan Vaakahuoneelle.


Meitin pojan lempi juttu on istuskella kuuntelemassa jazzia, syödä herkkuja ja nauttia olostaan. Omituinen kaveri :) Nyt onkin molemmat pojat kipeinä ja saa katsoa olenko minä tulossa kipeäksi myös. Olo ainakin on sellainen...

Lokki pyöri ison kalan ympärillä.
Kalassa oli jotain vikaa kun jätti sen siihen.
Kalan väri ainakin on kyseenalainen


                                                             Nautinnollista torstaita kaikille!!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ostoksia

Harvoin näitä ostoksia esittelen mutta vaihtelua tämäkin on :) Eilen lähdin katselemaan pojille jotain pientä kivaa. Löytyikin kivat neuleet. Pojat ovat pyytäneet uusia yöpukuja ja niihin löytyi kankaat. Itsellenikin jotain pientä löytyi ja tori tyhjennettiin tehokkaasti :) Eli kyllä oli antoisa reissu kaikenkaikkiaan. Joskus törsääminen on vain hyväksi. Sain ajatukset hetkeksi vähän muualle kun tuo lauantainen pyörii mielessä koko ajan.




Koiruudelle kuuluu ihan hyvää, ei tosin juuri uskalla lähteä takapihalta pois ja pelkää isoja koiria. Mies totesi sen eilen kun kävivät pihalla. Iso koira tuli vastaan ja Nuppu jäykistyi paikalleen. Mieheni otti koiran syliin ja Nupun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja alkoi itkeä :(  Nuppu pystyy jo menemään raput alas varovasti ja se taas on erittäin hyvä juttu. Hilse on noussut pintaan ja karvat lähtee tupottain. Pitää sitä asiaa seurata jos tarvitsee vähän rauhoittavaa...
Haava kyllä tervehtyy hyvää vauhtia. Omat jälkeni on vasta ilmestyneet iholle ja ihon alle. Eli seuraavaksi muutama kuva joita ei kannata katsoa jos on herkkis.


                                 Olen niin onnellinen, että meille ei känyt tämän pahemmin. Huh...

Tuo mun mustelma vain kasvaa ja mustenee.


                                                   Oikein mukavaa keskiviikkoa teille!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pallin tuunaus

Olen aikaa sitten tuonut pallin perhetutun mökiltä siinä tarkoituksessa, että sen päällystäisin. Eipä ole tullut asiaa hoidettua ennen kuin nyt muuton yhteydessä. Meinaan maalata paljon huonekaluja myös jotta sopivat paremmin tähän uuteen ajatukseen.


Seuraavaksi on kyllä vaihdettava pehmusteetkin. Nyt en sitä saanut aikaiseksi. Hyi minä...Ihan kiva siitä tuli, sopii ainakin nyt siihen ajatukseen joka meillä on...Mitäs tykkäätte?

Nyt on uusi viikko ja toivottavasti tästä tämä paranee...Mukavaa maanantaita siis kaikille!!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Surullisia uutisia



Eilen aamulla aamulenkillä kaksi isoa koiraa hyökkäsi meidän pienen Nupun kimppuun. Kaikki koirat olivat kytkettyinä mutta isojen koirien omistaja ei vain kyennyt hallitsemaan koiriaan kun ne hyökkäsivät. Kun sain Nupun syliin niin vain juoksin karkuun niin nopeasti kuin jalat vain antoivat periksi. Hyökkäävien koirien omistaja kyllä huuteli perään, että antaa yhteystietonsa mutten uskaltanut jäädä siihen enemmäksi aikaa. Oli nähtävä miten oman koiran oli käynyt.
Lääkärissä löytyi vain yksi reikä kainalosta joka oli hampaan aiheuttama ja toisella puolella on nirhauma ja mustelma. Kipulääke ja antibioottiruiske myös annettiin. Meillä oli todella onnea matkassa. Lääkäri totesi, että meidän koiralla on niin paksu ja tiheä turkki, että se on vaimentanut puremista jonkin verran.

Kun päästiin kotiin Nuppu ei suostunut olemaan missään muualla kuin minun sylissäni monta tuntia. Vähän koitin pestä koirien kuolaa turkista ja joitain rastoja oli pakko leikellä pois. Karvaa lähtee valtavasti nyt. Nyt keskitytään vain toipumiseen, me molemmat. Itsekkin kun sain pikkuisen osan taistoa käteeni mutta pahin tapahtui tuonne päähän. Oli niin traumaattinen kokemus meille molemmille mutta minä en sitä unohda. Pelkään todella kohdata nämä koirat uudelleen.


Jokaisen pikkukoiran omistajan suurin pelko totteutui mutta tosiaan selvittiin pienin ulkoisin vaurioin. Minun rakas prinsessa <3 Toivumme kyllä mutta henkisesti minä en varmaan koskaan. Pelkään lapsieni puolesta myös nyt hirvittävän paljon. 

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Tytöt kesäillassa

Eilen käytiin likan kanssa vähän hupsuilemassa ja nauttimassa lasit siideriä. Oli kiva istua ja olla vain. Tämä kaaos joka täällä meillä on nousemassa niin ei oikein innosta olemaan kotona. Vaikka pakko tämäkin projekti on tehdä.

Paitani ohje löytyy 6/2012
Sandaalit olen ostanut kaveriltani

                                     Oikein mukavaa lauantaita teille kaikille!!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Farkkuinen jumpsuit

Tässä alkaa varmaan pikkuhiljaa blogin touhut muuttua kun muuttoa tehdään. Ompelukoneet ovat kyllä tuossa vielä esillä mutta saa katsoa kuinka kauan ehtii ommella. Kaikki aika menee pakkaamiseen. Eli koittakaa kestää muita jorinoita kyllä niitä käsitöitä sitten tulee taas :)

Tämän mallin löysin Patrones avance verano no314 lehdestä. Lehdessä on vaikka mitä muitakin kivoja juttuja joita pitää kokeilla tehdä.


                                        Oikein ihanaa ja aurinkoista perjantaita teille kaikille!!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Trikoomekot

Vaikka kesä nyt ei ole ollut mikään kovin kaksinen ja mekkojen teko on jäänyt aika unholaan niin olen muutamia mekkoja siltikin tehnyt. Trikoo on nopea työstää ja siitä saa aikaan vaikka ja millaisia juttuja. Nämä on enemmän farkkutytön juttuja :) Eli sopii minulle.

Katsotaan nyt pääseekö näitä tänä kesänä edes pitämään missään. Niin kurjaa on kelit olleet ainakin täällä meillä Turussa. Tuntuu kuin kesä olisi mennyt hiukan hukkaan tai ainakin ohi ennen kuin alkoikaan. Ei ole yhtään kesäolo mulla.



Malli: La mia Boutique 6/2012

Tämä on kyllä sellainen mekko joka tarvii kuvata päällä.
Ei saa mitään selvää millainen se on.


Eilen oli hammaslääkäri päivä. Käytiin näyttämässä nuorimman upeaa hammasrivistöä lääkäritätille. Ja kylläpä täti oli iloinen niin hienoista hampaista.




Reikiä 0 ja pitäähän sitä tuulettaa oikein kunnolla
Nyt aurinko pilkistelee pilvien takaa joten pian kirmailemaan ulos ja varastamaan nuo auringonsäteet talteen :)
                                               Oikein ihanaa päivää teille kaikille!!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Uusi aamu

Tänään on olo kuin olisi juhlinut viikon. Kävi vieraita onnittelemassa miestäni ja me nautittiin olostamme oikein kunnolla. Nyt alkaa muutto ja uusi jakso elämässä :) Paljon on suunnitelmia minullakin mitä teen kun palaamme Helsinkiin. Katsotaan nyt mikä niistä on sitten järkevää ja mikä sitten ei. Hiukan jännittää...

Eilen kun odotelimme tuloksia niin olin aika hermona enkä sitten oikein mitään järkevää saanut tehtyä niin ompelin jotain vain ja se jotain oli trikoopaita. Käytin Burda 3/2010 kaavaa.

Kuvassa paita näyttää kyllä vähän hassulle.
Hassutuksia sadesäähän


Toivotan vain ihanaa päivää kaikille!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Onnea rakas mieheni !

Pakko se oli tulla kertomaan tänne heti tänään, että rakas mieheni on valittu teologiseen :) Onnea kullalle oikein valtavasti.
Heti piti lähteä kauppaan ostoksille ja ihan kunnon mässylounas tuli kyhättyä juhlan kunniaksi. Miestä haastateltiin puhelimitse STT puolesta ja ostokset tuli tehtyä siinä sivussa. Ja tältähän se mässy nyt näytti..


Toivotavasti nautitte molemmista tämän päivän postauksista. Nimittäin kun minä ainakin tykkäsin molemmista . Nyt juhlimaan miehen onnistumista ja kovaa puurtamista mitä hänellä oli koko kevät. Kova työ on palkittu.

                                                                 Puspus kaikille!!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Neuleliivi ja kirpputori

Vihdoinkin sain jotain neuleen tynkääkin valmiiksi. Olen purkanut vanhan neuleen ja tehnyt siitä liivin. Lopusta ajattelin neuloa joogasukat.



On ollut niin valtavan kurjia ilmoja mutta kovasti on yritetty niistäkin nauttia. Eilen lähdin myymään kirpputorille vaatteita ja sain apurinkin mukaani mutta valitettavasti sade yllätti ja piti jättää homma kesken :( Olisin mielelläni jäänyt myymään. Mutta ilmalle ei mitään voi.




Jos ensikerralla sitten homma luonnistuu hiukan paremmin kuin sunnuntain päivä. Myynti juuri vilkastui kun alkoi satamaan ja oikeastaan erittäin hyvään aikaan sitten lähdettiin kun alkoi sataa oikein kunnolla. kotikirpputorilla on vielä jotain jäljellä. Tyttökirjoja ja vähän vaatteita. En ole ehtinyt vielä laittaa pois niitä mitkä myin.




                              Oikein mukavaa maanantaita teille kaikille!!